I will be chasing a starlight until the end of my life

Voi Muse minkä teit!

Ihan huikea kaksituntinen eilen Hartwall Areenalla. Todettiin show'n jälkeen keikkaseuran kanssa, että sen mahdottoman valovyöryn ja äänivallin alle jääminen oli oikeastaan jopa puhdistava kokemus. Tuli niin tarpeeseen kiireisten joulunalusviikkojen keskellä - musiikki kiskaisi imuunsa ja sinkosi ajatukset hetkeksi jonnekin aivan muualle.

Muse se ei koskaan petä. Kuvista ehkä voi havaita aavistuksen siitä, miten häkellyttävää seurattavaa keikan visuaalinen anti taas kerran oli. Musiikista tietysti puhumattakaan - ihan nappi settilista! Kihelmöintiä nostattava Interlude johdatti Hysteriaan heti alkumetreillä, New Born vs. Stockholm Syndrome -ruletti pysähtyi riemukseni jälkimmäiseen (niin päräyttävä biisi livenä, että tutisen vieläkin), encoreita odotellessa toivoin hiljaa mielessäni Starlightia - ja sain sen. Pitäähän sitä kerran keikan aikana päästä oikein kunnolla yhteistaputtamaan ja yhteislaulamaan, aika komeasti muuten kajahti täydessä hallissa.

Jäin kaipaamaan lemppareistani oikeastaan vain Hyper Musicia ja Map of the Problematiquea. Mutta en voisi olla keikkaan miltään osin tyytyväisempi; se nyt vaan on fakta, että taas yhden levyn verran paisuneesta tuotannosta ei voi kahden tunnin aikana soittaa jokaista helmeä. Koska helmiähän ne on joka biisi (no, lähes). Mutta on se vaan aika kokonaisvaltainen nautinto olla sellaisen bändin keikalla, jonka tuotannon pystyy loilottamaan 90-prosenttisesti ulkoa mukana! Siis niin hyvin kuin Musea ylipäätään voi laulaa mukana... olispa hienoa kuulla joskus tallenne omasta kiekumisestaan keikkahumussa. :D

Keikan jälkeen yöllä hampaita pestessä peilistä katsoi ihan eri nainen kuin se väsynyt mörkö, joka vastassa on viime päivinä ollut. Kiitos, rakas Muse. Kyllä me taidetaan nähdä taas heinäkuussa Olympiastadionilla. :)

Give me your heart and your soul

Jos mut herätettäisiin keskellä yötä, läpsäistäisiin poskelle ja kysyttäisiin mikä on maailman paras biisi häh mikä sano heti, kyllä se nyt vaan niin on, että vastaisin Musen Hysteria. Osittain siksi, että Take Thatilta en pysty päättämään yhtä parasta :D mutta osittain siksi, että se nyt vaan kerta kaikkiaan on hie-no.

Aika hyvä olo, kun tiedän, että suurella todennäköisyydellä kuulen biisin tänään livenä loppuunmyydyllä Hartwall-areenalla. Kiertueen takana olevaa The 2nd Law -levyä en jostain syystä ole tullut tässä syksyn mittaan kuunnelleeksi niin paljon kuin aiempia niiden ilmestyttyä, mutta suhtaudutaan tähän erikoistilanteeseen nyt vaikka niin, että annan uudelle musiikille tilaisuuden aueta keikkahetkellä. On muuten jo neljäs kerta kun näen Musen livenä!

Ja sit se Hysteria, kiitos. :)

Only one desire that's left in me: I want the whole damn world to come dance with me

"On miljoonia lauluja, joihin on helppo tarttua, ja uusia syntyy kaiken aikaa. Mutta niiden Nuuskamuikkunen antoi lentää matkoihinsa, ne olivat kenen tahansa kesälauluja. Hän ryömi telttaan makuupussiinsa ja veti hupun korvilleen. Sateen kohina ja veden solina jatkuivat muuttumattomina, niissä oli sama lempeä yksinäisyyden ja täyttymyksen ääni. Mutta mitä hän sateesta piittaisi kun hän ei osannut tehdä laulua, joka kertoi sateesta."

Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu (suom. Kaarina Helakisa)

Noihin Nuuskamuikkusen ajatuksiin olen tässä viime viikkoina jotenkin samaistunut. Fiiliksen voinee levittää kertomaan ei vain lauluista vaan luomistyöstä laajemminkin; itselleni sanat kolahtivat koreografiaprosessia kuvaamaan. Välillä tuntuu, että olen haukannut liian ison palan, että en osaa tehdä biisiä joka näyttäisi mihin kaikkeen mun taitavat tytöt parhaimmillaan pystyvät ja jossa liike kertoisi samaa tarinaa raskassoutuisen melodian ja englanniksi lauletun tekstin kanssa.

Sitten tulee taas sellaiset treenit kuin tänään, kun korjaukset menevät perille, uudet ideat saadaan pienen testailun jälkeen yhdessä toimimaan, musiikki jyrää isoista kaiuttimista voimalla niskaan ja aina välillä jotakuta naurattaa. Miten etuoikeutettua ja ihanaa saada luoda liikettä, linjoja, askelia, pysähdyksiä, pyörintää, hypintää, tunnetta, tanssia!

SM-kisojen ensimmäiseen karsintaan on aikaa kolme kuukautta. Tiedän jo nyt, että aika tulee loppumaan kesken, mutta paniikille ja stressille on turha antaa jalansijaa. Potkaistaan se kaksikko tiehensä ja nautitaan matkasta.



Ja ei, tämä ei ole se meidän biisi. ;)

Little things

...ja kun pussin suu aukesi, silloin kaikki kansa sai kuulla ihmeellisen äänen. Hurrrr. Hurrurrrr.

Ääni kuului siitä, kun Duussi jälleen kerran hurahti japanilaisiin riisipaperiteippeihin, jotka oli pieneen pussiinsa talteen ja turvaan peitellyt.

Siis! Niin ihanii! Lahjapaketteihin, hääaskarteluihin (seassa on muutama just oikean värinen rulla), muihin koristeluihin ja simppeleihin diy-proggiksiin. Teippitarhasta, Mokosta ja Pinosta, pussukka H&M:ltä ja hyvä mieli kaupan päälle. :)

Televisiokäännöksellä on väliä

Hakusaarto. Ylityökielto. TES-neuvottelu. Isoja sanoja, joita Journalistiliiton ja KAJ:n (Käännösalan asiantuntijat) lakimiehet ovat viime viikkoina iskeneet käännöstoimistoille pöytään sen puolesta, että jokainen työtään rakastava av-kääntäjä tässä maassa saisi yhtäläiset resurssit paneutua työhönsä sillä huolella, jonka pieni, hieno kielemme ansaitsee.

Meitsi on täällä ihan tippa linssissä tämän uunituoreen videon ja Blossa-glögin suloisesta yhteisvaikutuksesta. Kun Arvi Lind puhuu, suomalainen kuuntelee - ja uskoo.

Hyvää itsenäisyyspäivää. :)

Diminute decibels embraced the lovers

Juujuu, ei hätää - kyllä täällä on käännetty kalenterista uusi sivu esiin, vaikka kuun alusta menikin muutama päivä ennen kuin ehdin esitellä vuoden viimeisen lauseen täällä blogin puolella. Vuoden viimeisen lauseen sivulta, jolla on näkyvissä vuoden viimeinen päivä.

Vuosi kiiruhtaa kohti seuraavaa aika haipakkaa punaisissa tonttutöppösissään. Myönnän ihan suoraan, että olen ahnehtinut joulukuulle hiukan liikaa töitä - ja tajusin asian jopa niin ajoissa, että olisin vielä voinut peruuttaa projektin tai pari, mutta en tehnyt niin, koska jokainen pennonen tulee tässä kohtaa tarpeeseen. (Pari taikasanaa: mätkyt & häät.) Eli sinnitellään! Jotta päässä pysyisi järki ja touhussa tolkku, olen merkinnyt henkilökohtaisena raamattunani toimivaan mustaan Futura Midi -kalenteriin mahdollisimman tarkasti kunkin päivän työt ja ne illat, jotka aion pitää vapaina. Järjestelmällisenä deadline-ihmisenä ahdistun paljon vähemmän, kun olen aikatauluttanut tulevat tiukoiksi tiedetyt viikot niin, ettei tarvitse ajelehtia kuluttavassa epämääräisen kiireen tunnussa. Keikka kerrallaan! :) (Ja Musen keikka Helsingissä maanantaina! Jes!)

Onhan siellä kalenterissa tietysti tilaa paljon muullekin kuin työlle - muutaman vuoden takaisen kammokiireisen joulukuun jälkeen olen ymmärtänyt, miten tärkeää mulle on saada laskeutua jouluun rauhassa. Huomenna vietetään mun kisatyttöjen kanssa pikkujouluja (yhteisellä matkalla tärkeitä asioita tanssin lisäksi: joukkuehenki, sushi ja suklaamuffinssit) ja sunnuntaina yritän mahtua tuomiokirkkoon yhteislauluiltaan. Ja myöhemmin vielä kahesti Mikaelinkirkkoon. Kun on malttanut pantata joululaulujen kanssa joulukuuhun asti, ei tee tiukkaakaan hoilata niitä vaikka joka päivä!

Hopunkin keskellä - tai erityisesti juuri silloin - tällaisen puolivammaisen on pidettävä itsestään huolta ja otettava aikaa liikunnalle. Treenipaletti menee hiukan uusiksi näin vuoden lopussa, kun tanssikoulu lomailee ja maanantai-iltojen ihanat bodyfusion-tunnit jäävät tauolle. Pilatesta treenaan myös kotona ja joogatakin toki voi itsekseen, mutta taidan silti ottaa jossain vaiheessa joulukuuta kokeiluun joko kuntosalin bodybalance-tunnit tai kamujen kehuman Aurajoogan. En oikein innostu lenkkareilla liukastelusta lumella, eivätkä varsinaiset talviurheilulajit ole omia suosikkejani sitten niin yhtään, mutta sisätiloissa reenivirtaa riittää pakkasillakin yllin kyllin: uimiseen en kyllästy ehkä koskaan, saliohjelma pantiin uusiksi viime viikolla ja tänään humppasin ekaa kertaa kotona lehtitilauksen kylkiäisenä tulleen zumba-dvd:n tahtiin! Kyl oli pönttö fiilis :D mutta tulihan siinä hiki!

Niin ja se tärkein eli jouluun laskeutuminen: luvassa on kuun mittaan myös pari joulukonserttia, parin tanssikoulun joulunäytökset, pari glögi-iltaa... ja sitten toivottavasti rauhallinen, onnellinen, tähtistuikkinen, lauluinen, luminen joulu. It's beginning to look a lot like Christmas. :)

The power of James Arthur

Vietin eilen pitkästä aikaa lauantai-iltaa rauhassa kotona, joten käytin tilaisuuden hyväkseni ja linnoittauduin netin ääreen katsomaan suoraa lähetystä, kun Englannissa laulettiin X Factor UK -semifinaali. Jäljellä on neljä kilpailijaa: kisan aikana huimasti kehittynyt söötti poikabändi Union J, karaokemaisuudesta ja jonnekin menneille vuosikymmenille jämähtämisestä syytetty Christopher Maloney, uskomaton äänitaituri ja ältsin symppis Jahmene Douglas sekä rosoinen naapurinpoika James Arthur. Eilen kuultiin monta komeaa vetoa, mutta James täräytti illan viimeisen hitaan sellaisella tunteella, että huh. Kun biisi loppui, huokaisin syvään ja puhkesin sohvalla spontaaneihin aplodeihin - ja sitten näin, että tuomarit taputtivat seisaaltaan. Jos tämän illan tuloslähetyksessä James putoaa jatkosta eikä pääse finaaliin, mää suutun.

Kaksi minuuttia taivasta sunnuntai-iltaan, olkaa hyvät. :)