19. tammikuuta 2013
17. tammikuuta 2013
Berlin there, done that
Hallo! Ich olen palannut Berliinistä!
(Astetta aidompaakin todistusaineistoa paikan päältä luvassa täs joku päivä, kunhan saan kuvat purettua kamerasta.)
Berliini oli niin iso ja ihmeellinen, että kaksi ja puoli päivää ei riittänyt oikein edes kaupunkiin asettumiseen. Alkusäikähdyksestä toipuminenkin vei jo oman aikansa: lentokenttäbussi tiputti meidät Alexanderplatzin laitamille, alueelle, jossa korttelit ovat niin isoja, että pieni ihminen sai taapertaa pakaasiensa kanssa kylmässä ja pimeässä valtavien kerrostalojen seassa ikipitkältä tuntuvan matkan edes seuraavaan risteykseen kadunnimiä tavaamaan. Meidän hotelli oli Otto-Braun-Strassella juuri sillä rajalla, jonka toisella puolella alkoi korkeiden DDR-talojen paraati ja toisella maisema vaihtui matalampiin, kauniimpiin kerrostaloihin. Tosin jo ensimmäisenä iltana italialaisen illallisen jälkeen hotellille palatessa televisiotorni ja muu Alexin maisema alkoi kyllä näyttää omalla tavallaan kauniilta... ja hoksasin, että OPIn Berlin There, Done That -kynsilakan sävyhän oli napattu niistä rumiluskerrostaloista. ;)
Berliinistä tarttui matkaan muutama konkreettinen muisto: vähän teetäja suklaata, mut sen kyllä söin jo paikan päällä, parit villasukat Falkelta, iiihana hamonen Massimo Duttilta (etenkin hepun lemppari, mutta löysinpä minäkin alehintaan iiihanan hamosen) ja Galeries Lafayetten alesta Spanxit hääpuvun alle. Mieleen tarttui kuitenkin enemmän - ja tärkeämpää:
lauantai-illan apfelstrudelähky Friedrichsheinissa, sunnuntaiaamun brunssitaivas Prenzlauer Bergissä, ajan pysähdyttävä kahdenkeskinen lomameininki, keltaiset metrojunat, tanssituokio raitiovaunupysäkillä, taidetta ja "taidetta" pursuavat seinät Kreuzbergissä, tympeä kahvilantyttö ja höppänä taksikuski, mahtavan Ramones-museon vaaleanpunaiset rokokoosohvat, karu kattomaisema KaDeWen yläkerran baarin isoista ikkunoista, currywurstmaistiaisia takatassuillaan kärkkyvä hilpeä koira, Tegelin lentokentällä ihan kokonaan saksaksi hoidettu kahvi- ja kaakaotilaus, ihmisten hiljaiset ilmeet holokaustinäyttelyssä ja se yhtäaikainen helpotus ja puristus rinnassa kun astui näyttelytilasta ulos pimeään iltaan keskelle vaikuttavaa kivipaasien merta
ja tunne siitä, että hepun kanssa olen kotona vaikka maailman äärissä.
(Astetta aidompaakin todistusaineistoa paikan päältä luvassa täs joku päivä, kunhan saan kuvat purettua kamerasta.)
Berliini oli niin iso ja ihmeellinen, että kaksi ja puoli päivää ei riittänyt oikein edes kaupunkiin asettumiseen. Alkusäikähdyksestä toipuminenkin vei jo oman aikansa: lentokenttäbussi tiputti meidät Alexanderplatzin laitamille, alueelle, jossa korttelit ovat niin isoja, että pieni ihminen sai taapertaa pakaasiensa kanssa kylmässä ja pimeässä valtavien kerrostalojen seassa ikipitkältä tuntuvan matkan edes seuraavaan risteykseen kadunnimiä tavaamaan. Meidän hotelli oli Otto-Braun-Strassella juuri sillä rajalla, jonka toisella puolella alkoi korkeiden DDR-talojen paraati ja toisella maisema vaihtui matalampiin, kauniimpiin kerrostaloihin. Tosin jo ensimmäisenä iltana italialaisen illallisen jälkeen hotellille palatessa televisiotorni ja muu Alexin maisema alkoi kyllä näyttää omalla tavallaan kauniilta... ja hoksasin, että OPIn Berlin There, Done That -kynsilakan sävyhän oli napattu niistä rumiluskerrostaloista. ;)
Berliinistä tarttui matkaan muutama konkreettinen muisto: vähän teetä
lauantai-illan apfelstrudelähky Friedrichsheinissa, sunnuntaiaamun brunssitaivas Prenzlauer Bergissä, ajan pysähdyttävä kahdenkeskinen lomameininki, keltaiset metrojunat, tanssituokio raitiovaunupysäkillä, taidetta ja "taidetta" pursuavat seinät Kreuzbergissä, tympeä kahvilantyttö ja höppänä taksikuski, mahtavan Ramones-museon vaaleanpunaiset rokokoosohvat, karu kattomaisema KaDeWen yläkerran baarin isoista ikkunoista, currywurstmaistiaisia takatassuillaan kärkkyvä hilpeä koira, Tegelin lentokentällä ihan kokonaan saksaksi hoidettu kahvi- ja kaakaotilaus, ihmisten hiljaiset ilmeet holokaustinäyttelyssä ja se yhtäaikainen helpotus ja puristus rinnassa kun astui näyttelytilasta ulos pimeään iltaan keskelle vaikuttavaa kivipaasien merta
ja tunne siitä, että hepun kanssa olen kotona vaikka maailman äärissä.
11. tammikuuta 2013
Where are we now?
David Bowie julkaisi tällä viikolla 66-vuotissynttärinsä kunniaksi uuden biisin vuosien tauon jälkeen. Johan tuon kuunteli mielenkiinnosta muutenkin - mutta myös Berliini-teema osui ajankohtaisena maaliin.
Mitä kaikkea se kaupunki onkaan kokenut, mitä kaikkea ihmiset siellä ovatkaan nähneet ja tunteneet. Ja tänään kaiken sen sekaan lähtee eksyilemään pari turkulaista, vähän ihmeissään ja paljon innoissaan.
Mitä kaikkea se kaupunki onkaan kokenut, mitä kaikkea ihmiset siellä ovatkaan nähneet ja tunteneet. Ja tänään kaiken sen sekaan lähtee eksyilemään pari turkulaista, vähän ihmeissään ja paljon innoissaan.
As long as there's sun
as long as there's rain
as long as there's fire
as long as there's me
as long as there's you
10. tammikuuta 2013
First & then
Lähtölaskenta alkakoon! Manhattan me hoideltiin tammikuussa kolme vuotta sitten, Berliini huomenna! Koska en osaa sanoa saksaksi voi jumpe, sanon vain että jaa jaa bittesöön!
9. tammikuuta 2013
Poispäin ainoastaan
Munst on täsä tuntunu et mää joko repeen tai romahdan tai miksen vois tehä molemmatki.
Vuotta 2013 on takana viikko ja rapiat päälle, ja toistaiseksi uudenvuodenlupaus minuuttiaikataulujen välttämisestä on kaikunut kuuroille korville. Tavallaan ei ole kyse lupauksen rikkomisesta - tässä nimittäin painetaan vielä hommia, jotka olen sopinut kauan sitten viime vuoden puolella, silloin kun en vielä ollut päättämällä päättänyt rauhoittaa tahtia. Olen huomannut, että pelkkä kaunis ajatus vauhdin hiljentämisestä ei riitä, vaan toteutumista varten täytyy ihan oikeasti esimerkiksi olla ottamatta vastaan kaikkia uusia työtarjouksia. Mutta kuten jokainen freelancer tietää, se ei ole ihan niin yksinkertaista: nurkan takana saattaa aina odottaa aika, jolloin uusia tarjouksia ei tulekaan, joten silloin kun töitä on, niitä olis vähänniinku tehtävä.
No mutta. Hääkassa tässä on ainakin karttunut, toivottavasti heppu vielä muistaa että on menossa naimisiin sen yhden tytön kanssa joka on ollut kuukauden ajan hautautuneena työhuoneeseensa. :)
Tässä vuodenaloitushötäkässä pää on pysynyt kasassa joogan avulla. Ostin Aurajoogaan kokeiluviikon (30 eurolla saa käydä 7 päivän ajan vaikka kaikilla tunneilla, sisältää matto- ja pyyhevuokran) ja ehdinkin neljästi suloiseen lämpöön venymään ja vanumaan, puhkumaan pilateshengitystä ja tärisemään soturi kolmosessa. Jahka palaan ensi viikolla Berliinistä, ostan ehdottomasti lämpöjoogaan kymppikortin - onhan tuo huikean kallista lystiä, mutta hyvälle ololle ei voi laskea hintaa.
Ristiriitaista sinänsä. Kiire kun olisi tietysti vähentynyt, jos olisin jättänyt joogat väliin, mutta kyllä se vaan tekee hyvää nimenomaan rakona aikatauluun, kaiken koneella kököttämisen vastapainoksi. Kun astuu joogasalin lämpöön, tietää, että seuraavien puolentoista tunnin aikana on ihan turha edes ajatella töitä tai muita epäolennaisuuksia, koska sellainen vain sotisi harjoitusta vastaan ja sitten olis ihan sama olisko edes tullut joogaan. Ohjaaja antaa luvan päästää irti kaikista salin ulkopuolisista asioista ja muistuttaa, että jos pää alkaa tehdä listoja ja suunnitelmia, ne saa - ja täytyy - ohittaa. Ihanaa.
Niin ja hei! Berliini! Kunhan olen tänään ja huomenna paukutellut menemään noin kolmen ja puolen päivän työt, hyppään perjantaina hepun kanssa lentokoneeseen ja lähden viikonlopuksi pois. Tarraan hepun käsikynkkään, kävelen historiasta tuttuja vieraita katuja, yritän mongertaa saksaksi sanan tai kaksi (haben sie einen tisch für zwei?) ja juon viiniä ja syön makkaroita. Olen ehtinyt selailla matkaoppaita sen verran, että tiedän missä on meidän hotelli, Brandenburgin portti, holokaustimuistomerkki ja Massimo Dutti, oikeastaan kaikki muu saa tulla yllätyksenä. Mutta jos sulla on takataskussa jokin ihan pistämätön Berliini-vinkki, kerro ihmeessä!
Ja mitenkö sitten löysin aikaa tämän postauksen kirjoittamiseen? Alkuperäinen suunnitelmani oli saada kisakoreografia valmiiksi tämän illan treeneissä, mutta jätinkin viimeisten 20 sekunnin pohtimisen tältä päivältä ensi viikkoon. Koska sen dedis ei ole ihan vielä. :)
Vuotta 2013 on takana viikko ja rapiat päälle, ja toistaiseksi uudenvuodenlupaus minuuttiaikataulujen välttämisestä on kaikunut kuuroille korville. Tavallaan ei ole kyse lupauksen rikkomisesta - tässä nimittäin painetaan vielä hommia, jotka olen sopinut kauan sitten viime vuoden puolella, silloin kun en vielä ollut päättämällä päättänyt rauhoittaa tahtia. Olen huomannut, että pelkkä kaunis ajatus vauhdin hiljentämisestä ei riitä, vaan toteutumista varten täytyy ihan oikeasti esimerkiksi olla ottamatta vastaan kaikkia uusia työtarjouksia. Mutta kuten jokainen freelancer tietää, se ei ole ihan niin yksinkertaista: nurkan takana saattaa aina odottaa aika, jolloin uusia tarjouksia ei tulekaan, joten silloin kun töitä on, niitä olis vähänniinku tehtävä.
No mutta. Hääkassa tässä on ainakin karttunut, toivottavasti heppu vielä muistaa että on menossa naimisiin sen yhden tytön kanssa joka on ollut kuukauden ajan hautautuneena työhuoneeseensa. :)
Tässä vuodenaloitushötäkässä pää on pysynyt kasassa joogan avulla. Ostin Aurajoogaan kokeiluviikon (30 eurolla saa käydä 7 päivän ajan vaikka kaikilla tunneilla, sisältää matto- ja pyyhevuokran) ja ehdinkin neljästi suloiseen lämpöön venymään ja vanumaan, puhkumaan pilateshengitystä ja tärisemään soturi kolmosessa. Jahka palaan ensi viikolla Berliinistä, ostan ehdottomasti lämpöjoogaan kymppikortin - onhan tuo huikean kallista lystiä, mutta hyvälle ololle ei voi laskea hintaa.
Ristiriitaista sinänsä. Kiire kun olisi tietysti vähentynyt, jos olisin jättänyt joogat väliin, mutta kyllä se vaan tekee hyvää nimenomaan rakona aikatauluun, kaiken koneella kököttämisen vastapainoksi. Kun astuu joogasalin lämpöön, tietää, että seuraavien puolentoista tunnin aikana on ihan turha edes ajatella töitä tai muita epäolennaisuuksia, koska sellainen vain sotisi harjoitusta vastaan ja sitten olis ihan sama olisko edes tullut joogaan. Ohjaaja antaa luvan päästää irti kaikista salin ulkopuolisista asioista ja muistuttaa, että jos pää alkaa tehdä listoja ja suunnitelmia, ne saa - ja täytyy - ohittaa. Ihanaa.
Niin ja hei! Berliini! Kunhan olen tänään ja huomenna paukutellut menemään noin kolmen ja puolen päivän työt, hyppään perjantaina hepun kanssa lentokoneeseen ja lähden viikonlopuksi pois. Tarraan hepun käsikynkkään, kävelen historiasta tuttuja vieraita katuja, yritän mongertaa saksaksi sanan tai kaksi (haben sie einen tisch für zwei?) ja juon viiniä ja syön makkaroita. Olen ehtinyt selailla matkaoppaita sen verran, että tiedän missä on meidän hotelli, Brandenburgin portti, holokaustimuistomerkki ja Massimo Dutti, oikeastaan kaikki muu saa tulla yllätyksenä. Mutta jos sulla on takataskussa jokin ihan pistämätön Berliini-vinkki, kerro ihmeessä!
Ja mitenkö sitten löysin aikaa tämän postauksen kirjoittamiseen? Alkuperäinen suunnitelmani oli saada kisakoreografia valmiiksi tämän illan treeneissä, mutta jätinkin viimeisten 20 sekunnin pohtimisen tältä päivältä ensi viikkoon. Koska sen dedis ei ole ihan vielä. :)
3. tammikuuta 2013
Anything
Tuli äsken vastaan niin kaunis Shel Silversteinin runo, että iih! Tästäpä kantavaa ajatusta ja rohkeutta sopivasti näin uuden vuoden alkuun. :)
1. tammikuuta 2013
Another year over, a new one just begun
Vuoden ensimmäinen päivä alkaa olla iltateetä vaille pulkassa. Tuijotin aamulla jugurttipurkkia ainakin minuutin, kun yritin sisäistää sen kannessa lukevaa päivämäärää. 1.1.2013. Aika iso vuosiluku, ja tammikuu, yhtäkkiä tammikuu.
Vuosi vaihtui sateisissa, mutta iloisissa tunnelmissa tähtisadetikkuja heilutellen ja torveen töötäten. Kaupungin ilotulitus upposi harmaisiin pilviin, mutta jonkin aavistuksen värivaloista sieltä seasta sentään sai. Muutama lupauskin tuli lausuttua ääneen, kirjoitetaanpa ne vielä muistutukseksi mustana valkoiselle.
Yksi: aion laulaa tänä vuonna julkisesti. Vanhana kuorolaisena (kakkosaltto!) rakastan laulamista, mutta en koskaan laula esimerkiksi karaokessa, koska mulla on niin tylsä kuorosoundi eikä yhtään semmosta solistisuutta äänessä. Tähän täytyy saada tänä vuonna muutos - en halua ottaa itseäni liian vakavasti niin iloisen asian kuin laulamisen suhteen. Alustavia suunnitelmia on myös tehty laulutunneilla käymisen aloittamisesta, hui & jee!
Kaksi: aion käydä useammin hepun kanssa lounaalla. Tekis hyvää lähteä vähän useammin ihmisten ilmoille täältä kotitoimistosta, ja samalla saisin viettää enemmän laatuaikaa hurmaavan pukumiehen seurassa.
Kolme: yritän olla täyttämättä päiviäni minuuttiaikatauluilla, jotta tilaa jäisi myös yllätyksille ja spontaaniudelle. Ja olemiselle, lattialla makoilulle ja musiikin kuuntelulle, kynttilän liekin katsomiselle, kaikelle sellaiselle. En halua jatkuvasti joutua valitsemaan, ehdinkö jonain päivänä harrastaa liikuntaa vai hengailla hepun kanssa - haluan ehtiä molemmat. Enkä halua joutua sanomaan isille puhelimessa, että en ehdi piipahtaa kotikotona (jonne kävelen siis 20 minuuttia suuntaansa) koska on minuuttiaikataulu. Haluan, että päiväni ehtivät hengittää ja minä niiden mukana.
Semmosia lupasin minä vuodeksi 2013, ja tämmösiä lupasi Woody Guthrie vuodeksi 1942. Mitä parhainta uutta vuotta! :)
Vuosi vaihtui sateisissa, mutta iloisissa tunnelmissa tähtisadetikkuja heilutellen ja torveen töötäten. Kaupungin ilotulitus upposi harmaisiin pilviin, mutta jonkin aavistuksen värivaloista sieltä seasta sentään sai. Muutama lupauskin tuli lausuttua ääneen, kirjoitetaanpa ne vielä muistutukseksi mustana valkoiselle.
Yksi: aion laulaa tänä vuonna julkisesti. Vanhana kuorolaisena (kakkosaltto!) rakastan laulamista, mutta en koskaan laula esimerkiksi karaokessa, koska mulla on niin tylsä kuorosoundi eikä yhtään semmosta solistisuutta äänessä. Tähän täytyy saada tänä vuonna muutos - en halua ottaa itseäni liian vakavasti niin iloisen asian kuin laulamisen suhteen. Alustavia suunnitelmia on myös tehty laulutunneilla käymisen aloittamisesta, hui & jee!
Kaksi: aion käydä useammin hepun kanssa lounaalla. Tekis hyvää lähteä vähän useammin ihmisten ilmoille täältä kotitoimistosta, ja samalla saisin viettää enemmän laatuaikaa hurmaavan pukumiehen seurassa.
Kolme: yritän olla täyttämättä päiviäni minuuttiaikatauluilla, jotta tilaa jäisi myös yllätyksille ja spontaaniudelle. Ja olemiselle, lattialla makoilulle ja musiikin kuuntelulle, kynttilän liekin katsomiselle, kaikelle sellaiselle. En halua jatkuvasti joutua valitsemaan, ehdinkö jonain päivänä harrastaa liikuntaa vai hengailla hepun kanssa - haluan ehtiä molemmat. Enkä halua joutua sanomaan isille puhelimessa, että en ehdi piipahtaa kotikotona (jonne kävelen siis 20 minuuttia suuntaansa) koska on minuuttiaikataulu. Haluan, että päiväni ehtivät hengittää ja minä niiden mukana.
Semmosia lupasin minä vuodeksi 2013, ja tämmösiä lupasi Woody Guthrie vuodeksi 1942. Mitä parhainta uutta vuotta! :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)