15. helmikuuta 2012

When I give my heart it will be completely

Hyvää ystävänpäivää! :)

Ai miten niin se oli eilen?

No, turha tässä ämpyillä, kyllä mekin sentään hiukan juhlistettiin eilistä. Töistä palaavan hepun kädessä keikkui kukkakaupan paketti, josta paljastui kimppu kauniita valkoisia tulppaaneja, ja itse annoin kiitosta halatessa parhaan ystävänpäivälahjan ikinä: sun ei tarttekaan lähteä tänään kattomaan sitä tanssiesitystä! Tosin tuo oma lahjani oli enemmän pakon kuin romantiikan sanelema - oon vielä niin flunssainen, ettei itsestänikään ollut lähtijäksi.

Mutta olin mää sen verran romantillinen ja reipas, että leivoin sydänherkkuja. Niistä ei koskaan tule kovin kauniita, mutta leikitään rosojen johtuvan siitä, että ne on niin täynnä rakkautta joka yrittää pirskahdella ulos. :)


Kahden kerroksen hertat

Pohja:
100 g voita
3/4 dl kaakaotomusokeria
2 dl vehnäjauhoja

Pinta:
2 munaa
1,5 dl sokeria
1 sitruunan raastettu kuori
0,5 dl sitruunan mehua
1,5 dl vehnäjauhoja

Voitele piirakkavuoan reuna. Leikkaa hieman vuokaa suurempi leivinpaperiympyrä, jotta se ulottuu myös reunoille. Aseta se vuokaan. Vaahdota rasva ja kaakaotomusokeri. Siivilöi joukkoon vehnäjauhot ja sekoita. Taputtele taikina piirakkavuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Paista 175-asteisen uunin keskitasolla 15 minuuttia.

Pese sitruuna ja raasta kuori raastinraudan hienoimmalla terällä. Purista sitruunan mehu. Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri. Lisää vaahtoon sitruunan mehu ja raastettu kuori, ja siivilöi joukkoon vehnäjauhot. Sekoita taikina juuri ja juuri tasaiseksi. Kaada taikina tumman pohjan päälle. Kypsennä edelleen 175-asteisen uunin keskitasolla 20 minuuttia.

Jäähdytä torttulevy (ota se leivinpaperin avulla pois vuoasta) ja ota levystä sydämiä sydänmuotilla.


Hiukan hienompia noista saattaa saada, jos tomusokerin jaksaa siivilöidä :D ja päälle taiteilee vielä sulatetusta leivontasuklaasta sydämen ja tökkää sen pystyyn suklaatippaan. Mutta eipä noita kovin kauan jaksa eikä ehdi kriittisesti tarkastella, ovat meinaan sen verran hyviä.

Sydämiä tähän päivään! Ja mulle lisää echinaforcea. Atsiu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano sää kans!