En kekkaa kovin montaa parempaa tapaa polkaista (kirjaimellisesti) uusi viikko käyntiin kuin se, että hyppää fillarin selkään ja suuntaa eturenkaan kohti uimahallia. Se fiilis on joka kerta yhtä ihana, kun ponkaisee altaan päädystä ensimmäiset vauhdit ja aloittaa matkan.
Niitä on oikeastaan kolme, niitä asioita, jotka on pitäneet mut järjissäni tässä kuukausia jatkuneiden välilevykipujen keskellä.
Rakkaat ihmiset, musiikki ja uinti. Altaassa pää tyhjenee, kroppa kevenee ja raajat saavat kaipaamaansa laajalinjaista rauhallista liikuntaa. Ja ihmeellinen vesi taikoo säryt hetkeksi pois.
En voi sanoa, ettenkö kaipaisi kesäisiä
aamu-uinteja Samppalinnan isossa altaassa ulkona auringon (tai sadepisaroiden) alla. Toukokuussa alkavaa maauimalakautta odotellessa olen ottanut väliaikaiseksi kakkoskodikseni lähimmän uimahallin, jonne fillaroin kätevästi vartissa. 25-metrinen allas tosin aiheuttaa yllättäviä ongelmia meikäläisen matikkapäällä, koska mun uintisarjat on mitoitettu aina sataselle... vähemmästäkin menee laskuissa sekaisin. :D Turun suurin uimahalli Impivaara on remontissa ainakin helmikuuhun asti, mutta ensi vuoden puolella pääsee sitten taas polskuttamaan viittäkymppiä Impparissa sisätiloissakin. Jee!
Olen ihan sanoinkuvaamattoman iloinen siitä, että isi opetti mulle keväällä oikean rintauinnin salat. Selkäuinti ei oikein ole mun juttu, siinä menee jostain syystä aina korvat ikävästi lukkoon. Kroolia sen sijaan yritän sinnikkäästi harjoitella - tosin yleensä vain jos hallissa on reilusti tilaa, ruuhkassa kun ei mahdu pärskimään ja haukkomaan happea keskellä rataa. :D Uin useimmiten kilometrin, johon hurahtaa puolisen tuntia. En siis ole mikään erityisen vikkelä uimari, mutta toisaalta isin opettamassa joogauinnissa vauhtia tärkeämpää onkin keskittyä hengitykseen ja etenemisen sulavuuteen.
Peilien hallitsemissa tanssi- ja jumppasaleissa vietettyjen vuosien jälkeen uimahallin rento meininki tuntuu jotenkin ihanan vapauttavalta. Ja avartavalta: tansseissa ja jumpissa käyvä naisväki on ulkonäöltään suhteellisen homogeenistä porukkaa verrattuna siihen vartaloiden kirjoon, joka uimahallissa aukeaa silmien eteen. On pitkää ja pätkää, vanhaa ja nuorta, pyöreää ja solakkaa (mutta huomattavasti enemmän sitä pyöreää). Ja sitten tietysti
kas tässä täydellisen ihmiskehon prototyyppi -kilpauimarikroppia. Niitä atleetteja ihaillessa käy kyllä harvinaisen selväksi, että uiminen tekee hyvää sielun lisäksi myös ruumiille. ;)
Ja ne uimahallin mummot. Voi, ne mummot! Pukuhuoneessa ne kävelevät hitaasti könkäten, mutta veteen päästyään ovat kuin nuoria tyttöjä. Jospa vain saisin itsekin elää niin vanhaksi ja pirtsakaksi. Uimaharrastuksen ansiosta ehkä saankin? :)
