27. helmikuuta 2013

We love our love in different sizes

Voi luaja. Nyt, kolme kuukautta ennen häitä, ollaan tismalleen siinä tilanteessa, jota en missään vaiheessa oikeasti kuvitellut osaksi omia häävalmistelujani:

joudun aloittamaan morsiusdieetin.



Kävin eilen sovittamassa hääpukuani mahdollisia korjauksia silmällä pitäen. Mekko oli päälläni viimeksi kolme kuukautta sitten, kun ostin sen; silloin se oli kuin mulle tehty, niin napakka että istuessa täytyy vähän hilata helmaa lanteilta ylöspäin, mutta ei niin että joutuisin oikeasti pelkäämään saumojen ratkeavan. Eilen mulla oli Spanxit alla, mutta mekko oli silti yläreisien (vai lantioksiko sitä kutsutaan) kohdalta niin tiukka, että nyt ei kerta kaikkiaan ole varaa kasvaa milliäkään tai mekko repeää kesken juhlien. Ellen sitten seiso koko päivän.

Joko olen syönyt viime aikoina sittenkin turhan paljon suklaata, tai sitten punttitreeni on tuottanut huomattavaa tulosta tuonne reisi-pakaraosastolle (arvaa kumpaan syyhyn haluan itse uskoa). Olen nyt niin äimän käkenä tästä käänteestä, että en oikein tiedä miten ryhtyisin kokoani tarkkailemaan ja mahdollisesti pudottamaan muutamaa kiloa. Uskaltaako sitä enää nostaa salilla kyykkypainoja ja polkea spinningissä reisilihaksia rautaisiksi? Jooga, pilates ja uinti nyt tekee taatusti hyvää joka tapauksessa, niin kuin tähänkin asti, mutta okei: nyt lienee oikea hetki hillitä ihan ajatuksella herkuttelua ja yrittää välttää ravintoarvottomia pikahiilareita. Ja askelkyykätä vaikka sit pienemmillä painoilla mutta pidempiä sarjoja. Vai mitä, häh? Apua?

Ja häissä sitten tuolille tyynykasa, jotta ei tartte istua niin alas että täydellisen hääpukuni sivusaumasta kuuluu kriiiits ja morsian alkaa itkeä muitakin kuin onnen kyyneleitä. :D

[giffit] [en kestä kun repeän tolle aina vaan uudestaan]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano sää kans!