The girl is mine

Tapahtui omassa sängyssä sunnuntaiaamuna noin kello 10.

Duussi: Noustaan jo. Mullon nälkä, mä haluun aamiaista.
Heppu: Mitä aamiaista?
Duussi: Jugurttia ja Hurtsia.
Heppu: Ei Hurtsia kun shufflea.
Duussi: Every day I'm shuffling! Ei shufflea, kun sit sieltä tulee kaikkee p*skaa.
Heppu: Ei tuu p*skaa, vaan mun hyvää musaa.
Duussi: Ei shufflea kun Bruce Springsteen.
Heppu: Ei kun shuffle.
Duussi: No mun shuffle.
Heppu: Sieltä tulee kuitenkin pelkkää Take Thatia.
Duussi: Niin, ja vähän Radioheadia.
Heppu: Voi jeesus! Take Thatia ja vähän Radioheadia. Niinku olis hirven kökäreen päällä vielä jäniksen papana.

No sit kuunneltiin hepun shufflea. Kyllähän meillä musiikkimaut osuu pitkälti yksiin... tai siis niin päin, että mä tykkään paljosta samasta kuin heppu, mutta heppu jostain syystä aika harvasta mun lempparista. :D Nykyään vaan nuo meikäläisen aamut on sen verran kipeitä, että kaipaan ympärilleni erityisen paljon lempeyttä, myös musiikilta, ja siihen kohtaan Rammstein-yllärit on vähän liikaa. Tänään ehdin ennen Funkylle lähtemistä kuulla mm. Michael Jacksonia, Nerdiä ja Morrisseyta - ja kun alle saa muutaman tuommoisen pumpulisen sävelen, huomaakin yhtäkkiä jo hytkyvänsä myös vähän vähemmän pumpulisen Marilyn Mansonin tahtiin. :)

Model off duty

Olihan hauska vintageilta eilen! Tämä oli jo kolmas syksy putkeen, kun olin mukana Aura Street Marketin organisoimassa vintagenäytöksessä, ja joka kerta on ollut ihan superkivaa. Musta on hienoa, kun putiikkien omistajat suostuvat ripustamaan kauniit vaatteensa oikeiden mallien sijaan meidän tanssijoiden ylle.

...ja tässä kohtaa kuulenkin jo hepun kommentoivan: eiks yhtään sydämessä pistä, kun viet ammattimalleilta niiden työn, sama asia kuin ne netissä leffatekstityksiä jakelevat amatöörit. Haluan ajatella, että ei oo ihan sama asia - jo siksi, että toiseen työhön vaaditaan vuosien yliopistokoulutus, toiseen ei.

Pointti onkin se, miten vaatteita halutaan näytöksessä esitellä: vauhdissa ja liikkeessä helmat heiluen, vai naama peruslukemilla kävellen. Voisin kuvitella, että yleisökin saa enemmän irti hilpeästä tanssahtelusta, aidosta hymyilystä ja asujen näkemisestä kooltaan ja olemukseltaan keskivertokansalaista lähempänä olevien tyttöjen yllä - ainakin tällaisessa näytöksessä, jonka jälkeen lavalla nähdyt puvut on mahdollisuus varata vaikka heti paikan päällä omakseen. :)

Omissa Evergreen Garderobin sisääntuloissani tosin oli tällä kertaa sen verran rauhallisia biisejä, että kauheasti ei tämä selkävaivainen päässyt revittelemään; sen sijaan esim. VintagEija'sin mallit saivat jumpata kaikella antaumuksella hauskojen fiftaribiisien tahtiin. Bongasin yleisöstä yhden tutun napsimassa kuvia rotevalla järkkärillä, joten jemmaan mieluummin tässä vaiheessa omat takahuoneräpsyni odottamaan pahan päivän varalle, jos vaikka saisin tänne näytille piakkoin ihan kunnollisia fotoja.

Tiedättehän ne katumuotisivustojen upeat kuvat, joissa mallit poseeraa muotiviikoilla kadulla ehkä vielä näytösmeikeissä, mutta jo omissa vaatteissaan tavallisen hehkeinä ja tyylikkäinä... No, tältä itse näytin eilen illalla näytöksen ja kahden skumppamukillisen jälkeen.

Suttaantunut meikki: omaa tekoa. Kiharapehko: kampaamo Unik.
Päällä: liian lyhyt teepaita ja tuulihousut.

Aura Street Market [sydän] Turku Vintaasi

Hoi turkulainen!

Jos sulla ei vielä ole illaksi tiedossa kivaa perjantaitekemistä, tule Kårenille! Aura Street Market ja Turku Vintaasi lyövät tänään hynttyyt yhteen ja järjestävät iloisen illan vanhan ajan henkeen. Luvassa on vintagemyyjäiset, muotinäytös ja jorailua menneiden vuosikymmenten hittien tahtiin tiskijukkien ja tanssiorkesterin säestyksellä.

Klo 20.30 alkavassa muotinäytöksessä lavalla nähdään makeissa, kauniissa, häikäisevissä ja taatusti hilpeissäkin vintageasuissa kauniita nuoria tanssityttösiä - ja yksi selkävammainen kolmekymppinen. :D Mähän säntään riemulla mukaan aina, kun tulen kelpuutetuksi mallinhommiin, luottaen siihen että joku sanoo rehellisen ein sitten kun olen oikeasti liian vanha ja raihnainen.

Otan illalla kameran mukaan, mutta näytöksen vaihdot taitavat olla sen verran tiukat että pousailuaikaa backstagella tuskin kauheasti jää. Mut kattellaan, josko vaikka jonkun kuvan saisin tännekin livautettua! Ehkä siitä yhestä mun ihanasta valkoisesta laskuvarjohenkisestä avantgardehameesta... tai siitä ruskeasta napakasta seiskytluvun nahkaliivistä... tai niistä punakukkaisista pöksyupeuksista... ;)

It's gotta be

Tämä viikko on ollut arjesta poikkeuksellinen paitsi kaiken synttärijuhlinnan takia, myös kotitoimistorintamalla: heppu loihti itselleen syysflunssan, jota on nyt potenut saikulla eilisestä asti (ja jonka mäkin tietysti kohta saan itselleni). Kivaa kun se on kotona! Saan laulaa karhunpoika sairastaa, paijata päätä ja keittää paljon teetä.

Ja istahtaa soffalle kesken työpäivän syömään maailman parasta kermariisiä ja katsomaan leffaa. Olen nähnyt Sidewalks of New Yorkin ennenkin, mutta muistin sen niin hyväksi, että katsoin ihan mielikseni uudelleen. Heppu huusi tuskastuneena elokuvan loppupuolella: ei yhdääd sabaisdubiskohdedda! enkä nyt tiedä, oliko varsinaisesti itsellenikään... mutta kyllä mulle aina kolahtaa tuommoiset leffat, joissa kieputellaan ihmissuhteita ristiin ja puhutaan paljon.

Sieltä kaiken puheen keskeltä jäi erityisesti mieleen yksi repliikki. Fiksusti ja lohdullisesti sanottu, vai mitä.

Kolkyt ja risat

Kun kerroin eilen aamupäivällä kampaajalleni, miten aion juhlistaa 30-vuotissynttäriäni - ensin samppakaljatuokio isin ja äidin kanssa ja sen jälkeen hepun kaa ravintolaan, sunnuntaina perheen kanssa ulos syömään ja ensi viikolla vielä kaverikemut - kampaajani totesi, että sähän oot oikeen tommonen partyilija. Jaa, voi kai sen niinkin muotoilla; omasta mielestäni kyse on kuitenkin enemmänkin siitä, että haluan käyttää hyväkseni kaikki tilaisuudet juhlia, järjestää arkihässäkän keskelle kiireettömiä yhteisiä hetkiä rakkaiden seurassa. Eikä mikään ole liian huono syy juhlaan. :)





Eilen päivällä pyöräillessäni kaupungilla kumpparit jalassa lauleskelin krokotiili Genan syntymäpäivälaulua. Eihän tietää voi kansa, joka märkänä kulkee, miksi oon tänään niin iloinen! Mutta kas, iltapäivällä sade väistyi auringon tieltä. Äiti sanoi, että ihan samanlainen ilma oli sinä syksyisenä sunnuntaina 30 vuotta sitten.





Juotiin samppanjaa Tintåssa, syötiin macaroneja E. Ekblomilla ja herkuteltiin hepun kanssa taivaallinen kolmen ruokalajin satsi Mamissa. Kotimatkalla ajauduttiin vielä uudestaan Tintån terassille, kun Jokke-setä huikkasi ohikulkijat seurakseen ja tarjosi lisää samppanjaa. Tänään, kun kello soi seitsemältä, kieltämättä tunsin oloni vähän vanhaksi... :D





Sain aivan ihania lahjojakin, vaikken mittään ois tarttenu: isiltä uuden pyöräilykypärän, äitiltä Kimalaisen kauniin koivutarjottimen ja hepulta hotellilahjakortin tulevaa Rooman-matkaa silmällä pitäen. Ja entäpä kaikki lämpimät onnensanat ystäviltä! Kiitos, kiitos, kiitos. Tällä onnen määrällä pötkitään pitkälle.





Eilen oli kertakaikkisen kaunis päivä, ainoastaan kaksi asiaa onnistui hiukan harmittamaan. Yksi: Wikken kempparin jonossa etuillut rouva. Mutta antaa etuilla, mä ajattelin, ei mulla ole mikään kiire. Kaksi: se, että muutamissa onnentoivotuksissa todettiin - tuskin tietenkään ilkeyttään, mutta kuitenkin - että no niin nyt sä oot sitte aikuinen. Öö? Totta mooses mä olen aikuinen: työllistän ja elätän itseni yksityisyrittäjänä, asun avoliitossa jonka toivon kestävän loppuelämäni, ja vietän perjantai-iltaa mieluummin omalla kotisohvalla viinilasi kädessä ja suklaamuffinssi toisessa kuin Onnelassa kreisibailaamassa. Mutta tuo kaikki on ollut olemassa jo kauan ennen kuin täytin eilen vuosia. Pyöreiden synttärien kohdalla aikuisuuden mainitseminen kalskahtaa jotenkin... no, semmoiselta että muka yhdessä yössä mieleen hiipii tylsyys ja mielikuvituksettomuus eikä sitä voi estää.




Olen tässä makustellut tätä uutta lukemaa. 30. Kolkyt. Useimpina hetkinä se tuntuu vain hyvältä. Ja niinä harvoina, kun se yrittää kaikua kurjuutta ja vanhuutta, muistutan itseäni: Do not regret getting older. It's a privilege denied to many.

Today is the youngest you'll ever be, yet the oldest you have ever been

Moi! Mä olen Duussi ja mä täytän tänään 30 vuotta.


Kolmekymmentä. Mulla ei ole aviomiestä, ei kahta ja puolta lasta, ei asuntolainaa, ei koiraa, ei autoa eikä edes ajokorttia, ei säännöllistä kuukausipalkkaa. Ei sillä, ettenkö ehkä haluaisi - paitsi sitä autoa ja ajokorttia. Ei vain ole sattunut kohdalle.

Sen sijaan mulla on rakkautta, pitkä tumma komea avomies joka tunnetaan myös nimellä heppu (ja joka haluaa pysyä blogista mahdollisimman loitolla), ihanat äiti ja isä, monta tärkeää kultaista ystävää, oma toiminimi ja freelancerin vapaus, koti Turun mainioimmassa kaupunginosassa 50-luvun kerrostalon ensimmäisessä kerroksessa pihan puolella kaukana ison kadun melusta, välilevynpullistuma joka estää tanssimisen ja pitää hereillä öisin, oma ensi kevään SM-kisoihin valmennettava nykytanssiryhmä, aurinkoinen mieli keskellä sadepäivää, hyvää ja kaunista enemmän kuin riittämiin yhden ihmisen kannettavaksi.

Ja sitten mulla on tämä uusi blogi, uusi Duussila. Jotenkin tuntui siltä, että uuden vuosikymmenen aloittaminen olisi hyvä hetki uudelle alulle myös blogissa. Kaipasin blogiini lisää valoa ja tilaa, sekä fiilikseen että ulkoasuun, joten päätin saman tien vaihtaa osoitetta. Tässä kohtaa lienee paikallaan lausua lämpimät kiitokset rakkaille insinööriystävilleni Saaralle ja Antille, jotka auttoivat humanistia html-painajaisen kanssa ja saivat blogin näyttämään jotakuinkin samanlaiselta kuin mielikuvissani. Kiitos! Ens viikolla skumpataan!

Ja sinä siellä, kiva kun löysit tänne! Duussila on edelleen sama Duussila kuin jo kuusi vuotta osoitteenvaihdoksista huolimatta. Duussila ei ole muotiblogi, ei lifestyleblogi, ei musablogi, ei politiikkablogi, ei kirjablogi, ei treeniblogi... ei mitään noista, ja ehkä satunnaisesti silti vähän kaikkea. Miki-ystäväni sen kerran aika osuvasti totesi: Duussila on fiilisblogi.

Mää lähden nyt isin ja äitin ja hepun kanssa juomaan vähän samppanjaa. Kivaa tiistaita sulle, nähdään! :)