Rasti seinään

Tämä päivä, tiistai kymmenes tammikuuta kakstuhatkakstoist, jää historiaan päivänä, jona Duussia ei sattunut just yhtään.

Ihan ihmeellinen fiilis, ollut aamusta asti. :)

Eikä oloa ainakaan huonontanut parin tunnin sessio jäsenkorjaaja-hierojan pöydällä. Diana Krall lauloi taustalla, että I've got you under my skin, ja minä omistin biisin taas kerran tälle rakkaalle välilevypullistumalleni. :D

Just nyt en osaa huolehtia edes huomisesta: vaikka kaikki puun koputtelu tänään ei olisikaan tuottanut kaivattua tulosta ja huomenna sattuisi taas enemmän, pääsen iltapäivällä fyssarin käsittelyyn. On se onni, että koko kesän eri hoitajilla rampattuani löysin vihdoin nuo kaksi ihanaa ihmeidentekijää, jotka saavat olon joka kerta hiukan kohenemaan sekä kropassa että päässä.

Viime fyssarikäynnillä kuvailin kipuani kirskuvaksi resiinaksi, jonka kyydissä matkaan avuttomana eteenpäin, kun kukaan ei muistanut kertoa miten se pysähtyy. Tänään olen kyllä edelleen resiinan kyydissä, mutta kirskuna on vaimentunut ja pystyn nauttimaan maisemista.

Vielä kun sais illan päätteeksi vähän kissahierontaa! :)

Merci d'avoir enchanté ma vie

Ostettiin eilen hepun kanssa matka.

Sellainen matka, joka vie meidät huhtikuussa pitkäksi viikonlopuksi Pariisiin.

Ammattini kannalta on suorastaan rikollinen vääryys, että olen käynyt Pariisissa viimeksi syksyllä 2005. Vaikka mun ei kääntäjänä tietenkään tarvitse puhua työkieliäni täydellisesti, olisi silti hyödyllistä ympäröidä itsensä vähän nykyistä säännöllisemmin vieraalla (tai siis tutulla) kielellä. Muutamakin päivä tekee jo inspiroivia ihmeitä, palauttaa mieleen unohtuneita asioita ja opettaa uusia.

Vaikka olinkin Pariisissa töissä kesän 2003, opin tuntemaan lähinnä vain elämän Disneylandissa. Nyt haluan lähteä katsomaan kaupunkia hepun kanssa puhtain silmin, ilman pakkonähdäainakintääjatää-listoja. Ei oo pakko mitään muuta kuin flaneerata käsi kädessä, vetää ainakin yhdet pain au chocolat -ähkyt ja kilistää viinilaseja muutaman kerran päivässä.

Mutta jos ruudun sillä puolella sattuu olemaan Pariisin-kävijöitä, otan silti riemuissani vastaan vinkkejä sympaattisimmista ja sykähdyttävimmistä kahviloista, ravintoloista, putiikeista, kaupunginosista, kaikesta! :)

[kuvat: weheartit]

Ja kun kuu ja aurinko ovat yhdessä taivaalla

...me äitin kanssa sunnuntaikävelyn päätteeksi tanssittiin liikennemerkkitolpan ympäri. Hienolta näytti, kun kadun toisessa päässä aurinko laski loimuten ja toisessa nousi valtavan kokoinen pyöreä kuu.

Tiedättekös, miksi en ole blogannut kolmeen päivään? Siksi, että olen ollut läsnä. Muistellut, millainen onkaan se entinen normaali- mutta nykyinen poikkeustila, jossa arjen asioitaan ei ihan joka päivä raportoikaan sosiaaliseen mediaan. (Jep, olen ollut hiljaa myös Facebookissa.) Kokeillut, miltä tuntuu, jos en kerro kenellekään, mitä olen päivän aikana tehnyt tai nähnyt tai miettinyt. Että jos pitäiskin tekemänsä, näkemänsä ja miettimänsä ainakin yhden pitkän viikonlopun ajan ihan vaan omana tietonaan.

Ja kyllä, nettihiljaisuus teki rauhoittavalla tavalla gutaa - mutta nyt täytyy jo vähän jotain päästä kertomaanki taas! :D

Esimerkiksi että savusiika, höyrytetty kukkakaali, kermainen sienikastike ja valkoviini maistuu ihan hirmuhyvältä. Ja että näin kaksi ekaa Kummisetä-osaa nyt vasta ekan kerran, ja tykkäsin tosi paljon. Ja ostin myöhäisherännäisenä iPhoneen Hipstamatic-sovelluksen, joka on kai aika turha mutta kai ihan hauska.

Ja että mun uusi uimalakki näyttää täydellisen urpolta mutta toimii vedessä mainiosti (olen onnistunut se päässä kroolaamaan jopati altaanvälin mitan eli kokonaiset 25 metriä putkeen, ei siis lainkaan turha kapistus). Ja että on ollut ihanaa saada valvomisen jälkeen vielä aamukuudelta uudestaan unta niin, että voi herätä lopulta vasta hepun silitykseen.

Ja että tää lumihomma on kiva homma! Tämmösiä aurinkoisia pakkaspäiviä nyt tonne huhtikuulle asti, ja sitten se pökerryttävän vihreä kevät. Kiitos. :)

Tuoll' on iltatee, sille laulan

Jos joku tonttu kurkkisi meidän ikkunoista sisälle iltaisin yhdeksän ja kymmenen välissä, näky olisi lähes joka kerta sama: Duussi ja heppu sohvalla katsomassa telkkaria, syömässä varrasleipää ja juomassa iltateetä. Joo, ihan totta: se sama heppu, joka on teehyllyn pullisteluun hermostuneena asettanut mut jatkuvaan teenostokieltoon jo ajat sitten (tosin hylly ei mystisesti ole juuri tyhjentynyt...), on alkanut juoda teetä! Rrromanttista ku voidaan siemaista yhdessä a nice brew! Seuraavaks sitte ne mätsäävät tuulipuvut!

Iltateen virkaa toimittaa tällä hetkellä Yogi Tean Bedtime-luomutee. Unen tuloa vauhdittaa seuraavanlainen luomuyrtticocktail: fenkoli, kamomilla, piparminttu, kardemumma, sitruunamelissa, sitruunaruoho, rohtovirmajuuri, ryytisalvia, laventeli ja muskottipähkinä. Huh, vähemmästäkin nukahtaa.

Yogi Tea on omia pussiteesuosikkejani paitsi ihanan laajan makuvalikoiman, myös pussien lipareiden mietelauseiden takia. Eilistäkin iltateetä keitellessä jouduin taas toteamaan että no älä, just noin, siis mä oon niin samaa mieltä.

:)

The way that I feel right now, oh Lord it may go

Onneksi uudenvuodenlupaukset eivät olleet voimassa vielä aattoiltana siinä kohtaa, kun PlayStationin VidZone täräytti ruutuun Reefin Place Your Hands -videon. Olis meinaan tullut läsnäolopisteisiin pahasti miinusta, kun keskityin kavereiden kanssa juttelun sijaan ihan täysin siihen, mitä telkkarissa tapahtui. Musa on mulle hyvin harvoin pelkkää taustamusaa, ja etenkin hyvät biisit vievät mun huomion aina ihan kokonaan. Oo siinä sitte läsnä... kelpaako, jos on läsnä musiikin maailmassa? :D

Sitä en ole tässä parissa päivässä vielä selvittänyt, miten ihminen voi unohtaa Reefin. No, nyt muistan taas. Hassua, miten sitä on puolet nuorempana digannut ihan samanlaista musaa kuin nykyään! Niinku vaikka jotain Take Thatia ja tämmösiä Reefejä. Musiikkimaun kehitys, onko se jotain syötävää?

Pidemmittä puheitta - vuoden 2012 voimaralli suoraan vuodelta 1996! :)



PS. Neuroottisen suuri ilo: miten hyvin videon pysäytyskuvan värimaailma sopii blogin sävyihin. Aah.

Jaguars need you, Larry

Vuoden ensimmäisen päivän iltana ennen nukkumaanmenoa:

Duussi: Mitähän kaikkea hienoa tää vuosi tuo tullessaan?
Heppu: Ei tartte tuoda niin hienoa, kunhan ei toisi huonoa.

No niinpä. Mutta yks hieno ainakin on: seinäkalenteri, josta saan seurata tämän vuoden päiviä!

Päästin spontaanin riemunkiljahduksen, kun avasin Monsterin joululahjan. Olin itsekin tsiigaillut Noa Bembibren Cats let nothing darken their roar -kalenteria sillä silmällä, mutta myöhästyin ostohommista kun kalenteri oli jo loppuunmyyty. Kovasti mieluinen lahja siis, kiitos vielä kerran pupu! :)

Ajattelin uuden vuoden kunniaksi jakaa täällä joka kuukauden alussa uuden daideellisen ajatelman hienosta kalenteristani ja kirjoitella samalla muutaman satunnaisen sanan siitä, mitä tulevassa kuussa on luvassa tai mitä toivoisin vastaan osuvan. Tammikuu here we go!

Lukujärjestys näyttää tammikuun osalta toistaiseksi mukavan väljältä. Ei täyteen ammuttuja viikonloppuja (sopivasti suunnittelematonta aikaa löhötä hepun kanssa soffalla ja/tai juada vinkkua kavereiden kanssa) eikä myöskään tämän viikon dedissuman jälkeen kovin kiireistä työtahtia. Ja itse asiassa ajattelin säilyttääkin vallitsevan rauhan: jos kohdalle sattuu osumaan pahemmin särkyinen päivä, ahdistaa huomattavasti vähemmän, kun ei tartte keksiä uusia asentoja joissa jaksaa naputtaa näppistä deadlinet niskassa painaen, vaan ehtii tehdä välillä hengitysharjoituksia ja keittää kaakaota. Freelancerin vapaus on poikaa, mutta kyllä tässä kieltämättä on vähäsen ikävä myös sellaisia avainsanoja kuin työterveyshuolto ja palkallinen saikku...

Tammikuun suurimmat odotukset kohdistuvat ei nyt mut sit viikonloppuun, jota lähden viettämään Tampesteriin Finnish Dance Organizationin järjestämälle koreografikoulutusleirille. Siis jee! Vaikka en itse tanssikunnossa olekaan, odotan leiriä ältsin innolla. Aion ottaa viikonlopun annista kaiken irti, vaikka todennäköisesti joudunkin hengailemaan liikeosiot kuunteluoppilaana. Ja Marco Bjurströmiltä aion tanssijuttujen lisäksi kysellä vähän positiivisuusvinkkejä. :)

Ja 2012 alkaa just niinku ollaa odotettu

Kun vuosi viime yönä vaihtui, heppu seisoi Martinsillalla toisessa kainalossaan skumppapullo ja toisessa minä, joka lauloin isin kanssa puhelimessa Auld Lang Synea ja voin onnellisesti.

Hugossa vuoden ensimmäisen Tom Collinsin äärellä lausuin ääneen pari uudenvuodenlupausta. 

Yksi: Lopetan turhan iPhonen näpläämisen. Meilejä ei tartte selata jokaisessa kassajonossa ja jokaisella puolentoista minuutin förimatkalla. Voi ihan vaikka olla vaan. 

Kaksi: Yritän olla enemmän läsnä hetkessä ja luopua multitaskaamisen innosta, niin että voisin keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Jos vaikka katsotaan hepun kanssa leffaa, samalla ei lueta lehteä tai räplätä sitä puhelinta. Enkä enää halua saada itseäni kiinni siitä, että olen kuunnellut toisen sanomisia vain puolella korvalla tai antanut maisemien mennä ohi ilman että edes huomaan missä kuljen.

Kaveri jakoi eilen Facebookissa Neil Gaimanin uudenvuodentervehdyksen, joka kilautteli kauniisti soivia kelloja mun päässä. Siispä hei sinä siellä joka luet tätä nyt, näihin sanoihin ja näihin tunnelmiin - onnellista uutta vuotta!
 

"May your coming year be filled with magic and dreams and good madness. I hope you read some fine books and kiss someone who thinks you’re wonderful, and don’t forget to make some art - write or draw or build or sing or live as only you can. And I hope, somewhere in the next year, you surprise yourself."

Taidan vielä lisätä lupauslistaani ainakin yhden Gaimanin kirjan lukemisen. :)