31. joulukuuta 2012

Love yourself, if you want, cry a bit, laugh a lot

Vuoden viimeinen työpäivä pulkassa. Laitan tietokoneen ihan kohta kiinni, otan heppua kädestä ja annan askelten viedä kepeästi kohti joenrantaa ja Stefan's Steakhousea. Jos vuoden saa päättää valoa elämään tuovien rakkaiden ihmisten kanssa hyvän ruoan ja juoman äärellä, ei kai voi toivoakaan enempää.


Alkava vuosi tuo tullessaan niin suuria ja onnellisuutta heliseviä asioita, että melkein pelottaa. Sille kaikelle ja tälle ihmeelliselle elämälle nostan maljan, kun Mikaelinkirkon kello lyö kaksitoista, ja annan suukon sille komealle kaksilahkeiselle, josta uusi vuosi tekee mun aviomiehen.

And if you're wondering
do the years fly by too soon

And if you're wondering
if the skies look down
it's true, they do
they all look out for you

30. joulukuuta 2012

Everyday is like Sunday

Okei. Jos kerran täytyy paukuttaa töitä koko sunnuntai, onhan se sentään siedettävää, että freelancerina työpäivän voi viettää omas kotoon pyjama päällä, aina välillä heppua halaillen, lakritsiteetä juoden ja söpöjen elukoiden kuville kiherrellen.

:)





Kuvat mun Pinterestistä: 1 - 2 - 3 - 4 - ja lisää täältä!

28. joulukuuta 2012

Drinkkivinkki perjantaille

Hiphei! Ollaan tästä kohtapuoliin lähdössä kamujen kanssa istumaan iltaa, viini on jo jääkaapissa jäähtymässä - mutta eteläafrikkalaisen luomuvalkkarin lisäksi vähän kyllä kiinnostais myös tuo nimikkodrinkkini Einstein's Vomit. :D


Loihdipa sinäkin omasi, sitten vaan kippis ja kohti kivaa viikonloppua! :)

26. joulukuuta 2012

Kissa istuu ikkunalla, kutoo pientä sukkaa

"It is a miracle if you can find true friends, and it is a miracle if you have enough food to eat, and it is a miracle if you get to spend your days and evenings doing whatever it is you like to do, and the holiday season - like all the other seasons - is a good time not only to tell stories of miracles, but to think about the miracles in your own life, and to be grateful for them."

Lemony Snicket: The Lump of Coal

Tänä joulunaikana olen kaiken kiitollisuuden keskellä aivan ekstravöhöriäisen kiitollinen esimerkiksi siitä, että ollaan taas saatu äitin Seela-kissa meille jouluhoitoon. Hassu kissamussukka, joka ensin puskee ja kiehnää ja rakastaa, ja sitten, jos pahaa-aavistamaton ihmisparka heltyy ja silittää mutta silittää vähänkin väärästä kohdasta, sähähtää salamana ja raapaisee päälle.

Tapaninterkut Seelalta! :)


24. joulukuuta 2012

Taas toivotus hyvän joulun

And so I'm offering this simple phrase
to kids from one to ninety-two
although it's been said many times, many ways:

Merry Christmas to you!

22. joulukuuta 2012

Jouluyö, juhlayö, päättynyt kaikk' on työ

Paitsi että ihan ei ole, koska täällä jatkuu työpäivä vielä hetken. Joulupuu on rakennettu ja mulle kiikutettiin äsken tähän työpöydän ääreen glögilähetys. Päätin, että tasan kymmeneltä mulla alkaa loma ja siirryn lorvailumoodiin neljäksi päiväksi.

Jos on ahminut joulun ympärille liikaa töitä, on suorastaan velvoitettu ahmimaan pyhien aikana kaksin käsin myös suklaata ja perunalaatikkoa, eiks se niin mene?

Kippistä vaan - enää 25 minuuttia joululomaan! :)

21. joulukuuta 2012

So please just fall in love with me this Christmas

Oi engelsmannit, kyllä mä sitten rakastankin teitä ja teidän hupsuja lohtukotoisia joulupiiraitanne!


Heppu kysyi paketin kaapissa nähtyään, mikä funktio noilla jauhelihapiirailla on. Hyvä hämäys, kieltämättä: nimi on mince pie, mutta sisältä ei suinkaan löydy jauhelihaa vaan rusinaista hilloa. Muoto ja koostumus ovat samansorttiset kuin niiden semmosten Fazerin tuplapaketissa tulevien marjapiiraiden, ja koska ne sattuvat olemaan ihan meitsin lemppareita, mince piet toimivat ikään kuin jouluversiona samasta aiheesta.

Voi syödä suoraan paketista tai käyttää mikron/uunin kautta, joko pelkältään tai kermavaahdon kanssa tai vaniljajätskin kanssa. Joulumielitakuu.

[Sargents Mince Pies: Punnitse & Säästä, lumihiutale: Leenaelina]

20. joulukuuta 2012

Never give up

Hellurei ja hellät joulutunteet! Enpäs ennätä tänäänkään rupatella kummempia kuulumisia, tupsahdin vain jakamaan yhden mahtavan videon. Aiheena joogan ja ihmismielen uskomaton voima - kuulkaas, siinä yhdistelmässä on taikaa. Toivottavasti sinäkin ehdit irrottaa päivästäsi 5 minuuttia tämän katsomiseen.

Ja sit eiku joogaloimaan. :)

12. joulukuuta 2012

One two one two one two

No onhan se pakko julkaista blogimerkintä tällä historiallisella kellonlyömällä. :) Seuraava vastaava päivämäärä koittaa vasta reilun 88 vuoden päästä kohdassa 010101, ja vaikka toivonkin saavani elää pitkän kauniin elämän, ihan noin kauas en kuitenkaan taida täällä maan päällä porskuttaa. Joten hip hei, kakstoist kakstoist kakstoist kello kakstoist kakstoist!


(Kuva Facebookista kaverinkaverin seinältä, repesin.)

11. joulukuuta 2012

I will be chasing a starlight until the end of my life

Voi Muse minkä teit!


Ihan huikea kaksituntinen eilen Hartwall Areenalla. Todettiin show'n jälkeen keikkaseuran kanssa, että sen mahdottoman valovyöryn ja äänivallin alle jääminen oli oikeastaan jopa puhdistava kokemus. Tuli niin tarpeeseen kiireisten joulunalusviikkojen keskellä - musiikki kiskaisi imuunsa ja sinkosi ajatukset hetkeksi jonnekin aivan muualle.


Muse se ei koskaan petä. Kuvista ehkä voi havaita aavistuksen siitä, miten häkellyttävää seurattavaa keikan visuaalinen anti taas kerran oli. Musiikista tietysti puhumattakaan - ihan nappi settilista! Kihelmöintiä nostattava Interlude johdatti Hysteriaan heti alkumetreillä, New Born vs. Stockholm Syndrome -ruletti pysähtyi riemukseni jälkimmäiseen (niin päräyttävä biisi livenä, että tutisen vieläkin), encoreita odotellessa toivoin hiljaa mielessäni Starlightia - ja sain sen. Pitäähän sitä kerran keikan aikana päästä oikein kunnolla yhteistaputtamaan ja yhteislaulamaan, aika komeasti muuten kajahti täydessä hallissa.


Jäin kaipaamaan lemppareistani oikeastaan vain Hyper Musicia ja Map of the Problematiquea. Mutta en voisi olla keikkaan miltään osin tyytyväisempi; se nyt vaan on fakta, että taas yhden levyn verran paisuneesta tuotannosta ei voi kahden tunnin aikana soittaa jokaista helmeä. Koska helmiähän ne on joka biisi (no, lähes). Mutta on se vaan aika kokonaisvaltainen nautinto olla sellaisen bändin keikalla, jonka tuotannon pystyy loilottamaan 90-prosenttisesti ulkoa mukana! Siis niin hyvin kuin Musea ylipäätään voi laulaa mukana... olispa hienoa kuulla joskus tallenne omasta kiekumisestaan keikkahumussa. :D


Keikan jälkeen yöllä hampaita pestessä peilistä katsoi ihan eri nainen kuin se väsynyt mörkö, joka vastassa on viime päivinä ollut. Kiitos, rakas Muse. Kyllä me taidetaan nähdä taas heinäkuussa Olympiastadionilla. :)

10. joulukuuta 2012

Give me your heart and your soul

Jos mut herätettäisiin keskellä yötä, läpsäistäisiin poskelle ja kysyttäisiin mikä on maailman paras biisi häh mikä sano heti, kyllä se nyt vaan niin on, että vastaisin Musen Hysteria. Osittain siksi, että Take Thatilta en pysty päättämään yhtä parasta :D mutta osittain siksi, että se nyt vaan kerta kaikkiaan on hie-no.

Aika hyvä olo, kun tiedän, että suurella todennäköisyydellä kuulen biisin tänään livenä loppuunmyydyllä Hartwall-areenalla. Kiertueen takana olevaa The 2nd Law -levyä en jostain syystä ole tullut tässä syksyn mittaan kuunnelleeksi niin paljon kuin aiempia niiden ilmestyttyä, mutta suhtaudutaan tähän erikoistilanteeseen nyt vaikka niin, että annan uudelle musiikille tilaisuuden aueta keikkahetkellä. On muuten jo neljäs kerta kun näen Musen livenä!

Ja sit se Hysteria, kiitos. :)

8. joulukuuta 2012

Only one desire that's left in me: I want the whole damn world to come dance with me

"On miljoonia lauluja, joihin on helppo tarttua, ja uusia syntyy kaiken aikaa. Mutta niiden Nuuskamuikkunen antoi lentää matkoihinsa, ne olivat kenen tahansa kesälauluja. Hän ryömi telttaan makuupussiinsa ja veti hupun korvilleen. Sateen kohina ja veden solina jatkuivat muuttumattomina, niissä oli sama lempeä yksinäisyyden ja täyttymyksen ääni. Mutta mitä hän sateesta piittaisi kun hän ei osannut tehdä laulua, joka kertoi sateesta."

Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu (suom. Kaarina Helakisa)

Noihin Nuuskamuikkusen ajatuksiin olen tässä viime viikkoina jotenkin samaistunut. Fiiliksen voinee levittää kertomaan ei vain lauluista vaan luomistyöstä laajemminkin; itselleni sanat kolahtivat koreografiaprosessia kuvaamaan. Välillä tuntuu, että olen haukannut liian ison palan, että en osaa tehdä biisiä joka näyttäisi mihin kaikkeen mun taitavat tytöt parhaimmillaan pystyvät ja jossa liike kertoisi samaa tarinaa raskassoutuisen melodian ja englanniksi lauletun tekstin kanssa.

Sitten tulee taas sellaiset treenit kuin tänään, kun korjaukset menevät perille, uudet ideat saadaan pienen testailun jälkeen yhdessä toimimaan, musiikki jyrää isoista kaiuttimista voimalla niskaan ja aina välillä jotakuta naurattaa. Miten etuoikeutettua ja ihanaa saada luoda liikettä, linjoja, askelia, pysähdyksiä, pyörintää, hypintää, tunnetta, tanssia!

SM-kisojen ensimmäiseen karsintaan on aikaa kolme kuukautta. Tiedän jo nyt, että aika tulee loppumaan kesken, mutta paniikille ja stressille on turha antaa jalansijaa. Potkaistaan se kaksikko tiehensä ja nautitaan matkasta.



Ja ei, tämä ei ole se meidän biisi. ;)

7. joulukuuta 2012

Little things


...ja kun pussin suu aukesi, silloin kaikki kansa sai kuulla ihmeellisen äänen. Hurrrr. Hurrurrrr.


Ääni kuului siitä, kun Duussi jälleen kerran hurahti japanilaisiin riisipaperiteippeihin, jotka oli pieneen pussiinsa talteen ja turvaan peitellyt.


Siis! Niin ihanii! Lahjapaketteihin, hääaskarteluihin (seassa on muutama just oikean värinen rulla), muihin koristeluihin ja simppeleihin diy-proggiksiin. Teippitarhasta, Mokosta ja Pinosta, pussukka H&M:ltä ja hyvä mieli kaupan päälle. :)

6. joulukuuta 2012

Televisiokäännöksellä on väliä

Hakusaarto. Ylityökielto. TES-neuvottelu. Isoja sanoja, joita Journalistiliiton ja KAJ:n (Käännösalan asiantuntijat) lakimiehet ovat viime viikkoina iskeneet käännöstoimistoille pöytään sen puolesta, että jokainen työtään rakastava av-kääntäjä tässä maassa saisi yhtäläiset resurssit paneutua työhönsä sillä huolella, jonka pieni, hieno kielemme ansaitsee.

Meitsi on täällä ihan tippa linssissä tämän uunituoreen videon ja Blossa-glögin suloisesta yhteisvaikutuksesta. Kun Arvi Lind puhuu, suomalainen kuuntelee - ja uskoo.

Hyvää itsenäisyyspäivää. :)

4. joulukuuta 2012

Diminute decibels embraced the lovers

Juujuu, ei hätää - kyllä täällä on käännetty kalenterista uusi sivu esiin, vaikka kuun alusta menikin muutama päivä ennen kuin ehdin esitellä vuoden viimeisen lauseen täällä blogin puolella. Vuoden viimeisen lauseen sivulta, jolla on näkyvissä vuoden viimeinen päivä.


Vuosi kiiruhtaa kohti seuraavaa aika haipakkaa punaisissa tonttutöppösissään. Myönnän ihan suoraan, että olen ahnehtinut joulukuulle hiukan liikaa töitä - ja tajusin asian jopa niin ajoissa, että olisin vielä voinut peruuttaa projektin tai pari, mutta en tehnyt niin, koska jokainen pennonen tulee tässä kohtaa tarpeeseen. (Pari taikasanaa: mätkyt & häät.) Eli sinnitellään! Jotta päässä pysyisi järki ja touhussa tolkku, olen merkinnyt henkilökohtaisena raamattunani toimivaan mustaan Futura Midi -kalenteriin mahdollisimman tarkasti kunkin päivän työt ja ne illat, jotka aion pitää vapaina. Järjestelmällisenä deadline-ihmisenä ahdistun paljon vähemmän, kun olen aikatauluttanut tulevat tiukoiksi tiedetyt viikot niin, ettei tarvitse ajelehtia kuluttavassa epämääräisen kiireen tunnussa. Keikka kerrallaan! :) (Ja Musen keikka Helsingissä maanantaina! Jes!)

Onhan siellä kalenterissa tietysti tilaa paljon muullekin kuin työlle - muutaman vuoden takaisen kammokiireisen joulukuun jälkeen olen ymmärtänyt, miten tärkeää mulle on saada laskeutua jouluun rauhassa. Huomenna vietetään mun kisatyttöjen kanssa pikkujouluja (yhteisellä matkalla tärkeitä asioita tanssin lisäksi: joukkuehenki, sushi ja suklaamuffinssit) ja sunnuntaina yritän mahtua tuomiokirkkoon yhteislauluiltaan. Ja myöhemmin vielä kahesti Mikaelinkirkkoon. Kun on malttanut pantata joululaulujen kanssa joulukuuhun asti, ei tee tiukkaakaan hoilata niitä vaikka joka päivä!

Hopunkin keskellä - tai erityisesti juuri silloin - tällaisen puolivammaisen on pidettävä itsestään huolta ja otettava aikaa liikunnalle. Treenipaletti menee hiukan uusiksi näin vuoden lopussa, kun tanssikoulu lomailee ja maanantai-iltojen ihanat bodyfusion-tunnit jäävät tauolle. Pilatesta treenaan myös kotona ja joogatakin toki voi itsekseen, mutta taidan silti ottaa jossain vaiheessa joulukuuta kokeiluun joko kuntosalin bodybalance-tunnit tai kamujen kehuman Aurajoogan. En oikein innostu lenkkareilla liukastelusta lumella, eivätkä varsinaiset talviurheilulajit ole omia suosikkejani sitten niin yhtään, mutta sisätiloissa reenivirtaa riittää pakkasillakin yllin kyllin: uimiseen en kyllästy ehkä koskaan, saliohjelma pantiin uusiksi viime viikolla ja tänään humppasin ekaa kertaa kotona lehtitilauksen kylkiäisenä tulleen zumba-dvd:n tahtiin! Kyl oli pönttö fiilis :D mutta tulihan siinä hiki!

Niin ja se tärkein eli jouluun laskeutuminen: luvassa on kuun mittaan myös pari joulukonserttia, parin tanssikoulun joulunäytökset, pari glögi-iltaa... ja sitten toivottavasti rauhallinen, onnellinen, tähtistuikkinen, lauluinen, luminen joulu. It's beginning to look a lot like Christmas. :)

2. joulukuuta 2012

The power of James Arthur

Vietin eilen pitkästä aikaa lauantai-iltaa rauhassa kotona, joten käytin tilaisuuden hyväkseni ja linnoittauduin netin ääreen katsomaan suoraa lähetystä, kun Englannissa laulettiin X Factor UK -semifinaali. Jäljellä on neljä kilpailijaa: kisan aikana huimasti kehittynyt söötti poikabändi Union J, karaokemaisuudesta ja jonnekin menneille vuosikymmenille jämähtämisestä syytetty Christopher Maloney, uskomaton äänitaituri ja ältsin symppis Jahmene Douglas sekä rosoinen naapurinpoika James Arthur. Eilen kuultiin monta komeaa vetoa, mutta James täräytti illan viimeisen hitaan sellaisella tunteella, että huh. Kun biisi loppui, huokaisin syvään ja puhkesin sohvalla spontaaneihin aplodeihin - ja sitten näin, että tuomarit taputtivat seisaaltaan. Jos tämän illan tuloslähetyksessä James putoaa jatkosta eikä pääse finaaliin, mää suutun.

Kaksi minuuttia taivasta sunnuntai-iltaan, olkaa hyvät. :)

30. marraskuuta 2012

They said it was leaving me, the magic was leaving me, I don't think so


[kuva]

Liput Robbien Tallinnan-keikalle plakkarissa! Eilen kliksuttelin ennakkomyynnin nettisivuja maha perhosia täynnä, enkä lippujen ostamisessa onnistuttuanikaan vielä osannut sanoa muuta kuin AAAAAAAAAAA joten ajattelin kirjoittaa aiheesta blogiin vasta tänään, mutta en mä kyllä tänäänkään löydä juuri muita sanoja.

AAAAAAAAAAA!

PS. Odotellessa voi vielä 25 päivän ajan katsoa Areenasta viime lauantain Lontoon-keikkaa. :)

29. marraskuuta 2012

The dress decision

Eilen sujahdin sovituskopissa kauniiseen vaaleaan mekkoon, ja hetken peilailtuani astuin äitini ja kaasoni eteen. He huokaisivat yhteen ääneen, minä tunsin kuinka kyyneleet nousivat silmiin. Hyvät kyyneleet, onnen kyyneleet, olenko minä tämä nainen -kyyneleet. Valinta oli sillä selvä.

Mulla on hääpuku! Mä olen menossa naimisiin! Voi ihmettä! :)


Sovittelurumba kesti lopulta vain kaksi viikkoa. Olen helpottunut - ja aika ylpeä jahkailijaitsestäni, että sain suuren päätöksen tehtyä näin nopeasti! Puvun valinta kun kuitenkin nousi mulle yhtäkkiä aika tärkeäksi osaksi tuota tulevaa juhlapäiväämme. Kolme rakasta tosin totesi tuohon heti, että onhan se suurin päätös toki tehty jo siellä Eiffelin huipulla. No niin tietysti, mutta se on eri asia,

koska sitä ei tarvinnut miettiä. Se ei ollut valinta, se oli itsestäänselvyys.

(Vaikka en heti vastannutkaan joo vaan ekaksi täh, mutta se johtui ihan siitä, että heppu onnistui yllättämään niin täydellisesti.)


Niin, ja se puku - se ei ole kumpikaan niistä täällä nähdyistä. Enkä kerro siitä enempää, koska yritän kaikin voimin pitää salaisuuden hepulta hääpäivään asti. Itse olen ihan mahdottoman rakastunut mekkooni, joten ei auta kuin toivoa, että first look -hetkellä näen hepunkin silmissä samansuuntaisen tunteen. :)

26. marraskuuta 2012

My heart skips skips a beat

Ensin huonot uutiset: Robbie Williamsin kesäkiertue 2013 ei ulotu Suomeen asti.

Sitten hyvät uutiset: Robbie Williamsin kesäkiertue 2013 piipahtaa kuitenkin aika lähellä, esimerkiksi Göteborgissa, Kööpenhaminassa ja Tallinnassa!


Robbie piti iltapäivällä pressitilaisuuden (jossa istuneiden toimittajien joukosta muuten tunnistin heti sen suomalaisen, mikä ihme siinä onkin), joka tuutattiin livestreamina nettiin. Kiertue alkaa 19.6. Manchesterista ja päättyy 20.8. Tallinnan Laululavalle. Eihän se sinänsä yllätyksenä tullut, että Helsinkiä ei listalla mainita... No, onpahan hyvä syy lähteä kesäreissuun! :)

Tällä hetkellä Tallinna kuumottelee keikkapaikoista eniten, sillä viime reissusta sinne on eniten aikaa noista kolmesta lähimmästä kaupungista. Majoituskin saattaisi hoitua paikallisen kamun luona. Facebook - connecting fangirls. Ja onhan kiertueen päätösillassa sentään aina ihan oma taikansa! Liput tulevat myyntiin perjantaina, mutta äsken kolahti laatikkoon sähköpostia, että Kööpenhaminan ennakkomyynti alkaa jo keskiviikkona niille, jotka olivat ostaneet lipun sille epäonniselle peruuntuneelle Take That -keikalle viime kesänä. Laiha lohtu, meitsi taitaa silti lähteä Tallinnaan, Parkenin karma on jo nähty. :D


Lehdistötilaisuudessa paljastettiin myös kiertueen lämppäri: yksi tämänhetkisen poptaivaan sympaattisimmista hemmoista, Olly Murs! Joko mennään, joko joko joko!

25. marraskuuta 2012

Suostu mä en vain tyytymään haaveisiin, kun kanssas elää mä voisin kai loputtomiin

Me ei olla vielä lyöty tulevan toukokuisen hääpäivämme aikataulua lukkoon, mutta tasan puolen vuoden päästä tähän kellonaikaan olen hyvin suurella todennäköisyydellä hepun vaimo.

Iih! :)

Meillä on hääpaikka (kirkkoa ei tarvita koska ei kuuluta siihen), meillä on kolme kaasoa ja kolme bestmania, meillä on juhlapaikan puolesta tuleva ruoka, meillä on bändi, meillä on tunnelmavalokuvaaja, meillä on alustava noin 100 hengen vieraslista, meillä on väriteema alustavasti mietittynä, mulla on varattuna aika hääpäiväksi kampaukseen ja meikkiin, korissa läjä ihania ulkomaisia häälehtiä ja Pinterestissä alati paisuva Wedding wonderfuls -board,

mitämälaitanpäälle mitämälaitanpäälle mitämälaitanpäälle.


Käytiin tällä viikolla turkulaisen kaasoni kanssa vielä parissa mörsiysliikkeessä. Kuvassa on Sydänkävyn ykkösmekko, viimeinen kappale ja lähes oikeaa kokoa (aavistuksen pieni lantiolta). Etenkin selkäpuolelta ihan unelmanupea, mutta sai kuitenkin vielä jäädä mietinnän alle.

Toivon huomenna alkavan uuden viikon tuovan selvyyttä hääpukuosastolle: se pariisilainen vesiputousmekko, joka jäi viime viikonlopun Helsingin-kierrokselta päällimmäiseksi mieleen, lähetettiin Stilissimasta tänne Turkuun. Nyt se odottaa Marinettessa, että saadaan sovittua täkäläisten makutuomareiden kanssa yhteinen sovitusaika. Voi miten toivon, että kun vedän mekon uudelleen päälle, se tuntuu edelleen hyvältä - ja että myös minut ja tyylini hyvin tuntevat rakkaat ihmiset ovat sitä mieltä, että se on mun! Ja että siinä hetkessä taivas aukeaa ja sieltä tupsahtaa syliin 800 euroa niin saan sen sit ostettuakin! :D

24. marraskuuta 2012

This time I'll be better, I want you to know, this time I'll be special, oh God make it so



Tämä viikko alkoi hyvin: kun maanantaiaamuna heräsin, Robbien odotettu uusi video oli tupsahtanut nettiin. Jos Candyn vaaleanpunainen naminamijammailu tuntui liian tekopirteältä aika paljon arpia elämässään keräilleen nelikymppisen veivaamaksi (siis ei musta mutta ehkä joistakuista), Different seilaa hiukan lähemmäs vanhojen, vahvojen Robbie-hittien tunnelukkoja availevaa maailmaa.

Jos multa kysytään, biisi kertoo Robbien huumekoukusta. Ja jos multa kysytään, video on älyttömän tyylikäs. Ja jos multa vielä kysytään, biisin paras kohta on ekan säkeistön bridge, kun rummut tulevat nurkan takaa mukaan, basso aloittaa uhkaavan jurnutuksen ja melodia kiepahtaa pieneksi hetkeksi lähes riitasointuun purkautuakseen taas kohta puhtaaksi e-mollin päälle. Kylmät väreet:
I stumble through the words as they're leaving me
tremble at the sight of your majesty

Täten ojennan Yleisradiolle vuoden kulttuuripalkinnon: Yle Areena lähettää Robbien keikan LIVENÄ Lontoosta tänä iltana klo 22.45 alkaen! Kolmen illan Take The Crown -minikiertue käynnistyi O2-areenalla torstaina; näkemieni kuvien ja videoiden perusteella luvassa on tänäänkin aika mahtava show. Ja keikka vielä uusitaan telkkarinkin puolella, heti sunnuntaina TV2:lla klo 22.40. Vitsit kui juhlaa!



Ja sitten aiheeseen liittyen vähän tuntemusten tuuletusta. Tuossa muutama viikko sitten mulle kävi ekaa kertaa niin, että tulin kateelliseksi jostain mitä joku Duussilaa suositumman blogin kirjoittaja saa ilmaiseksi. Bloggaajiahan on jo pitkään kutsuttu gaaloihin, keikoille ja skumppaetkoille, lennätetty muotiviikoille ja muille reissuille ympäri maailmaa, lahjottu rannekelloilla, kameroilla, ripsienpidennyksillä, meikeillä, laukuilla ja ties millä. Tähän asti yksikään blogeissa näkynyt ilmaislahjus ei ole hetkauttanut mua suuntaan eikä toiseen, kunnes kuukausi sitten luin, että Helsingissä bloggaajien illanvietossa pidetyn tietokilpailun voittaja sai palkinnoksi matkan Lontooseen Robbien keikalle.

Voin ihan rehellisesti sanoa, että ensimmäinen yli hulmahtanut tunne oli puhdas kateus. Jonkinlainen oikeuttamaton epäoikeudenmukaisuuden tunne siitä, että jos Suomessa kerran tuhannessa vuodessa tapahtuu mitään edes etäisesti Take Thatiin tai Robbieen liittyvää, mua ei pyydetä mukaan. :D (Se osa minusta, joka on jo päässyt asian yli, laittoi tuohon perään hymiön merkiksi siitä että tajuaa ajatuksen olevan vähän absurdi, vaikka osa musta on edelleen sitä mieltä että tää nyt vaan on niinku ihan väärin.) Tai jotenkin... että jos joku levy-yhtiö, tai mikä taho reissun sponsorina sitten olikaan, haluaa lähettää Robbie Williamsin keikalle suomalaisen bloggaajan, eikö olisi mahdollista valita lähtijää fanien keskuudesta? Sitä en kyllä tiedä, millä ne löytäisivät kaikki kohderyhmään kuuluvat, mutta ainakin nyt mun blogissa TT:tä rakastetaan kissankokoisin kirjaimin et ei pitäis olla mahdoton rasti. :D

Aloinpa sitten pohdiskella enemmänkin tätä bloggaamista. Mua on kotona koetettu opettaa välttämään turhaa kadehtimista: jos joku toinen saa jotakin, se ei ole multa pois. Tällaisen pienen, keskeneräisen ihmisen saattaa kuitenkin olla vaikea muistaa tuo totuus ja olla pettymättä itseensä silloin, kun joku toinen saa jotakin sellaista, jota itsekin palavasti haluaisi, ja se periaatteessa voisi olla itseltä pois, jos olisi pelannut korttinsa toisin. Jos olisin yrittänyt tehdä blogistani isomman jossain vaiheessa kuluneiden 7 vuoden aikana, Duussilan lukijamäärä olisi ehkä isompi ja olisin ehkä sitä myöten bloggaajana tunnetumpi, jolloin olisin ehkä päässyt mukaan tuommoiseenkin tilaisuuteen, jossa oli mahdollisuus voittaa tuo keikkareissu. Jos, ehkä, jos, ehkä. :)

Olen kuitenkin pitänyt tämän oman pikku harrastukseni nimenomaan pikku harrastuksena. En ole oikeastaan koskaan seurannut lukijamääriä erityisen tarkasti, vaikka täällä Bloggerissakin kai on jotain omia tilastoja. Sen verran olen kärryillä, että Blogilistalla tilaajamäärä on pysynyt jo pitkään jossain 150:n kieppeillä ja "lukijoita viikossa" -kohdassa lukema on päälle 9 000 - tosin en tiedä mitä se tarkoittaa tai miten sitä mitataan. Olen silti iloisesti ihmeissäni siitä, että tätä hyväntuulenbloggaamistani haluaa seurata niin moni mahtava tyyppi! En kuitenkaan ole koskaan tarkoituksella pyrkinyt kasvattamaan lukijamääriä, en kommentoinut suosittuja blogeja vain näkyvyyden toivossa, en perustanut Duussilalle Facebook-sivua - enhän mää mainosta uusia postauksia Facebookissa edes omille kavereilleni. Aika markkinointivelho!

Olen kai ajatellut, että tärkeintä on pitää sellaista blogia, jota tykkään itse kirjoittaa ja jota ehkä tykkäisin itse lukeakin. Lukijoita sitten tulee, jos on tullakseen. Jos bloggaaja kirjoittaa pelkästään lahjojen tai suosion toivossa, se yleensä paistaa jostain kohtaa läpi - ja hei, itse kuitenkin perustin ensimmäisen blogini silloin muinaisuudessa vuonna 2005, kun ainakaan Suomessa ei vielä ollut aavistustakaan tämmöisestä mainos- ja yhteistyöhässäkästä, joka blogeihin nykyään liittyy. Tuntuu, että silloin blogeja enemmän nimenomaan kirjoitettiin: tänä päivänä tunteista, tilanteista ja hetkistä kerrotaan sanojen sijaan usein kuvina, jolloin teksti jää sivuosaan - tai vaikkei määrällisesti jäisikään, harva varsinaisesti panostaa siihen. Kielen ammattilaista harmittaa, että moni tämän päivän suosittukaan bloggaaja ei näytä välittävän siitä, miten suuri merkitys tekstillä on, kun paukut panostetaan hienoihin kuviin. Jos blogissa kuitenkin on myös tekstiä, mua suivaannuttaa, jos kieli on jäykkää tai köyhää. Ja aika moni sellaisen blogin kirjoittaja saa vielä palkkaakin...

Noni, se oli semmonen purkaus se. :D Kaikki äskeinen siis ihan yleisellä tasolla - en viitannut mitenkään tuon Robbie-kisan voittajaan, enkä yritä sanoa, ettei muka kukaan muu kuin minä olisi ansainnut tuota keikkareissua ja kaikkea siihen liittyvää innostusta. Hei mun puolesta ihan joka iikan pitäis päästä Robbien keikalle juhlimaan! Tulin vain pyöritelleeksi aihetta päässäni tässä kuukauden mittaan niin paljon, että halusin vähän keventää mieltäni tänä ajankohtaisena päivänä nyt tännekin.

...vaikka näiden ajatusten auki kirjoittaminen tuntuukin aavistuksen asiattomalta siinä valossa, että liput voittanut Yes dear -blogin Piu nukkui lähtöaamuna pommiin, myöhästyi lennolta eikä päässytkään matkaan. Olen aidosti pahoillani hänen puolestaan. Tuon kateuspuuskan jälkeen nimittäin rauhoituin sen verran, että ymmärsin olla vain ja ainoastaan innoissani, että suomalainen bloggaaja oikeasti sai tuollaisen mahtavan tilaisuuden - ja me muut saatais sitten fiilistellä Lontoon tunnelmia hänen kauttaan! Epäusko ja harmitus iski kuin lekalla päähän, kun luin, miten oli käynyt.

Siispä Piu ja muut, tänään vapaavalintaista juhlajuomaa huiviin, Yle Areena auki ja bileet pystyyn! :)

23. marraskuuta 2012

Perjantai!

Viimeinen treeni vanhalla saliohjelmalla: check.
Perjantaisiivous: check.
Siideri jääkaapissa illan Vain elämää -päätösjakson ohessa hörpättäväksi: check.

Lähden kohta katsomaan nykytanssia, mutta ensin katson vielä kerran kun marsut syö vesimelonia! Iloista iltaa! :)

22. marraskuuta 2012

Tää on mun lauluni sadepäivän varalle, tiedän etten yksin jää

Marraskuisen torstain sateensuhmuraisen harmauden taltutuskaava:

ensin äitin kanssa vesijuoksemaan ja uimaan,

sitten isin kanssa kaakaolle,


sitten kotiin katsomaan hepun kanssa leffaa. Revolutionary Road nyt ei ehkä ollut se kaikkein valoisin valinta - itse asiassa siitä jäi sekavan ikävä olo.

Sekavan ikävän olon taltutuskaava: kuivaan kyyneleet, keitän lisää kaakaota ja menen takaisin hepun viereen sohvalle.

21. marraskuuta 2012

OBE GB

Jos kert ihmisen pitää elämänsä mitaksi seota jostain poikabändistä, valinta lienee hyvä kohdistaa siihen orkesteriin, joka on tietty muutenkin paras ikinä, mutta jonka yksi jäsen on myös kruunattu varsin virallisen tahon toimesta maailman kuninkaaksi!!1!

Aavistuksen liioittelevien rivien välistä löytyy sama suomeksi: Gary Barlow sai tänään itse Ellulta OBE-ritarimerkin rintaansa. (Eikä seremoniaa tietenkään pelkästään Garyn kunniaksi järjestetty, saman kunnianosoituksen sai tänään myös mm. ihana Kate Winslet.)

Äijjjä.


Onnen muisku! Fanisi ovat sinusta suunnattoman ylpeitä, Captain Barlow! Tai siis nykyään Officer of the Most Excellent Order of the British Empire Barlow! :D

20. marraskuuta 2012

Tiistai-illan tajunnanräjäytys

Niinhän se Pink lauleli jo 2000-luvun alussa, ettei ole niin kuin most girls. Jumaliste, ei totisesti ole. Vaikka palkintogaalat eivät yleensä kiinnostaisi, suosittelen tsekkaamaan tämän American Music Awards -vedon toissaillalta.

Pelkästään tossa koreografiassa olis artistille kuin artistille tarpeeksi tekemistä, mutta Pinkkipä päätti myös laulaa koko biisin livenä. Ihan käsittämättömän, järjettömän, ällistyttävän taitava.

!!!!!

19. marraskuuta 2012

Madde och jag

Kun ensi kevään morsian kuulee, että myös Ruotsin Madeleine on menossa kesällä naimisiin, pikku paineilta ei voida välttyä. Ote eräästä taannoisesta keskustelusta:

Duussi: Apuaa miten meidän häistä voi ikinä tulla hienommat kuin Maddella?
Heppu: Yritä vain olla vähän kauniimpi kuin Madde.

Ja niin typerä kysymys sai arvoisensa vastauksen.

En tietenkään lähde kilpailemaan häiden järjestämisessä Madden tai muiden morsioiden kanssa. Tärkeintä on, että olen hääpäivänäni sisältä onnellinen; eiköhän sieltä jotain säteitä heijastu ulospäinkin. Mutta ehkä nätistä mekostakaan ei sentään ole haittaa? :)


Kyllä vain, hääpuvun metsästys on alkanut! Piipahdin viime tiistaina äitin kanssa täällä Turussa Fiancéessa, ja lauantaina kiersin kahden kaasoni kanssa Helsingin putiikkeja. Herranjestas mikä upottava suo! Rekkikaupalla upeita mekkoja, joista osa on toki selkeästi out of my league joko rusettihörsellyksen määrän ja/tai hinnan takia... Mutta pitihän sitä Morsmaikussa sovittaa juuri siksi sitä yhtä ihanaa pitsiunelmaa, jolla oli hintaa rapsakat 2 300 euroa. :)

Hommaa helpottaisi huomattavasti, jos mulla olisi tarkka mielikuva siitä mitä haluan. Ennen sovitusrumbaan lähtöä listasin hääsuunnittelukirjaani muutamia avainsanoja: veistoksellinen, hillitty, avoin selkä, ei kermakakkuvannehörsötys, ei huntua, ei laahusta, leikkaus oikeaan kohtaan vyötärölle... Mutta kun kokeilee erilaisia pukuja, yhtäkkiä moni toisenkintyyppinen alkaa näyttää mahdolliselta.

Kun kerran omat mieltymykseni ovat selvästi aika epäselvät, valintaa ohjaa toistaiseksi lähinnä hepun toive siitä, että puku olisi ihonmyötäinen. Koska täytyyhän häissä kuulemma (suora lainaus) esitellä vaimon muotoja. :D Minä, joka yleensä lähinnä pyrin saamaan naiselliset kurvini vaatteilla piiloon, yritän ymmärtää, että jos kerran kropassa on tiimalasimaisia ulottuvuuksia, niitä on suotavaa jopa korostaa! Hepun toive sulkee pois löysästi laskeutuvat kevyet kreikkalaishenkiset mekot, jotka kieltämättä olisivat viileydessään tuhannesti mukavampia kuin hiostavat pönköt... Eikä nyt sillä, ettenkö ihan itse lopulta päättäisi, mitä päälleni laitan. Haluan kuitenkin ottaa huomion myös sulhasen toiveet, jotta tämä ei hääpäivänä ajattelisi, että "oi kuinka ihana ja kaunis vaimoni onkaan, mutta on sillä vaan kaamee kolttu". :D

Onhan hepun näkemyksessä toki järkeäkin: lauantain sovitusreissulla taisin itsekin ihastua eniten erääseen Stilissimasta löytyneeseen pariisilaisen(!) Cymbelinen mekkoon, joka nosti napakasti esiin vyötärön, lantion ja selän kaaren. Liikkeessä ei ikävä kyllä saanut ottaa kameraa esiin eikä puvusta löydy kuvaa netistäkään, mutta se tuntui hyvältä kompromissilta sekä omistani että sulhasen toiveista: laskeutuva, veistoksellinen vesiputousselkä (myös edessä samanlainen, mutta ei liian avoin) ja tiukasti kurveja myötäilevä alaosa. Tunsin itseni mekossa kauniiksi, mikä kai on koko homman pointti - mutta istuminen siinä nakinkuoressa olikin sitten astetta haastavampaa. :D Sen sijaan tuossa kuvan Fleur d'Orangen vähemmän piukeassa mekossa kaikenlainen liikkuminen ja kyykistely sujui niin näppärästi, että tykästyin siihen ihan yllättävän paljon. Hintakin olisi vielä pienen pidennyksen jälkeen budjetin rajoissa...

Huokaus tätä pähkäilyä. :) Toisaalta tuntuu tosi pinnalliselta edes harkita ryhtyvänsä hermoilemaan yhden vaatteen takia, mutta toisaalta - kyseessä on kuitenkin elämäni suurin, ainutkertainen juhlapäivä, joten on kai luonnollista toivoa, että löytäisin mekon, jossa sekä tuntisin oloni omaksi itsekseni että olisin ulkoisesti tunnistettavissa juhlien emännäksi. Haastavinta taistoa käydäänkin paraikaa pääni sisällä, kun yritän sisäistää, että omissa häissäni mulla on lupa laittautua enemmän kuin juhliin yleensä, saan hehkua ja hihkua, saan olla se jonka kanssa kaikki haluavat ottaa yhteisvalokuvia. En ordinary, vaan extraordinary. :)

15. marraskuuta 2012

Karkkikoukussa

Siis mä voisin vaan koko ajan kuunnella Gary Barlow'n toissailtaista livevetoa Candystä! Robbie on tuplasti eläimempi lavalla kuin aina hillitty ja hallittu Gary (kohdan 2:10 jammailu on herra kapteenille jo suorastaan villiä irrottelua!), joka kuitenkin puolestaan hoitaa pisteet kotiin tuplasti taitavampana laulajana. Robbie on viime viikkojen livevedoissa ympäri Eurooppaa keskittynyt laulamisen sijaan enemmän esimerkiksi punnertamiseen ja yleisön naikkosille flirttailuun, eikä biisi ole varmaan kertaakaan ollut rytmiikaltaan sama kuin levyllä. Robbie hengitystekniikkaopettajalle! Ja Gary Robbien showmies-intensiivikurssille. :D



Ja siis mä voisin vaan koko ajan syödä toffeeta! Brittiläiset Walker's-namut on ihan maailman parhaita. Tavalliset toffeet, maitosuklaatoffeet, lakutoffeet... Huaaah! En ole löytänyt näitä muualta kuin Stockalta, mutta vois kuvitella että Kauppahallin Little Britannia -puodissa enkkutoffeeta olisi myös tarjolla, jos ei näitä niin ehkä muita. Täytyypä poiketa huomenna...

Hohoo, tätä menoa meitsi tosiaan kohta on made of candy! :)

14. marraskuuta 2012

Life's my light and liberty and I shine when I wanna shine

Jee! Kylläpä meidän suomalaisten oma suosikkivävy Adam Lambert onkin tehnyt toimivan jumpparallin! Tämä biisi herättelee svengaten tavallista aikaisempaan keskiviikkoaamuun, kiskaisee lähtemään iltalenkille jolle ei oikeastaan jaksaisi lähteä ja pelittää erityisen hyvin crosstraineria vatkatessa. Hölkötellessä en ihan saa askeleitani sovitettua rytmiin (mikä tunnetusti häiritsee laskupoliisia), mutta crosstrainerilla tahti osuu kohdilleen kuin itsestään - kokeile vaikka! :)

Ei mulla ny muuta, huomenta vaan ja hienoa päivää!

12. marraskuuta 2012

Kaupunkien valot mulle huutaa


Posti toi tänään lisää kaunista taidetta työhuoneeseen. Tilasin viime viikolla Etsystä hollantilaiselta Laura Amissilta kolme A4-kokoista kaupunkimaisemaa, joiden heleisiin pastellisävyihin piirretyt New York, Pariisi ja Lontoo vievät muistoihin ihanille reissuille hepun kanssa. Reunat kuvat saivat Clas Ohlsonin kehyksistä.



Pariisista muistot ovat tietysti aivan erityisen ihania, kun huhtikuussa heppu juuri siellä otti ja kosaisi. Hassua muuten, miten Eiffel-torneja tulee nykyään vastaan ihan joka puolella... tai sitten niihin vain kiinnittää huomiota eri lailla kuin ennen. En voi kyllin ylistää heppua romanttisesta sitkeydestään, itsehän meinasin luovuttaa sinä viimaisen kylmänä, sateisena sunnuntaina kahdesti: ensimmäisen kerran Eiffelin alla kesken kahden tunnin jonotuksen, ja toisen kerran puoliväliin päästyä, kun korkeus alkoi yllättäen huimata. Onneksi heppu jaksoi kiikuttaa mut huipulle asti...!

Me ei taatusti olla ainoa Pariisin yllä kihlautunut pari, mutta me ollaan ainoat me. Ja Eiffel-torni on meille ikuisesti rakkauden rautainen ruumiillistuma. :)

10. marraskuuta 2012

Kansa


Turkulaiset hoi! Jos tämän lauantai-illan menosuunnitelmat ovat vielä auki, tässäpä vinkki: konserttitalon lava täyttyy muodista ja tanssista kello 20, kun käyntiin tärähtää Dressing Mimian ja Irokoon yhteisvoimin luotsaama näytös Kansa.


Itse en ole tänä(kään) vuonna stagella - enkä myöskään toivottavasti valomiehenä niin kuin viimeksi :D vaan saan nauttia tunnelmasta katsomon puolella. (Ja koreografin valtuutuksella vähän suoristaa rivejä kenraaleissa jos tarttee.) Tanssijat ovat siis taas meiltä Funkylta, ja mallienkin joukossa pousaa muutama tanssikaveri. Koreografioista vastaa Dancesta tuttu Katrin, joka on loihtinut tällä kertaa biisin verran tiukkaa voguing-tykitystä ja toisen herkempää lyricalia. Eilisen treenikuvan perusteella asenne näyttäis meidän pimuilla olevan kohdillaan!


Konserttitalon ovet aukeavat klo 18.30, ja lippuja saa käsittääkseni vielä paikan päältä. Tervetuloa! :)

8. marraskuuta 2012

Art goes kotitoimisto

Olenko jo kertonut, miten paljon tykkään työhuoneestani täällä uudessa kodissa? Paljon, oi niin paljon! Kun on ehtinyt melkein kolme vuotta tehdä töitä makuuhuoneen nurkassa (mielikuvitukselliset vaihtoehdot: keittiön nurkassa, kahvilan nurkassa), on hippasen kivaa, kun nyt saa rauhoittaa makuuhuoneen levolle ja kävellä aamuisin melkein oikean työmatkan joko eteisen tai olkkarin läpi tänne työhuoneeseen. Hohoo!


Mä todella nautin suunnattomasti siitä, että saan tehdä töitä kotona. Himahiiri, kotikissa, that's me. En ihan äkkiä keksi, mikä olisi sellainen duuni, jonka takia enää suostuisin aamuisin lähtemään töihin, kuluttamaan omaa aikaani työpaikalle siirtymiseen, meikkaamaan silmäpussit piiloon jo ennen aamukahdeksaa, luopumaan spontaaneista tanssi- ja lauluhetkistä pitkin päivää... huh, ajatuskin ihan ahdistaa. :D Freelanceriuteen liittyy paljon epävarmuutta, mutta plussat voittavat omalla kohdallani mennen tullen.


Työhuoneen sisustus on vielä sanotaanko että eloisassa vaiheessa, mutta aika hyvät kiinnekohdat tänne olen jo saanut luotua. Lattia on pähkinäisen ruskea, seinät valkoiset. Työpöytä ja kirjahylly ovat melkein mustat, matto valkoinen, nojatuoli ja futon vaaleanharmaat. Verhot (nepä täytyykin esitellä lähiaikoina, sen verran pitkä juupas eipäs -prosessi valintaa edelsi) toistavat huoneen muuta väritystä, ja väripilkkuina siellä täällä tuikkii violettia.


Eräs lemppariyksityiskohdistani löytyy seinältä. Minna Maija Lappalaisen taulut, villapusero ja farkut, pääsivät arvokkaasti esille kumpikin omaan hyllyboksiinsa. Moni kylässä käynyt naispuolinen kaveri on seinälle vilkaistuaan hihkaissut oi kun kiva - kun taas heppu on inhonnut noita hyllyjä siitä asti, kun ostin ne Ellokselta joskus kesällä jo ennen kuin oli edes nimet asuntopapereissa. :D Mut ei haittaa koska mun työhuone, mun sisustusratkaisut!


Ostin Minna Maijan teokset kuutisen vuotta sitten, ja tykkään niistä edelleen vähintään yhtä paljon kuin uusina. Kannattava ja aikaa kestävä sijoitus, tuo taide. Koskas nyt siniset farkut ja punertava pusero muodista meniskään? :)