Wah oh ohh

Kun nyt kerran vastikään oli puhetta...

Olen tänään nauranut ihanan paljon, enkä vähiten tälle. Höhöhö!

Letkeetä lauantai-iltaa, vietitpä sen sitten tanssilattialla fiercenä niin kuin Beyoncé (toi on kyllä oikeesti hyvä video) tai kotisohvalla litkimässä valkkaria niin kuin minä tai jotenkin siltä väliltä. :)

Anna hyvän kiertää

Miten pienestä voi ihminen tulla iloiseksi?

Minäpä kerron. Esimerkiksi niin pienestä, että kun törmää aamupäivällä Citymarketin aulassa ehkä semmoiseen ysiluokkalaisikäiseen joukkoon, joka punaiset nenät päässä kerää rahaa hyvään tarkoitukseen ja yksi hellunen poika kysyy anteeks että häiritsen mutta eikä ehdi sanoissaan pidemmälle kun alan jo kaivella lompakkoa repusta, pojan viereen tulee hymyilevä tyttö ja sitten poika muistaa kertoa että kahdella eurolla saa halin, pudotan lippaaseen kaksi 50-senttistä ja yhden eurosen ja halaan aurinkoisia ihania pieniä ja toivotan hauskaa Nenäpäivän jatkoa. Siitä kun lähdin ostoksille, hymyilin kuin pönttö. Jos olisin käynyt herkkuhyllyllä moikkaamassa Hangon keksejä, sehän olis ollut kuin peiliin olis katsonut.

Tai niin pienestä, että kun käy sairaalassa moikkaamassa heikossa kunnossa olevaa kummitätiä, oleskeluhuoneessa miespotilas kertoo vieressään istuvasta rouvasta, että hän on mun sisko. Rouva tarttuu miestä hellästi kädestä ja toteaa vaimo. Johon mies no niin onkin, minä kun en aina ihan muista. Johon rouva, lempeästi hymyillen ja jaksaen vastahan tässä ollaan 45 vuotta oltu naimisissa.

Paitsi möh, toihan alkaa melkein itkettää... No hyvä, olenkin tästä sopivasti lähdössä leffaan vollottamaan. :)

Dress code: harmaa ja huomaamaton

Voi Jaasoni! Kyllä mää sut tunnistaisin vaikka pukeutuisit roskapussiin.

Manchesterilaisille näköjään riittää vähempikin naamioitumispanostus, koska herra Orange sai istuskella entisen kotikaupunkinsa vilkkaimmalla ostoskadulla katselemassa maailman menoa puoli tuntia kenenkään (paitsi ilmeisesti The Sunin kuvaajan) hoksaamatta. Harvinaista luksusta ihmiselle, joka on kotimaassaan miljoonien ihailema supertähti.

Jos haluut Jason olla enempikin rauhassa, tuu tänne Turkuun! Täällä sua ei tunnista kukaan... paitsi minä muidenkin edestä, muahahaahaa!

Shoulda put a ring on it

(Meinasin laittaa tän otsikoksi Uo-o-oo, o-o-oo, o-o-o-oo, o-o-oo mutta sitten aattelin että ei kukaan kuitenkaan saisi jujusta kiinni ja kaikki olis vaan et o-oo vaan sullekki.)

Heiluttelen säännöllisesti hepulle vasenta nimetöntäni, ja satunnaisemmin vähän muitakin sormia, mutta toistaiseksi olen saanut pitää itse itseni sormuksissa. No hyvä, käy se niinkin. Saa ainakin vapaasti valita, mihin sormeen minkäkin korun laittaa. :)

Olen nykyään kamalan huono käyttämään korviksia, eikä kaulakorukaan eksy matkaan läheskään aina, mutta sormuksia käytän tosi paljon. Tällä hetkellä lemppareita on hopea(nvär)iset littanahkot mallit, sellaiset joita voi koota samaankin käteen useamman ilman että ne taklaavat toisiaan. Vaikka tälviisii:

Nimettömässä kesällä pihakirppikseltä muistaakseni 50 sentillä ostettu ohut ketjurinkula, keskisormessa tuoreimpana tulokkaana Kicksistä löytynyt soikelo ja etusormessa Roomasta grammahinnalla hankittu hopeakaunotar, jolle jäi punnituksen jälkeen kohtuullista hintaa jotain kympin ja kahden väliltä.

Vanhoja suosikkejani on Ideapajun ihana tuplasormus - josta kaikki aina kysyy, että mut eiks se haittaa kun ei saa sormia auki? No ei, koska kyllä niitä saa sen verran, että pystyy toimimaan suht normaalisti. Lähinnä tietsikan näpyttely on hankalaa. Ja sormikkaiden pukeminen. :D

Toinen kesän pihakirppislöydöistä (joka maksoi kokonaisen euron) on maailman kaunein elämää nähnyt mustakivinen sormus. Harmittaa, kun tuo on mulle etusormeenkin inauksen liian iso ja heilahtelee välillä sivuun, jos ei ole tarkkana. Käytän tuota silti sitkeästi, koska rrrakastan sitä.

Bonuksena väriä elämään ja herkkuja karkkilakkolaiselle! :D Namu löytyi yksistä designmyyjäisistä, en valitettavasti muista kenen pienvaahtokarkkiviljelijän tuotoksia se on.

Niin ja jos mä nyt joskus siihen vasempaan nimettömäänkin sormuksen saisin, kyllä sen pitäisi olla enemmän yksinkertainen kuin mallia vaahtokarkki. Kaunein vastaantulija ikinä on ruotsalaisen Engelbertin valkokultainen neitsytsormus, mutta herranen jeesus en kyllä ikimaailmassa osaisi käyttää yli 2 000 euron sormusta. Saa kai sitä silti haaveilla? :)

Walking on sunshine

"I secretly want to punch slow walking people in the back of the head."

Muistan hekotelleeni joskus kauan sitten tuommoiselle Facebook-ryhmälle. Silloin, kun vielä kävelin aina ja joka paikkaan niin lujaa kuin pitkillä kintuillani pääsin. Vähänpä tiesin - nyt olen yksi heistä, joita entisten minunlaisteni tekee mieli läppäistä päähän, että pois alta täältä tullaan. No ei tulla enää. Sen sijaan vaaputaan hitaasti, vaapu, vaapu.

Urheilupuistossa onneksi on tilaa kävellä ihan niin hitaasti kuin haluaa. Köpöttävää askelta siivittää eteenpäin kuulokkeissa soiva Take That, ja sinisille kuntoiluvehkeille saavuttaessa biisiksi valikoituu tietenkin virallinen puhdintuoja Relight My Fire. You gotta be strong enough to walk on through the night, there's a new day on the other side. Kyllä kuulkaa jaksaa tehä leuanvetoa ja rintaprässiä kaikki 4 minuuttia ja 12 sekuntia!

Yks päivä, kun olin lähdössä kävelylle, heppu katsoi mun kinttuja ja kysyi että mitkä noi on? Juoksutrikoot, vastasin. Et kai sää noissa lähde kävelemään? No totta hitsissä lähden. Kun en kerran pysty juoksemaan tai jumppaamaan, saan kai sentään yrittää vähän huijata itseäni. Että edes etäisesti tulisi sellainen fiilis, että tässä niinku vallan urheillaan.

Vähänkin on tässä tilanteessa parempi kuin ei mitään. Niin sanoi isi, ja taisipa olla oikeassa. Tuskin kukaan vaatii välilevypotilaalta suurta urheilullisuutta - ellei sitten potilas itse... Meikäläisen kävelyvauhdilla ei paljon tartte hikipisaroita otsalta pyyhkiä, joten yritän keskittyä hakemaan energiaa siitä, miten hyvää ulkoilu tekee. Raitis ilma, syksyn värit, hetki pois istumalihasten päältä ja läppärin ääreltä. Yritän kävellessä muistaa fysioterapeutin ohjeet: etenen kuin veturi, vahvasti ja venkoilematta, jaksan ojentaa jalat... ja sitten yhtäkkiä huomaan, että olen unohtanut hengittää ja pallea ja yläselkä on ihan jumissa. On tässä vielä opeteltavaa. :D

Parhaillaan yritän tässä makustella erästä uutta maustetta, joka kipusoppaan ilmestyi tänään kävelylle lähtiessä. Tai no, oikeastaan kyseessä on vanha tuttu. Nimittäin: jouduin tänään laittamaan lenkkarien sijaan jalkaan Converset, koska vasenta akillesjännettä särki.

Anteeksi, maailma, mutta saatan kohta suuttua.

Ajatus maanantaiaamuun

I always hoped that the best it was yet to come

Hyvin sanottu, Theo.

Ja hyvin musisoitu kans. Tämän syksyn virallinen sunnuntaibiisi, se on tämä.