Ilmeisesti se vaatii vähän elämää taakseen - ja siksipä William Fitzsimmons osaa. Viime perjantai-iltana kymmeneltä mies nousi Korjaamon Kulmasalin lavalle ja lauloi heti ensimmäisellä kappaleellaan allekirjoittaneen kyyneliin. Puolentoista tunnin päästä William laskeutui lavalta kitaransa kanssa yleisön keskelle, kokosi kuuntelijat rinkiin ympärilleen kuin opetuslapset ja lauloi vielä yhden tuutulaulun ilman turhaa äänentoistoa.
Oi mikä ihana keikka! Vaikka ihan kaikkia omia lemppareitani ei kuultukaan. Heti alkuun William kertoi, että luvassa on sekä uuden levyn biisejä että vanhempia - "mutta samaltahan ne kaikki kuulostaa". :D Muutenkin hulvattomat välispiikit olivat jotenkin vinksahtanut, mutta silti luonteva vastapaino musiikin herkille tummille sävyille.
Williamin elämässä lapsuudenkodista asti läsnä olleet linnut kuuluvat myös lauluissa. Erolevynä syntynyt The Sparrow and the Crow kertoo varpusen ja variksen (siis Williamin ja ex-vaimonsa) tarinaa, ja näin mies kuvaa levyn kantavan lintuajatuksen syntyhetkeä:
"I noticed a couple birds flying together against a strong wind and suddenly, one of the two turned and flew away, leaving the other one alone. For some reason it just seemed rather poignant and explanatory to everything I had gone through in the last couple years. I don’t know, maybe I was just really tired. But for whatever reason, it hit me pretty hard."
Keikan jälkeen ystävä kysyi, olinko valinnut tahallani korvaani pääskyskorun. Hämmästyin itsekin - en ollut. Jotenkin se oli vain osannut lentää paikalleen.
Vihervaaran Annaa mukaillen: olen onnellinen, että saan elää maailmassa, jossa on olemassa William Fitzsimmonseja. :)
