È il segno di un'estate che vorrei potesse non finire mai

Kirjoitin viime perjantaina Facebook-statukseeni näin:

Parasta Roomassa tähän mennessä: koko ympäröivä ulkoilmamuseo, komeat pukumiehet vespojensa selässä, halpa mutta hyvä viini, hotellin takapihan kalat, valkosuklaajäätelö, seuralainen joka osaa tilata laskun italiaksi, Trasteveren sunnuntai-ilta, kirahvit, Fraschetteria Brunetti ja Mauro, se että Napoli on niin lähellä, se että yöllä tarkenee paljain säärin...

Nyt, kun olen ollut kotona puolitoista vuorokautta, voisin lisätä parhauslistaan vielä ainakin seuraavat:

uudet sandaalit (jos tarkkoja ollaan niin kahdet), viileä limoncello, ympärillä soljuva ihana italian kieli ja se kun huomasi että tosiaan ymmärrän ja osaan puhua sitä itsekin, salmiakkineliöidyt kumpuilevat mukulakivikadut, Pantheon sateella, se että sai syödä joka päivä ulkona hullun hyvin, heppu joka jaksoi pahimpina särkyhetkinä kärsivällisesti taluttaa mua mateluvauhtia eteenpäin.

Senpä vaan sanon, että kyllä matkustaminen on huomattavasti helpompaa silloin kun ei koko ajan satu... mutta sujui se näinkin. :)

Matka oli latteasti todettuna ihana. Ehdittiin viikossa nähdä, syödä ja juoda vaikka mitä - mutta vielä jäi niin monta nurkkaa nuuskimatta, että tekee mieli palata jonain päivänä takaisinkin.

Omat tuliaiseni olisin tosin voinut harkita vähän tarkemmin... Näin jälkikäteen tulee äkkiseltään mieleen muutama kivempikin matkamuisto kuin syysflunssa. Atshii, per favore!