There's a drum that's beating in my heart and inside my head there is a carnival

Otetaan Mark Owenin kesäkuussa julkaistu soololevy The Art of Doing Nothing, otetaan levyltä ehkä sen paras biisi Carnival, otetaan laulaja joka ei vaivaudu arastelemaan heittäytymistä, otetaan kamera ja kuvataan video ja julkaistaan se eräänä syksyisenä sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.

Katsojasta näyttää ensin vähän siltä että onkohan tää nyt sitä taidetta, mutta sitten siltä että niin tosiaan, ei taidetta, vaan ihan vain elämää. Kun musiikki - tai elämä - johdattaa liikkeeseen, siitä vaan, antaa mennä! Ihana video!

Olkoon sinunkin päänsisäinen karnevaalisi kaunis tänä maanantaina. :)

Tämä on kuitenkin minun kaupunkini

Yks hyvä tapa viettää sunnuntaita: brunssi Blankossa, iltalukemisenhakureissu kirjastossa, pyöräretki pitkin joenrantoja, Tepsin futismatsi Veritas-stadionilla, matka kotiin pimeän, hiljaisen Martin läpi.

Oi Turku, kuinka syksysi on kaunis!

Naah nigga

Eilen juotiin hepun kanssa soffalla vähän samppanjaa. Tämän aamuiset tunnelmat tiivistyy aika hyvin tässä.

:D

Ihan noin tyhjäksi ei lauantain saldotaulu kuitenkaan ole jäänyt: oon esimerkiksi tehnyt vähän töitä, syönyt hepun tekemää kaalilaatikkoa ja katsonut telkkaria - hei kylläpä onkin hyvä se House of Cards!

Kävin myös salilla heiluttelemassa rautaa. Korvat oli lähes koko ajan lukossa ja haukotuksia kertyi varmaan yhtä paljon kuin toistoja, mutta tulipahan tehtyä sekin reeni. Aina ei luista täysillä, mutta näihinkin päiviin löytyy apu motivaatiolausevarastosta: Even on my weakest days I get a little bit stronger.

Fitnessbloggaajien omakuvien ottamiseen vaaditaan varmaan se samanlainen kehtaus/osaamistekijä, joka muotibloggaajilta löytyy. Mä nappasin äkkiä treenin jälkeen tuon yhden otoksen ja sitten tulikin jo tyhmä olo ja kiire laittaa puhelin pois ennen kuin kukaan näkee. (Lauantai-iltapäivänä pukkarissa oli onneksi aika hiljaista.) (Piirsin itselleni tyylikkäät viikset viemään huomiota pois noista mahtavista silmäpusseista.)

Ei mulla täs kai muuta. Paitsi yks vinkki: jos haluat lukea maailman parasta treeniplokia niin lue Kispen plokia. Mutta älä lue sellaisessa paikassa jossa ääneen nauramisesta aiheutuu hankaluuksia. :)

And now it's clear as this promise that we're making two reflections into one

Tänään olen ollut onnellinen rouvashenkilö neljä kuukautta ja yhden päivän. Niin se kolmannesvuosi on rientänyt - kaksi samanlaista ja saadaan jo juhlia ekaa hääpäivää! Jee!

Ihanien häiden muistot ovat kaikuneet tällä viikolla ilmassa. Maanantaina saatiin vihdoin postiin kiitoskortit, jotka hepun mielestä olisi ollut asiallista laittaa matkaan heti häitä seuraavana päivänä... :D Halusin kuitenkin askarrella ne itse samaan henkeen kutsukorttien ja muiden häissä nähtyjen paperijuttujen kanssa, ja projekti pääsi jotenkin vähän venähtämään. Huppista. No, ajattelen asian niin, että ehkä kortit ovat ilahduttaneet saajiaan ohjaten ajatukset nyt kylmenneestä syksystä hetkeksi tuohon kauniiseen kevätpäivään.

Korttien kanteen päätyi pätkä häissä kuullusta Anna-Mari Kaskisen runoon sävelletystä kauniista laulusta. Nyyhkis. :)

Tiistaina kävin ompelijalla mittailemassa hääpuvun lyhennystä. Puku mahtuu edelleen päälle ;) mutta jos ja kun aion käyttää sitä lyhennettynä ja värjättynä ensi vuonna ystävien häissä, täytyy taas juhlien alla pikkasen hillitä tota kyykkäämis- ja pullansyönti-intoa, ettei puvun mahdollisen ratkeamisen kannalta kriisipisteenä toimiva peffa pääse ainakaan isontumaan... Jossain vaiheessa taisin miettiä puvun myymistäkin häiden jälkeen, mutta helma meni tanssin pyörteissä sen verran riekaleiksi ja sellaiseen sotkuun, että eivät saaneet sitä pesulassakaan puhtaaksi. Ja kert kuitenkin tykkään mekostani ihan hulluna, mieluusti otan sen jatkokäyttöön ja annan sille pienellä tuunauksella uuden elämän.

Asuun kuuluva rakastava ilme tulee luonnostaan aveciin päin katsahtaessa. Osaisinpa itse laittaa hiukset ja meikitkin näin nätisti. :)

He kääntävät tyynynsä ympäri saadakseen esiin sen viileän puolen

Joulu tuli tänä vuonna harvinaisen aikaisin! Nimittäin toissaviikonloppuna Helsingin Kaapelitehtaalla järjestetyssä Design Marketissa. :)

Lähdin disainmarkkinoille Monsterin seuraksi ihan vaan kattelemaan; päätös olla ostamatta mitään on helppo, kun ylimääräistä rahaa ei ole. Niin tympeä en sentään osannut olla, ettenkö kuitenkin olisi langennut aidosti ihastelemaan kaikkea sitä markkinatarjontaa - haaveileva katseeni juuttui esimerkiksi tismalleen samoihin purnukkaan ja tarjottimeen, jotka Pupulandian Jenni osti itselleen.

Kaunisteen kirjavaan Muilla mailla -kuosiin oli kuitenkin kiinnitetty selvästi järein magneetti, koska tempauduin välittömästi sen bongattuani pöydän ääreen hipelöitsemään ihania kangastuotteita.

Ja sitten Monsteri kysyi, haluaisinko tyynynpäällisen joululahjaksi. Ja sitten minä totta kai halusin. Nyt se muistuttaa työhuoneen futonin koristeena ystävästä, joka muuttaa ihan pian muille maille. :)

You'll learn to bend when the wind blows

Kuten edellisessä merkinnässä tulikin jo todettua, syystuuli on puhaltanut täällä viime päivinä aika lujaa vasten kasvoja. Huolet ovat onneksi alkuperältään varsin maallisia talouspuolen juttuja, mutta niillä on tällä kertaa perässään sen verran monta nollaa, että tilanne ei ohitu olankohautuksella.

En viitsi mennä tässä sen tarkemmin yksityiskohtiin; muotoiltakoon asia vaikka näin, että freelanceriuden vapauden kääntöpuolena on tiettyjä yrittäjyyteen liittyviä epävarmuuksia ja vastuita, joiden kanssa en ole ihan vielä oppinut sinuiksi - en tiedä, johtavatko jäljet enemmän humanistiuteeni vai huihai-haihattelevaiseen luonteeseeni (jos aviomieheltäni kysytään, nuo kaksi ovat sama asia). Oli miten oli, esimerkiksi näistä syistä eteen saattaa tulla tiettyjä eräpäivällä varustettuja yllätyksiä, joilla on nujertava voima jo valmiiksi tavallista tiukempaan taloustilanteeseen itsensä ajaneeseen yksinyrittäjään.

Onneksi olen oppinut sekä vanhemmiltani että hepulta tiettyä ratkaisukeskeistä otetta. Viime viikolla tilanteen päälle vyöryessä annoin kai luonnollisesti itseni vaipua joksikin aikaa murheen alhoon, mutta yllätin itsenikin sillä, miten nopeasti tartuin laskimeen ja ryhdyin konkreettisesti selvittämään, mitä voin tehdä asialle. Kovin nopeasti en paljonkaan, mutta ajan kanssa kaikki järjestyy. Siinä ne taikasanat: kaikki järjestyy.



Varsinaista huolenaihetta isompi asia onkin ollut se itsesyytösten ryöppy ja alemmuudentunne, jonka tilanne on aiheuttanut. Miksen mä osaa, olen pettänyt itseni ja muut, hävettää, olen epäonnistunut. Se auttaa vähän, että tiedän hepun olevan tukeni ja turvani myös tässä tilanteessa (toukokuussahan se sovittiin todistajien läsnäollessakin että myötä- ja vastoinkäymisissä ja mitä niitä nyt oli). Ja se, että äiti sanoo että olen viisas ja ihana. Ja se, että ystävä punaviinilasin takana ymmärtää tismalleen miltä musta tuntuu.

Matka jatkuu, ehkä jonain päivänä jotain tästäkin kaikesta oppineena. Tämä viikko olkoon edellistä valoisampi - koska hei, it's just a bump in the road. :)

[kuvat Pinterestin Wise Words -boardistani via 1 - 2 - 3 - 4 oma]

Kaikki kaavoihin kangistuneet ja lannistuneet voi keittää iltapäiväteet

Sorinyvvaa Spekti, mutta ekstiä että iltapäivätee kuuluu asialuokitukseen maailman parhaat.

Etenkin uudessa teekannussa hauduteltu iltapäivätee.

Sain Marimekon Oiva-teekannun pari viikkoa sitten synttärilahjaksi. Mikä oivallinen yllätys! (Saatoin kyllä esittää toiveen moisesta ihan itse. No kun isi kysyi mitä haluan.) Olihan se vääjäämätöntä, että näin kova teenjuoja jossain vaiheessa hankkii ikioman teekannun. Tai saa sellaisen lahjaksi.

Kun maailma murjoo (ja nyt se murjoo), turvateeni on Tiikerin päiväuni kera kevytmaidon ja hunajan. Kuule sinä Spekti, joka et iltapäiväteestä muka piittaa - suosittelen kokeilemaan.