Kun talven jälkeen ensimmäistä kertaa laittaa lenkkitossut, lenkkitossut jalkaan

Mulla ois tänään ollut tilaisuus päästä lenkille Alexander Stubbin kanssa,

mutta sen sijaan mä menin lenkille ihan yksin.

Enhän suinkaan siksi, että en ois kuitenkaan pysynyt Alexanderin ja Vauhtisammakon juoksukoululaisten vauhdissa, vaan siksi että... no, suurimmaksi osaksi juuri siksi. :D Mutta musta oli kyllä aivan mainion osuvaa, että herra ministeri, jonka oli alun perin tarkoitus luennoida 45 minuuttia kiireisen ihmisen treenaamisesta, oli aamulla soittanut ja ilmoittanut, että puhuukin vain vartin ja haluaa sen jälkeen puolen tunnin lenkille kuulijoidensa kanssa. Leading by example.

Eihän tuolla pihalla ihan optimaaliset lenkkiolosuhteet vielä ole - sen verran joutui väistelemään jäätiköitä ja lammikoita että reittikin vähän piteni aiotusta - mutta ilahduttavan paljon tossut saavat ponnistaa paljaalta asfaltilta! Keväääät!

Mitään varsinaista juoksijaa musta ei koskaan saa (juoksemisesta tulehtuneista akillesjänteistä tää kropan hajoaminen silloin muutama vuosi sitten alkoi), vauhti on hurjimmillaankin luokkaa mato, eikä edes pienen pieni osa musta hingu maratoneille eikä edes puolikkaille, mutta satunnainen hölköttely tekee kyllä eri hyvää. Happea, aurinkoa, hyvää musaa ja hiki - eikä tartte kuin laittaa tossut jalkaan ja lähteä ovesta ulos.

Vaikka Nike onkin lyönyt mieleeni tehokkaan juoksumantran don't think, run, matkan varrella tuli tänään vastaan myös vähän ajateltavaa. :)