Kaupunkien valot mulle huutaa

Posti toi tänään lisää kaunista taidetta työhuoneeseen. Tilasin viime viikolla Etsystä hollantilaiselta Laura Amissilta kolme A4-kokoista kaupunkimaisemaa, joiden heleisiin pastellisävyihin piirretyt New York, Pariisi ja Lontoo vievät muistoihin ihanille reissuille hepun kanssa. Reunat kuvat saivat Clas Ohlsonin kehyksistä.

Pariisista muistot ovat tietysti aivan erityisen ihania, kun huhtikuussa heppu juuri siellä otti ja kosaisi. Hassua muuten, miten Eiffel-torneja tulee nykyään vastaan ihan joka puolella... tai sitten niihin vain kiinnittää huomiota eri lailla kuin ennen. En voi kyllin ylistää heppua romanttisesta sitkeydestään, itsehän meinasin luovuttaa sinä viimaisen kylmänä, sateisena sunnuntaina kahdesti: ensimmäisen kerran Eiffelin alla kesken kahden tunnin jonotuksen, ja toisen kerran puoliväliin päästyä, kun korkeus alkoi yllättäen huimata. Onneksi heppu jaksoi kiikuttaa mut huipulle asti...!

Me ei taatusti olla ainoa Pariisin yllä kihlautunut pari, mutta me ollaan ainoat me. Ja Eiffel-torni on meille ikuisesti rakkauden rautainen ruumiillistuma. :)

Kansa

Turkulaiset hoi! Jos tämän lauantai-illan menosuunnitelmat ovat vielä auki, tässäpä vinkki: konserttitalon lava täyttyy muodista ja tanssista kello 20, kun käyntiin tärähtää Dressing Mimian ja Irokoon yhteisvoimin luotsaama näytös Kansa.

Itse en ole tänä(kään) vuonna stagella - enkä myöskään toivottavasti valomiehenä niin kuin viimeksi :D vaan saan nauttia tunnelmasta katsomon puolella. (Ja koreografin valtuutuksella vähän suoristaa rivejä kenraaleissa jos tarttee.) Tanssijat ovat siis taas meiltä Funkylta, ja mallienkin joukossa pousaa muutama tanssikaveri. Koreografioista vastaa Dancesta tuttu Katrin, joka on loihtinut tällä kertaa biisin verran tiukkaa voguing-tykitystä ja toisen herkempää lyricalia. Eilisen treenikuvan perusteella asenne näyttäis meidän pimuilla olevan kohdillaan!

Konserttitalon ovet aukeavat klo 18.30, ja lippuja saa käsittääkseni vielä paikan päältä. Tervetuloa! :)

[kuvat: DM @ Tumblr, DM @ Facebook]

Pakkasen puolella

Winter is coming. :)

[kuva]

Art goes kotitoimisto

Olenko jo kertonut, miten paljon tykkään työhuoneestani täällä uudessa kodissa? Paljon, oi niin paljon! Kun on ehtinyt melkein kolme vuotta tehdä töitä makuuhuoneen nurkassa (mielikuvitukselliset vaihtoehdot: keittiön nurkassa, kahvilan nurkassa), on hippasen kivaa, kun nyt saa rauhoittaa makuuhuoneen levolle ja kävellä aamuisin melkein oikean työmatkan joko eteisen tai olkkarin läpi tänne työhuoneeseen. Hohoo!

Mä todella nautin suunnattomasti siitä, että saan tehdä töitä kotona. Himahiiri, kotikissa, that's me. En ihan äkkiä keksi, mikä olisi sellainen duuni, jonka takia enää suostuisin aamuisin lähtemään töihin, kuluttamaan omaa aikaani työpaikalle siirtymiseen, meikkaamaan silmäpussit piiloon jo ennen aamukahdeksaa, luopumaan spontaaneista tanssi- ja lauluhetkistä pitkin päivää... huh, ajatuskin ihan ahdistaa. :D Freelanceriuteen liittyy paljon epävarmuutta, mutta plussat voittavat omalla kohdallani mennen tullen.

Työhuoneen sisustus on vielä sanotaanko että eloisassa vaiheessa, mutta aika hyvät kiinnekohdat tänne olen jo saanut luotua. Lattia on pähkinäisen ruskea, seinät valkoiset. Työpöytä ja kirjahylly ovat melkein mustat, matto valkoinen, nojatuoli ja futon vaaleanharmaat. Verhot (nepä täytyykin esitellä lähiaikoina, sen verran pitkä juupas eipäs -prosessi valintaa edelsi) toistavat huoneen muuta väritystä, ja väripilkkuina siellä täällä tuikkii violettia.

Eräs lemppariyksityiskohdistani löytyy seinältä. Minna Maija Lappalaisen taulut, villapusero ja farkut, pääsivät arvokkaasti esille kumpikin omaan hyllyboksiinsa. Moni kylässä käynyt naispuolinen kaveri on seinälle vilkaistuaan hihkaissut oi kun kiva - kun taas heppu on inhonnut noita hyllyjä siitä asti, kun ostin ne Ellokselta joskus kesällä jo ennen kuin oli edes nimet asuntopapereissa. :D Mut ei haittaa koska mun työhuone, mun sisustusratkaisut!

Ostin Minna Maijan teokset kuutisen vuotta sitten, ja tykkään niistä edelleen vähintään yhtä paljon kuin uusina. Kannattava ja aikaa kestävä sijoitus, tuo taide. Koskas nyt siniset farkut ja punertava pusero muodista meniskään? :)

You've got the music in you

Voi engelsmannit minkä teitte! Eilisillan X Factor -pudotus oli itselleni se tämän kauden kovin, kun Gary Barlow'n over 28s -kategorian ihana Kye Sones joutui lähtemään kisasta. Sing-offiin Kyen kanssa joutui Nicole Scherzingerin valmentama Rylan Clark. Kumpikin oli ollut pudotusuhan alla jo kerran aiemmin, mutta tiputtanut tuolloin kilpakumppaninsa. Olin luottavainen, että noista kahdesta artistina uskottavampi Kye menisi heittämällä jatkoon, Rylanin arvo ohjelmassa kun on lähinnä viihteellinen - laulajinahan jätkien välillä on valovuosien ero.

Mut ei. Nicole tietysti äänesti jatkoon oman Rylaninsa, ja Garyn ääni meni luonnollisesti Kyelle. Louis totesi että tekee niin kuin oikein on eli äänestää jatkoon Kyen, jolloin ratkaisu jäi Tulisan harteille. Tulisa ilmoitti laittavansa jatkoon Rylanin, jolla on hänestä enemmän äksfaktoria (no morjens). Tilanne meni siis deadlockiin eli katsojien äänet ratkaisivat, ja tällä viikolla vähiten ääniä oli saanut Kye. Britit, haloo!

No, eiköhän Kyelle tipahda levytyssopimus aika vauhdilla kuitenkin. Tämmöstä talenttia saa päästää menemään. Alpuumia ulos ja sit vaan tervetuloa Suomeen keikalle! Odotellessa nakutan repeatilla tätä eilistä Jason Mraz -survival songia niin että läppäriparka kohta räjähtää. :D



Itse kannustin Kyeta voittoon osittain tietysti siksi, että Team Barlow'ta pitää tukea ;) mutta suuremmalta osin ihan Kyen omien musiikillisten ansioiden takia. Paitsi että tykkäsin jo Kyen ensimmäisestä koelaulusta, huomasin heti finaalien alkaessa, että juuri Kyen soundi oli se, joka kaikkien finalistien sunnuntaisissa yhteisnumeroissa (TJEU: Without You ja Good Times) toi mulle kylmät väreet. Lauantai-illan varsinainen veto jäi siis tältä erää herran viimeiseksi, mutta ainakin hyvään meininkiin päättyi Kyen X Factor -ura! Olen aina tykännyt tästä New Radicalsin biisistä, ja tämäkin versio toimi paremmin kuin hyvin.

(PS. Haluan tommosen samanlaisen liukuvärjätyn kauluspaidan! Törkeen hyvän näkönen. Siis toi paita. Siis.)

Love is the light scaring darkness away

Sunnuntai-ilta, minä kotona tekstitystyön touhussa, heppu toimistolla omissa hommissaan. Ei muuten oikeestaan ees harmita että ei vietetä tätä iltahetkeä just nyt sohvalla löhöillen,

koska meillä ei tällä hetkellä ole sohvaa. :D

Meidän oli tarkoitus istuttaa hepun poikamiesaikojen nahkasohva tänne uuteen kotiin verhoiluttamalla se tummanharmaalla raffitekstuurisella kankaalla, mutta kun verhoilija kävi mittailemassa ja tekemässä laskelmia, hinta nousi niin korkeaksi että investointi olisi ollut älyttömän rajoilla sohvan ikään nähden. Harmi, siitä olis tullut hieno! No, kierrätettiin kuitenkin sen verran että heppu myi sohvan eteenpäin, ja eilen se sitten noudettiin uuteen kotiinsa. Olkkariin siirrettiin tilalle mun työhuoneesta futon, joka on toki tyylikäs väliaikaisratkaisu, mutta ei varsinaisesti optimaalinen alusta 176- ja 188-senttisten ihmisten pitkäraajaiseen telkkarinkatsomisloikoiluun. Niinpä käytiin tänään Iskussa koeistumassa ja valkkaamassa uusi löhölinna: tummanharmaa kangas, pyökkijalat, 25 % hinnasta pois! Toimitusaika kuulemma voi venähtää yli kuukauteen, joten ei auta kuin totutella sopimaan sen aikaa futonille.

Ulkona on ihan onnettoman pimeää, mutta täällä työhuoneessa tuikkii lempeän vaalea valo ja mustikkaglögi maistuu marraskuulle. Heppu tuli juuri kotiin, minä teen vielä hetkisen töitä ja sitten menen sen kylkeen sohvalle futonille. Kyllä me mahdutaan.

Note the vast electric numbers

Marraskuu. Ohi vilahtanutta, vielä syksyn reunassa sinnitellyttä lokakuuta jäi melkein ikävä, koska tulevasta talvesta on saatu ensimmäinen aavistus täällä etelässäkin, pimeä tulee jo viiden jälkeen ja movember saa nuoret miehet muikistelemaan kilpaa hölmönnäköisissä viiksissään (niin huippua kuin Tommy Lindgrenin ja Anssi Kelan veljellistä nokittelua olikin viime vuonna seurata).

Autsis.

Toisin sanoen 30 päivää aikaa olla vielä valmistautumatta jouluun, olla lannistumatta loskasta mustan iltapäivätaivaan alla ja olla iloinen neljästä kauniista vuodenajastamme. :)

Tällä viikolla aionkin päästää juhlamielen heti kohoamaan korkeuksiin, kun huomenna tapaan kääntäjäkollegoita halvan skumpan tyylikkään poksahtelevan juoman äärellä ja lauantaina juhlitaan tanssikamun tupareita. Ensi viikolle on varattu ravintolailta maailman parhaiden melkein-naapureiden kanssa, lauantaina pitäisi revetä yhtä aikaa kolmeen juhlapaikkaan kahdessa eri kaupungissa, ja sunnuntaina syödään isänpäivän kunniaksi isin itsensä kokkaamaa herkkuruokaa. Kun loppukuusta on vielä luvassa ystävän kolmekymppiset, sanoisin että jo nyt kalenteriin merkittyjen hilpeyshetkien määrä on kohtalainen. Ja spontaaneja vastaaviahan saa toki tulla matkan varrella vielä paljon lisää, kitoos.

Liikunnan osalta marraskuu näyttää tutulta ja turvalliselta: uintia, pilatesta, bodyfusionia, salitreeniä, äitin kanssa vesijuoksua, kevyitä hölkkälenkkejä. Koreografian työstäminen SM-kisoihin jatkuu joukkueeni kanssa hyvää vauhtia, treenejä on nyt takana kaksi kuukautta ja liikettä (osittain vielä raakamatskua, mutta kuitenkin) on kasassa puolet kolmesta minuutista. Aikaa karsintoihin on jäljellä 4,5 kuukautta, joten olen aivan luottavaisin mielin että saadaan biisi ajoissa kuntoon. Itsestänihän se pitkälti on kiinni, siitä, mitä saan annettua tytöille treeneissä. Näin aloittelevana koreografinplanttuna mun täytyy tehdä luovaa ajatus- ja suunnittelutyötä hyvin rauhassa ajan kanssa, mutta loppubiisinkin dramaturginen rakenne ja kuvioiden liikuttelu alkaa olla jo pohdittu kuntoon - sitten onkin enää jäljellä se tärkein eli itse liike. :D

Töitäkin tarttis varmaan tehdä jossain koreografioinnin välissä, eh? Keneltäkään uutisia seuraavalta ei toivottavasti ole mennyt ohi av-käännösalalla tällä hetkellä käynnissä oleva kuohunta. En viitsi ottaa aiheeseen kovin palavasanaisesti täällä kantaa, koska omakin lusikkani on samassa sopassa... mutta todettakoon nyt ainakin se, että irtisanoutuneilla ex-maikkarilaisilla on ollut painava syy ratkaisuunsa, ja he ovat uhranneet alan puolesta paljon. Siihen tietoon pitäisi myös jokaisen av-kääntäjäksi mahdollisesti joskus haluavan opiskelijan nyt luottaa ja siksi malttaa odottaa, että koko alan työehdot saataisiin jossain vaiheessa toivottavasti sellaiselle tasolle, jolla tätä työtä voi tehdä jatkossakin vaikka eläkepäiviin saakka. Ugh.

Ja sitten hilpeämpiin asioihin. :D Take That -rintamalla marraskuu tarkoittaa tuplajännää: luvassa on soolokeikkoja sekä Garylta että Robbielta! Gary starttaa tammikuulle ulottuvan kiertueensa 13.11., ja Robbie vetäisee kuun lopussa kolme iltaa Lontoon O2-areenassa. Liput ovat olleet kiven alla, mutta pääsen virittäytymään tunnelmaan etänä ainakin muutaman paikallisen Facebook-tutun kautta, ja eiköhän sieltä Thatterit ja friendliet keikkojen jälkeen aika vauhdilla tykitä YouTuben täyteen videoita. Jos tää ei piristä pimeässä niin sit ei mikään!

Niin että hei hou vaan ja lempeitä tuulia sinunkin marraskuuhusi. :)