Perjantain kuva-arvoitus

Tiedätkö mikä tämä on?

En tiedä minäkään, mutta tässä se menee toiseen suuntaan! Hahahahaha

Oikeesti tiedän: se on Duussi, joka kroolaa Hotel Armonyn uima-altaassa Desenzano del Gardassa. Heppu väitti että oon ihan överi ja ylisuorittaja, kun kesken altaalla loikoilun kaivoin pussista uimalakin ja lasit ja tein pienen reenin (niin pienen, että tuskin moista voi reeniksi rehellisesti sanoakaan). Tänään kävin aamu-uinnilla Samppiksessa, ja onhan sielläkin aina kivaa, mutta kyllä mä tuohon italialaiseen pikkualtaaseenkin aivan mielelläni joskus uudestaan pulahtaisin.

Seuraavat uimaliikkeet suoritetaankin meressä - tänään lähdetään viikonlopuksi saareen! Ekaa kertaa koko mun perhe paikalla yhtä aikaa, ihanaa! Saarireissu tulee todella kreivin aikaan: olen kiireisen työviikon jäljiltä siinä tilassa, että meinasin äsken raivostua niin että koko maailma kuulee, kun otin pakkasesta mustikoita enkä sen jälkeen tahtonut saada pussin sulkevaa klemmaria millään takaisin paikalleen. Vähemmästäkin sitä ihminen räjähtää...

En yhtään tykkää olla tällainen. Tykkään olla sellainen joka aion olla tänä viikonloppuna, sellainen joka uiskentelee ja naureskelee ja lueskelee ja kuljeskelee saaressa paljain varpain. :)

Joopa joo, jooga joo

Phuhh, eipä liiku päässä kovin montaa ajatusta hikisen ja haastavan puolitoistatuntisen vinyasa-lämpöjoogan jälkeen. Löysin tieni Aurajoogaan vuodenvaihteessa, ja olenkin koko vuoden ensimmäisen puoliskon ajan käynyt lämpöjoogaamassa säännöllisesti kerran tai kaksi viikossa. Vaikka kymppikortin hinta kieltämättä hiukan kirpaisee aina ostohetkellä, sellaista epäolennaisuutta kuin rahanmeno ei kerta kaikkiaan tule miettineeksi ikinä joogasalin rauhassa. Jos jo jooga itsessään on ihan parasta (siksikin, että sitä voi jonkin aikaa harjoiteltuaan alkaa tehdä myös ihan itsekseen vaikka kotona) niin lämpöjooga on kyl ihan parasta.

Tänään tunnin teemana oli tälle selkävaivaiselle osuvasti "totuudellisuus ja taaksetaivutukset". On meinaan harvinaisen totta, että meitsin selällä ei enää kovin taakse taivuta, ja se on vain hyväksyttävä. Mutta silti yritettävä milli kerrallaan vähän pidemmälle - niinä päivinä, kun se tuntuu oikealta.

Ommm.

We could've been sad for just a little bit longer

Tänään on ollut päivä, johon eilisen kiireet (katsoin puoli tuntia telkkaria hepun kanssa ja kävin jumpassa ja kaiken muun ajan aamusta iltaan tein töitä) jäivät vielä kaikumaan. Paistoin porsaanlihat uunissa kuiviksi kengänpohjiksi, salilla ei meinanneet voimat riittää vanhoihin tuttuihin liikkeisiin vanhoilla tutuilla painoilla, melkein vähän loukkaannuin hepulle kun se totesi, vaikka toki rakastavan aviomiehen hellyys äänessään, etten ole enää ihan nuori ja simpsakka. No kun olin ollut siellä salilla ja sitten istuin väsyneenä lattialla katsomassa telkkaria enkä noustessani kieltämättä päässyt ylös tavalla jota olisin itsekään kuvaillut erityisen ketteräksi.

Mutta sentään ehdin salille ja katsoa telkkaria hepun kanssa ja käydä kaupassa ja laittaa meille ruokaa. Jos eilinen olisi jäänyt elämäni viimeiseksi päiväksi, en olisi lähtenyt kovin tyytyväisenä. Tänään on ollut edes vähän yritystä parempaan päivään. :)

Niin ja tänään olen myös ehtinyt kuunnella hiukan musaa. Mark Owen julkaisi eilen uuden videon, jolla on mukana kaunisääninen nuori laulajatar Ren Harvieu. Biisi ei ole varsinaisesti lemppareitani Markin tuoreelta soololevyltä, enkä oikein edes tiedä mistä kaikesta tässä lauletaan, mutta jotenkin tämä sopii silti tähän päivään. Tunnelmaa ja sellasta, tieks.

Wherever you are, be all there

Viikko sitten maanantaina näytti tältä:

Tänään maanantaitunnelmat ovat näyttäneet vähän erilaisilta. Jepulis, kiiruinen työviikko lomailun ja reissailun välissä. Vaikka yritänkin parhaani mukaan opetella sisäistämään tuota otsikon sanomaa, tänään on mieli kyllä vaellellut Italian maisemiin silloin, kun olisi pitänyt keskittyä ihan muihin asioihin. Ja samalla olen pohtinut, mahdoinko olla Italian maisemissa tarpeeksi läsnä. Voi kun voisin mennä sinne takaisin ja olla vielä vähän läsnä!

No, ainakaan en harrastanut häämatkalla hetkessä elämistä häiritsevää Instagram-kuvien näpsintää ollenkaan niin paljon kuin ehkä olisin, jos mulla olisi uudempi puhelin... iPhoneni on niin vanha, että siihen ei saa enää päivitettyä sellaista ohjelmistoversiota, jolla Instagram toimisi kunnolla: saan otettua kuvia, mutta en julkaistua niitä missään, ja kaksi kolmasosaa otoksista katoaa jonnekin bittiavaruuteen ennen kuin ehtivät tallentua edes puhelimen muistiin.

Tässäpä nyt kuitenkin pieni kuvakavalkadi matkan varrelta. Venetsiaa, Gardajärveä, Veronaa. Kauniita unia, Italian kuvia. :)

E saremo quel che tutti sognano, quell'amore che i cantanti cantano

Sopiiko, jos väsyttävän* mutta antoisan** Ruisrock-viikonlopun päätteeksi kuunnellaan vähän italialaista musaa? Che dite voi? :)

* Tässä iässä kaks päivää festaririekuntaa riittää, kolmas olis jo vähän liikaa.

** Pää kii! Karri Koira! Samuli Putro! Hurts! Jessie Ware! Ricky Tick Big Band & Julkinen Sana! CMX! Dizzee Rascal! Notkea Rotta! PMMP! Pertti Kurikan Nimipäivät! HIM! Kavereita ja hauskaa ja valkoviiniä ja aurinkoa ja pöllyävää hiekkaa ja tanssiaskeleita ja ohi lipuvia ruotsinlaivoja ja kyyneleitä virtaa vasta alakerrassa, mutta kyllä ne virtasivat sillä hetkellä ihan onnesta jo siellä Rantalavan tuntumassa.

Näin musiikin ystävänä musta on kiva aina ulkomaanreissuilla kuulostella, mitkä ovat sen hetken paikallisia hittibiisejä. Selvittäminen onnistuu yleensä helposti ihan parissa päivässä, kun hotellissa napsauttaa päälle telkkarin musakanavan ja pitää korvat auki kaupoissa ja muualla soivien radioiden äärellä. Häämatkalta Italiasta jäi soimaan päähän kolme alkukesän hittiä: Max Pezzalin kaunis (ja ah niin italialainen) balladi L'universo tranne noi, Neffan kepeä kesäralli Quando sorridi ja Gianna Nanninin rouheasti rokkaava Scegli me. Otahan mukava asento, laita luurit korville ja nauti hetki! :)



Bonuksena vielä muutama oma suosikkini reissusoundtrackilta - ei kuitenkaan ihan tämän kesän tuoreimpia tuttavuuksia:

1. Helmikuisessa Sanremon laulukilpailussa kolmanneksi tullut Modà ja Se si potesse non morire.

2. Viime vuoden Sanremo-voittajan Emma Marronen vahvasti tulkitsema alkukevään hitti Amami.

3. Kun lentokentältä saarten puolelle kuljettanut vesibussi eli vaporetto kurvasi avarammilta vesiltä Cannaregion kanaaliin, veneen radiossa alkoi soida yksi lempparibiiseistäni, Mario Biondin vastustamattomasti svengaava This Is What You Are. Kuin tervetulotoivotuksena uskomattoman ihanaan kaupunkiin. :)

I'll be your mirror

Enpäs olekaan vielä kertonut täällä blogissa, että mulla on uusi harrastus: olen alkanut käydä laulutunneilla! Ihan ihmeellinen juttu 31-vuotiaalle, joka on käynyt musiikkiluokat ala-asteelta lukioon ja laulanut koko ajan kakkosalttoa kuoroissa (yhdessä aika taitavassakin, vaikka itse sanonkin). Tuntuu, että yhtäkkiä jonkinlaisen korvalle ystävällisen äänen muodostamiseen ja hengittämiseen ja samalla pystyssä pysymiseen vaaditaan ihan liian monta liikkuvaa osaa, pää ei pysy perässä, ja samalla pitäisikin olla ajattelematta liikaa. Tuntuu välillä turhauttavaltakin, että laulun yhtä tahtia voidaan jäädä hinkkaamaan pitkäksi ajaksi - mutta jännä juttu, harjoittelemalla se oikeasti voikin alkaa kuulostaa paremmalta! Siis tismalleen samanlaista treenaamista kuin tanssissa, en vain ole koskaan ajatellut laulamista näin.

Olin tänään kolmannella tunnillani, ja kivaa oli taas. Jos joskus 45 minuuttia voi mennä nopeasti niin laulutunnilla! Nämä ensimmäiset kerrat ollaan treenattu Jonna Tervomaan Myöhemmin-biisiä, jonka valitsin nuottikirjasta, ja voisin kuulemma alkaa miettiä rinnalle jo toista kappaletta... Jotain teiktättii? :D

Fiksumpi olis tietysti ottanut muutaman laulutunnin jo ennen kuin lauloi omissa häissään.

Kaverit arvelivat etukäteen, että kitaransoittoa harrastava heppu varmaan yllättää häissä jollain serenadilla - mutta yllättäjä olinkin minä! Ja totta vieköön yllätin myös itseni! :D Ajatus laulamisesta kävi mielessä jo kauan ennen juhlia, mutta ajattelin, etten uskalla, en kehtaa, en pysty liikutukseltani... Kunnes sitten vastaan tuli biisi, joka kolahti niin kovaa, että halusin omistaa sen hepulle. Päätin, että jos vain rohkeus riittää, laulan sen häissä, mutta jos pupu menee pöksyyn, esitän sen pienemmän yleisön läsnäollessa seuraavana päivänä, kun kokoonnutaan kaasojen ja bestmanien kanssa brunssille.

Tein hääviikolla Velvet Undergroundin I'll Be Your Mirroriin suomenkieliset sanat, lauleskelin niitä täyteen ääneen pyöräillessä ja päässäni nukkumaan mennessä, ja harjoittelin biisiin osapuilleen sopivat soinnut (ne neljä, jotka muistin kouluajoilta) salaa hepun kitaralla tasan kaksi kertaa. Jos olisin treenannut yhtään enempää, en olisi uskaltanut astua estradille, vaan olisin h-hetkellä nujertunut suorituspaineiden ja itsekriittisyyden alle. Nyt hetki oli juuri oikealla tavalla ex tempore - päätin viisi minuuttia ennen esitystäni että mä pystyn tähän - ja yksi elämäni onnellisimman päivän ikimuistoisimpia. Ääni värisi ja särkyi, kitara soitti välillä vääriä ääniä. Kun näin hepun itkevän, aloin itsekin itkeä, ja biisi keskeytyi, ja vieraat itki ja hurrasi ja taputti, ja hetki oli täydellinen juuri niin.

Tämä vieläkin kyyneleet silmiin nostava muisto nyt vinkkinä myös tuleville morsiamille ja sulhasille, jotka kenties miettivät rakkaansa yllättämistä juhlaväen edessä - rohkeus kannattaa! Mutta biisin koko käännöksen pidän vain meidän muistissa. :)

I'll be your mirror
reflect what you are, in case you don't know
I'll be the wind, the rain and the sunset
the light on your door to show that you're home

When you think the night has seen your mind
that inside you're twisted and unkind
let me stand to show that you are blind
please put down your hands
'cause I see you

I find it hard to believe you don't know
the beauty you are
but if you don't, let me be your eyes
a hand in your darkness, so you won't be afraid

Kun pelkäät että yö sut valtaan saa
ettet osaa oikein rakastaa
näytän sulle kuinka sokea oot
ei tarvii yrittää
mä sinut nään

Oggi è un giorno perfetto per volare, oggi è un giorno perfetto per non morire

Arki: Haloo haloo, kuuleeko Duussi?
Duussi: Töttöröö!

Tämä vaimo on vielä ihan sekaisin aamukuudelta päättyneen häämatkan jäljiltä. Sekaisin kaikesta näkemästään (vuorien sylissä kimmeltävä Gardajärvi!), kokemastaan (gondoliajelu turistivilskeisen päivän jälkeen hiljenneissä kanaaleissa Venetsian illassa!), syömästään (kaikki meren- ja järvenelävät ja pastat ja pizzat ja jätskit ja tiramisut!) ja juomastaan (Aperol-spritzit!). Ja sekaisin siitä hyvästä fiiliksestä, jota kai onnellisuudeksi kutsutaan.

Mielessä kävi viikon mittaan, että miten tämä häämatka nyt sitten eroaa meidän tavallisista matkoista tai kuuluisiko sen jotenkin erityisesti edes erota - meidän matkat kun tuppaa aina olemaan aika kivoja. Mutta mä luulen, että sellainen on aika hyvä häämatka, kun toisella menee kylmät väreet ja toista itkettää, kun on niin ihanaa.