Hiljaa nyt mennään mut henkiin sä jäät

Ystävänpäivä on kyllä vähän schmystävänpäivä, koska ystävänpäivä on oikeesti joka päivä, mutta en silti sano ettenkö ilahtunut aamulla ihan suunnattomasti, kun posti kolahti eteisen lattialle ja löysin paketista Ameriikasta asti saapuneen suklaasuukkolähetyksen. Awwww!

Tutut, joita näin ystävänpäivänä: aviomies, äiti ja isi. Heppu sanois tähän että #napanuora, mä sanon että #ilovemyparents. :)

Aamupäivän vietin saikulla sairastavan hepun (miesflunssa tarttui!) kanssa kotona Benedic leffoja katsellen, iltapäivällä kävin ensin isin kanssa Café Artissa minttuteellä ja sitten äitin kanssa Oscarissa herkuttelemassa blineillä ja siianmädillä. Kyljessä italialaista valkoista. Hellurei miten hyvää.

Kotimatkalla kaupan edessä juopunut nuorimies sanoi ystävälleen ei mulla siis muuten mikään kiire olis mut muija suuttuu, ja pienen matkan päässä portaalla istui tyttö soittamassa huuliharppua.

Suukko poskellesi olkoon sellainen

Hyvää onnea herra Robbie Williams! 40 vuotta eikä suotta! Punainen tupa ja perunamaa! Ja må du leva!

Nähdään muutaman kuukauden päästä! :)

Peace and quiet and open air wait for us somewhere

Viides sairaspäivä.

Olisipa tyhmää keskittyä miettimään sitä, mitä kaikkea tämän tyrskimisen ja köhimisen ja kuumeilun takia on jäänyt väliin - ainakin liuta hyviä treenejä, leffakerho Kinokoplan keväänavauselokuva Frances Ha, lounastreffit ystävän kanssa ja ÅST:n Jesus Christ Superstar -musikaalin ennakkonäytös. Sen sijaan keskityn miettimään sitä, että onneksi kaameana miesflunssana (itsekin yllätyin, mutta kyllä, se voi näemmä iskeä myös naiseen!) alkanut taudinpoikanen on muuttunut ihan tavalliseksi nuhaksi, joka ei totisesti kaada maailmaa niskaan. Jos olisin tavallisessa palkkaduunissa, olisin varmasti ottanut saikkua, mutta freelancerina sitä tekee kummasti töitä kaiken niistämisen lomassa. Kun on "pakko".

Tänään naamioin itseni aavistuksen vähemmän väsyneen ja punanenäisen näköiseksi* ja kävin ostamassa kukkia. No juu, ruokaakin, mutta ruokahalu ei ole nyt ihan normaalilla tasolla joten kukat ilahduttavat tässä kohtaa enemmän. :)

*En kylläkään naamioinut itseäni noin sumuisen näköiseksi. Sen teki Blogger, joka jälleen kerran taikoi tarkkoina ladatut kuvat somasti muhjuisiksi. Jos olisin ihmisenä hermostuvaa sorttia niin saattaisin hermostua.

Viikon herkut

Voisin kirjoittaa jokseenkin pitkän tarinan siitä, millaisia tunteita viikon todellinen jymyherkku eli se, että Benedict Cumberbatch oli viikonloppuna Suomessa, mussa herätti (siis BENEDICT CUMBERBATCH voi elämä, ja kun juteltiin aiheesta hepun kanssa niin miten typerryttävän pölhöltä tuntui että voi niinku puhua Benedict Cumberbatchista jonain tommosena tyyppinä joka käy Helsingissä lauantaiaamupäivällä noin vaan kahvilassa, ja kun epäuskoisena katsoin sitä Johan & Nyströmin postaamaa kuvaa ja sitten nuhaisena satuin puhaltamaan hiukan ilmaa ulos niin heppu melkein suuttui että jumaliste nyt se vaimo lähettelee lentosuukkoja jollekin kuvalle) mutta varsinainen tarkoitus oli kyllä hehkuttaa tällä viikolla nauttimiani ruoka- ja juomakulttuuriin liittyviä herkkuja. Koska herkkuja, kuulkaa, pitää ihmisen nauttiman. :)

Maanantaina oltiin hepun kanssa Alkon Etikettiklubin valkoviinikurssilla. Pruuvattavana oli 11 kuivanpuoleista valkkaria eri puolilta maailmaa, ja kolmetuntisen illan aikana saatiin maistiaisten lisäksi aimo annos tietoa ja inspiraatiota (ja matkakuumetta!). Ovat kyllä oikein mainioita iltamia nuo - tämä oli nyt meidän toinen kurssikerta, mutta seuraavakin sessio on jo varattuna.

Kurssilta tarttui mieleen toki myös muutama hyvänoloinen viini, ja eilen sitten käytiinkin nappaamassa Alkosta pullollinen espanjalaista La liebre y la tortugaa lauantaiaterialle oluella valellun ankankoiven ja uunijuuresten seuraksi. Mmmmmmmm.

Keskiviikkona tarjosin runebergintortun ystävälle, joka toimii tänä vuonna assarinani kisajoukkueiden kanssa. Tarkoitus oli törmätä vain pikaisesti treenisalin avaimen vaihdon merkeissä, joten idea herkkuhetkeen tuli niin spontaanisti, ettei siinä ollut ihmeemmin aikaa puntaroida vaihtoehtoja. Tie vei Aschanille, jonka torttu olikin oikke pal hyvä!

Perjantaina juotiin isin kanssa teet Café Voltairessa. Mehän käydään siis kerran viikossa iltapäiväteellä (useimmiten Café Artissa) ja yleensä tilataan vain teetä, mutta nyt nälkä hiukan kurnahteli ja olin menossa suoraan treffeiltä joogaan, joten tilasin paratiisi-senchan kylkeen croque monsieurin. Voltairea täytyykin hehkutella vielä joku kerta ihan erikseen - kahvilaa pitää isäni vanha ystävä Jean-Pierre, jonka kanssa on huippua päästä silloin tällöin puhumaan vähän ranskaa!

Ja oikealla viikon herkkujen kruunaaja, tämän iltapäivän jälkiruokajuoma, vaniljainen chai latte luomumaitoon keitettynä. Kuin painaisi päänsä Bened pehmoiseen tyynyyn ja keinahtelisi pilvien päällä näkemään suloisia unia Bened hattaroista ja yksisarvisista. :)

Paljastuuko etten oo hauska, tyhjästä vain länkytän

Tässä on viime aikoina tullut mietittyä tätä bloggaamista, ja nyt ollaankin aivan asian ytimen äärellä: kävi nimittäin niin, että mun piti keskeyttää se mitä olin tekemässä vain tullakseni kertomaan mitä olin tekemässä.

Luin kirjaa keskellä perjantaipäivää.

Ooh! Kuinka erikoista!

No on erikoista, koska yleensä tämän huushollin väki lukee vain yhdessä sängyssä ennen nukkumaanmenoa. (Yksi päivän parhaista hetkistä, muuten.)

Nyt oli aikaa lukea päivällä, koska yksi dedis oli tänään aamukymmeneltä ja seuraava on huomenna aamuyhdeltätoista, mutta ne matskut eivät ole vielä tulleet. Kun aamu ja ilta kuluvat töiden parissa, päivällä on se aika, jolloin freelancer lukee kirjaa, käy lämpöjoogassa ja isin kanssa teellä.

Tällä hetkellä luen Tommi Liimatan viime vuonna ilmestynyttä romaania Rautanaula, joka oli tarttunut lukulistalle jostain taannoisesta Hesarin kirjailijahaastattelusta ja arviosta. Orkesteri nimeltä Absoluuttinen Nollapiste on mulle tuttu oikeastaan vain nimeltä, enkä ole lukenut Liimattaa aiemmin, joten kirjaan tarttumista ei ollut sikäli sävytetty ennakko-odotuksilla. On ollut tähän mennessä ihan mieluista luettavaa, koska niin kuin takaliepeen sitaateissakin sanotaan: Teksti on niin ihanan oivaltavaa, että miten joku päivänselvä, tavallinen asia on kuvattu niin hersyvästi (kirjavinkit.fi).

Niin kuin nyt vaikka se, että pihlajapuu on vinkkara.

Ja Raisa laittoi lämpimiä leipiä parittoman määrän, itselleen yhden vähemmän. Eikö se ole rakkautta?

Ja Niin, viranomainen kommentoi. Kai ei kysynyt, mihin se liittyi. Tai ei se ollut kommentti. Niin on naula jonka voi huoletta lyödä koska se ei kanna kuitenkaan.

Ja Kai Malmirinne vältti jonotusta aina kun saattoi siihen vaikuttaa. Hän teki pöytävarauksen niin pian kuin suinkin ja lähti ajoissa liikkeelle. Sen odotuksen hän sieti, että pyöröoven reikä liikkui kohdalle.

Kirja on siis vielä kesken. Melkein en malta odottaa että saan luettua sen loppuun, koska Hesarin arviosta jäi takaraivoon sellainen ajatus, että kirjassa on joku juju, joka paljastuu loppupuolella ja on ilmiselvästi hoksattavissa myös kirjan kannesta kun sen vain tietää. Ai että olenko yrittänyt tihrustaa kannen leiskasta kaikkia mahdollisia vinkkejä, no olen. Jos muistankin väärin ja kyse oli jostain ihan toisesta kirjasta, saatan vähän pettyä. :D

Tiistai-illan tunnelmapala

Jaajaa, taas on UMK kisattu! Seuraan viisuja suurella innolla joka vuosi, joten Uuden musiikin kilpailu tuli tietysti vahdattua läpi tälläkin kertaa (samoin kuin ystäväni Liinan lauantai-iltojen mainiot livebloggaukset aiheesta) (rouvalle sinne tiedoksi että odotamme jatkoa varsinaisilta viisuilloilta). Tämänvuotisista kandidaateista mulla ei oikein ollut superselvää omaa ykkössuosikkia, mutta olen ihan mielissäni, että Softenginen sympaattiset nuoretmiehet lähtevät ikäisekseen hämmästyttävän karismaattisen solistinsa johdolla Köpikseen edustamaan Suomea - onnea matkaan!

Totuuden nimissä kuitenkin kerrottakoon, että yhtä finaaliin asti päässyttä biisiä on tullut kuunneltua enemmän kuin muita. Ekalta Voice-kaudelta tuttu Lauri Mikkola on kirjoittanut tyylikkään kipaleen, jonka sovitus parani kisan mittaan kerta kerralta jättimäisin harppauksin. On herralla hieno ääni - ja aivan jestaksen taitavaa työtä tekee myös taustakööri. Siispä silmät kiinni ja naatiskelemaan

tai itse asiassa silmät kannattaakin pitää auki, koska video on aika tunnelmallinen. :)

See the times are changing, I'm sure of nothing that I know, except this is us and this is love and this is where I'm home

Kato moi! :)

Tammikuun Photo a day -kuvakimaran kokoaminen oli hyväntuntuinen huilitauko "oikeasta" bloggaamisesta, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että ajatukseni Duussilan jatkosta eivät kyllä seljenneet oikeastaan pätkän tippaa. Tai juu, sen verran kyllä, että bloggaaminen jatkuu, mutta edelleenkään en tiedä, millaiseen Duussilaan haluan avata oven ja vierailijat kutsua.

Ongelma tulee ehkä siitä, että en keksi enkä halua sijoittaa blogiani minkään muun määritelmän alle kuin että tämä on fiilisblogi. Mutta ne hyvät fiilikset, joita täällä jakaisin, ovat usein sittenkin liian henkilökohtaisia - tai sitten hetket vain ovat aivan liian hyviä siihen, että tulisi mieleenkään pilata niitä kaivamalla esiin kamera tai tietokone. Saiskohan tähän probleemaan helpottavaa balanssia ostaa jostain?

En siis vieläkään ihan tiedä, miksi kertoisin täällä nyt esimerkiksi sen, että me tehtiin tänään kaupat vuonna 1958 valmistetusta Ilmari Tapiovaaran mustasta Mademoiselle-tuolikaunottaresta, ja kotiin päästyä heppu istahti siihen ja soitteli kitaraa ja mua ihan itketti kun tuli niin onnellinen olo. Ja sen, että joudun tekemään tässä tänään hiukan töitä, mutta se ei haittaa koska työpöydällä palaa kynttilä ja tammikuu oli työrintamalla niin hiljainen että viikonlopun kiirelisät tulevat ihan tarpeeseen. Ja sen, että lauantaifiilis on nyt hieman hyvä, koska lasagne otetaan uunista ihan näillä näppäimillä ja illalla tulee Putous ja UMK-finaali. Ja miksi oikeastaan jakaisin tämän yhden Emeli Sandé -lemppareistani, jonka sanoista otsikkokin löytyy.



Ehkä ainakin siksi, että tykkään lukea vastaavanlaisia pientenkin hetkien kuvauksia toisten blogeista ja ilahtua siitä, että saan tutustua hienoihin biiseihin linkkausten kautta. Että josko saisin itsekin jonkun hymyilemään niin kuin moni muu bloggaaja saa mut tekemään. (Ja sinä senkin Heli sanoit että mun blogi on kuin Kaikki mitä rakastin mutta pienemmin ja intiimimmin, ja se osuu aika korkealle listalla kauneinta mitä minulle on koskaan sanottu.)

Siinä olkoon toistaiseksi riittävästi syytä. :)