Liput Robbien Tallinnan-keikalle plakkarissa! Eilen kliksuttelin ennakkomyynnin nettisivuja maha perhosia täynnä, enkä lippujen ostamisessa onnistuttuanikaan vielä osannut sanoa muuta kuin AAAAAAAAAAA joten ajattelin kirjoittaa aiheesta blogiin vasta tänään, mutta en mä kyllä tänäänkään löydä juuri muita sanoja.
AAAAAAAAAAA!
PS. Odotellessa voi vielä 25 päivän ajan katsoa Areenasta viime lauantain Lontoon-keikkaa. :)
Eilen sujahdin sovituskopissa kauniiseen vaaleaan mekkoon, ja hetken peilailtuani astuin äitini ja kaasoni eteen. He huokaisivat yhteen ääneen, minä tunsin kuinka kyyneleet nousivat silmiin. Hyvät kyyneleet, onnen kyyneleet, olenko minä tämä nainen -kyyneleet. Valinta oli sillä selvä.
Mulla on hääpuku! Mä olen menossa naimisiin! Voi ihmettä! :)
Sovittelurumba kesti lopulta vain kaksi viikkoa. Olen helpottunut - ja aika ylpeä jahkailijaitsestäni, että sain suuren päätöksen tehtyä näin nopeasti! Puvun valinta kun kuitenkin nousi mulle yhtäkkiä aika tärkeäksi osaksi tuota tulevaa juhlapäiväämme. Kolme rakasta tosin totesi tuohon heti, että onhan se suurin päätös toki tehty jo siellä Eiffelin huipulla. No niin tietysti, mutta se on eri asia,
koska sitä ei tarvinnut miettiä. Se ei ollut valinta, se oli itsestäänselvyys.
(Vaikka en heti vastannutkaan joo vaan ekaksi täh, mutta se johtui ihan siitä, että heppu onnistui yllättämään niin täydellisesti.)
Niin, ja se puku - se ei ole kumpikaan niistä täällänähdyistä. Enkä kerro siitä enempää, koska yritän kaikin voimin pitää salaisuuden hepulta hääpäivään asti. Itse olen ihan mahdottoman rakastunut mekkooni, joten ei auta kuin toivoa, että first look -hetkellä näen hepunkin silmissä samansuuntaisen tunteen. :)
Ensin huonot uutiset: Robbie Williamsin kesäkiertue 2013 ei ulotu Suomeen asti.
Sitten hyvät uutiset: Robbie Williamsin kesäkiertue 2013 piipahtaa kuitenkin aika lähellä, esimerkiksi Göteborgissa, Kööpenhaminassa ja Tallinnassa!
Robbie piti iltapäivällä pressitilaisuuden (jossa istuneiden toimittajien joukosta muuten tunnistin heti sen suomalaisen, mikä ihme siinä onkin), joka tuutattiin livestreamina nettiin. Kiertue alkaa 19.6. Manchesterista ja päättyy 20.8. Tallinnan Laululavalle. Eihän se sinänsä yllätyksenä tullut, että Helsinkiä ei listalla mainita... No, onpahan hyvä syy lähteä kesäreissuun! :)
Tällä hetkellä Tallinna kuumottelee keikkapaikoista eniten, sillä viime reissusta sinne on eniten aikaa noista kolmesta lähimmästä kaupungista. Majoituskin saattaisi hoitua paikallisen kamun luona. Facebook - connecting fangirls. Ja onhan kiertueen päätösillassa sentään aina ihan oma taikansa! Liput tulevat myyntiin perjantaina, mutta äsken kolahti laatikkoon sähköpostia, että Kööpenhaminan ennakkomyynti alkaa jo keskiviikkona niille, jotka olivat ostaneet lipun sille epäonniselle peruuntuneelle Take That -keikalle viime kesänä. Laiha lohtu, meitsi taitaa silti lähteä Tallinnaan, Parkenin karma on jo nähty. :D
Lehdistötilaisuudessa paljastettiin myös kiertueen lämppäri: yksi tämänhetkisen poptaivaan sympaattisimmista hemmoista, Olly Murs! Joko mennään, joko joko joko!
Me ei olla vielä lyöty tulevan toukokuisen hääpäivämme aikataulua lukkoon, mutta tasan puolen vuoden päästä tähän kellonaikaan olen hyvin suurella todennäköisyydellä hepun vaimo.
Iih! :)
Meillä on hääpaikka (kirkkoa ei tarvita koska ei kuuluta siihen), meillä on kolme kaasoa ja kolme bestmania, meillä on juhlapaikan puolesta tuleva ruoka, meillä on bändi, meillä on tunnelmavalokuvaaja, meillä on alustava noin 100 hengen vieraslista, meillä on väriteema alustavasti mietittynä, mulla on varattuna aika hääpäiväksi kampaukseen ja meikkiin, korissa läjä ihania ulkomaisia häälehtiä ja Pinterestissä alati paisuva Wedding wonderfuls -board,
Käytiin tällä viikolla turkulaisen kaasoni kanssa vielä parissa mörsiysliikkeessä. Kuvassa on Sydänkävyn ykkösmekko, viimeinen kappale ja lähes oikeaa kokoa (aavistuksen pieni lantiolta). Etenkin selkäpuolelta ihan unelmanupea, mutta sai kuitenkin vielä jäädä mietinnän alle.
Toivon huomenna alkavan uuden viikon tuovan selvyyttä hääpukuosastolle: se pariisilainen vesiputousmekko, joka jäi viime viikonlopun Helsingin-kierrokselta päällimmäiseksi mieleen, lähetettiin Stilissimasta tänne Turkuun. Nyt se odottaa Marinettessa, että saadaan sovittua täkäläisten makutuomareiden kanssa yhteinen sovitusaika. Voi miten toivon, että kun vedän mekon uudelleen päälle, se tuntuu edelleen hyvältä - ja että myös minut ja tyylini hyvin tuntevat rakkaat ihmiset ovat sitä mieltä, että se on mun! Ja että siinä hetkessä taivas aukeaa ja sieltä tupsahtaa syliin 800 euroa niin saan sen sit ostettuakin! :D
Tämä viikko alkoi hyvin: kun maanantaiaamuna heräsin, Robbien odotettu uusi video oli tupsahtanut nettiin. Jos Candyn vaaleanpunainen naminamijammailu tuntui liian tekopirteältä aika paljon arpia elämässään keräilleen nelikymppisen veivaamaksi (siis ei musta mutta ehkä joistakuista), Different seilaa hiukan lähemmäs vanhojen, vahvojen Robbie-hittien tunnelukkoja availevaa maailmaa.
Jos multa kysytään, biisi kertoo Robbien huumekoukusta. Ja jos multa kysytään, video on älyttömän tyylikäs. Ja jos multa vielä kysytään, biisin paras kohta on ekan säkeistön bridge, kun rummut tulevat nurkan takaa mukaan, basso aloittaa uhkaavan jurnutuksen ja melodia kiepahtaa pieneksi hetkeksi lähes riitasointuun purkautuakseen taas kohta puhtaaksi e-mollin päälle. Kylmät väreet:
I stumble through the words as they're leaving me tremble at the sight of your majesty
Täten ojennan Yleisradiolle vuoden kulttuuripalkinnon: Yle Areena lähettää Robbien keikan LIVENÄ Lontoosta tänä iltana klo 22.45 alkaen! Kolmen illan Take The Crown -minikiertue käynnistyi O2-areenalla torstaina; näkemieni kuvien ja videoiden perusteella luvassa on tänäänkin aika mahtava show. Ja keikka vielä uusitaan telkkarinkin puolella, heti sunnuntaina TV2:lla klo 22.40. Vitsit kui juhlaa!
Ja sitten aiheeseen liittyen vähän tuntemusten tuuletusta. Tuossa muutama viikko sitten mulle kävi ekaa kertaa niin, että tulin kateelliseksi jostain mitä joku Duussilaa suositumman blogin kirjoittaja saa ilmaiseksi. Bloggaajiahan on jo pitkään kutsuttu gaaloihin, keikoille ja skumppaetkoille, lennätetty muotiviikoille ja muille reissuille ympäri maailmaa, lahjottu rannekelloilla, kameroilla, ripsienpidennyksillä, meikeillä, laukuilla ja ties millä. Tähän asti yksikään blogeissa näkynyt ilmaislahjus ei ole hetkauttanut mua suuntaan eikä toiseen, kunnes kuukausi sitten luin, että Helsingissä bloggaajien illanvietossa pidetyn tietokilpailun voittaja sai palkinnoksi matkan Lontooseen Robbien keikalle.
Voin ihan rehellisesti sanoa, että ensimmäinen yli hulmahtanut tunne oli puhdas kateus. Jonkinlainen oikeuttamaton epäoikeudenmukaisuuden tunne siitä, että jos Suomessa kerran tuhannessa vuodessa tapahtuu mitään edes etäisesti Take Thatiin tai Robbieen liittyvää, mua ei pyydetä mukaan. :D (Se osa minusta, joka on jo päässyt asian yli, laittoi tuohon perään hymiön merkiksi siitä että tajuaa ajatuksen olevan vähän absurdi, vaikka osa musta on edelleen sitä mieltä että tää nyt vaan on niinku ihan väärin.) Tai jotenkin... että jos joku levy-yhtiö, tai mikä taho reissun sponsorina sitten olikaan, haluaa lähettää Robbie Williamsin keikalle suomalaisen bloggaajan, eikö olisi mahdollista valita lähtijää fanien keskuudesta? Sitä en kyllä tiedä, millä ne löytäisivät kaikki kohderyhmään kuuluvat, mutta ainakin nyt mun blogissa TT:tä rakastetaan kissankokoisin kirjaimin et ei pitäis olla mahdoton rasti. :D
Aloinpa sitten pohdiskella enemmänkin tätä bloggaamista. Mua on kotona koetettu opettaa välttämään turhaa kadehtimista: jos joku toinen saa jotakin, se ei ole multa pois. Tällaisen pienen, keskeneräisen ihmisen saattaa kuitenkin olla vaikea muistaa tuo totuus ja olla pettymättä itseensä silloin, kun joku toinen saa jotakin sellaista, jota itsekin palavasti haluaisi, ja se periaatteessa voisi olla itseltä pois, jos olisi pelannut korttinsa toisin. Jos olisin yrittänyt tehdä blogistani isomman
jossain vaiheessa kuluneiden 7 vuoden aikana, Duussilan lukijamäärä olisi ehkä isompi ja olisin ehkä sitä myöten bloggaajana tunnetumpi, jolloin olisin ehkä päässyt mukaan tuommoiseenkin tilaisuuteen, jossa oli mahdollisuus voittaa tuo keikkareissu. Jos, ehkä, jos, ehkä. :)
Olen kuitenkin pitänyt tämän oman pikku harrastukseni nimenomaan pikku harrastuksena. En ole oikeastaan koskaan seurannut lukijamääriä erityisen tarkasti, vaikka täällä Bloggerissakin kai on jotain omia tilastoja. Sen verran olen kärryillä, että Blogilistalla tilaajamäärä on pysynyt jo pitkään jossain 150:n kieppeillä ja "lukijoita viikossa" -kohdassa lukema on päälle 9 000 - tosin en tiedä mitä se tarkoittaa tai miten sitä mitataan. Olen silti iloisesti ihmeissäni siitä, että tätä hyväntuulenbloggaamistani haluaa seurata niin moni mahtava tyyppi! En kuitenkaan ole koskaan tarkoituksella pyrkinyt kasvattamaan lukijamääriä, en kommentoinut suosittuja blogeja vain näkyvyyden toivossa, en perustanut Duussilalle Facebook-sivua - enhän mää mainosta uusia postauksia Facebookissa edes omille kavereilleni. Aika markkinointivelho!
Olen kai ajatellut, että tärkeintä on pitää sellaista blogia, jota tykkään itse kirjoittaa ja jota ehkä tykkäisin itse lukeakin. Lukijoita sitten tulee, jos on tullakseen. Jos bloggaaja kirjoittaa pelkästään lahjojen tai suosion toivossa, se yleensä paistaa jostain kohtaa läpi - ja hei, itse kuitenkin perustin ensimmäisen blogini silloin muinaisuudessa vuonna 2005, kun ainakaan Suomessa ei vielä ollut aavistustakaan tämmöisestä mainos- ja yhteistyöhässäkästä, joka blogeihin nykyään liittyy. Tuntuu, että silloin blogeja enemmän nimenomaan kirjoitettiin: tänä päivänä tunteista, tilanteista ja hetkistä kerrotaan sanojen sijaan usein kuvina, jolloin teksti jää sivuosaan - tai vaikkei määrällisesti jäisikään, harva varsinaisesti panostaa siihen. Kielen ammattilaista harmittaa, että moni tämän päivän suosittukaan bloggaaja ei näytä välittävän siitä, miten suuri merkitystekstillä on, kun paukut panostetaan hienoihin kuviin. Jos blogissa kuitenkin on myös tekstiä, mua suivaannuttaa, jos kieli on jäykkää tai köyhää. Ja aika moni sellaisen blogin kirjoittaja saa vielä palkkaakin...
Noni, se oli semmonen purkaus se. :D Kaikki äskeinen siis ihan yleisellä tasolla - en viitannut mitenkään tuon Robbie-kisan voittajaan, enkä yritä sanoa, ettei muka kukaan muu kuin minä olisi ansainnut tuota keikkareissua ja kaikkea siihen liittyvää innostusta. Hei mun puolesta ihan joka iikan pitäis päästä Robbien keikalle juhlimaan! Tulin vain pyöritelleeksi aihetta päässäni tässä kuukauden mittaan niin paljon, että halusin vähän keventää mieltäni tänä ajankohtaisena päivänä nyt tännekin.
...vaikka näiden ajatusten auki kirjoittaminen tuntuukin aavistuksen asiattomalta siinä valossa, että liput voittanut Yes dear -blogin Piu nukkui lähtöaamuna pommiin, myöhästyi lennolta eikä päässytkään matkaan. Olen aidosti pahoillani hänen puolestaan. Tuon kateuspuuskan jälkeen nimittäin rauhoituin sen verran, että ymmärsin olla vain ja ainoastaan innoissani, että suomalainen bloggaaja oikeasti sai tuollaisen mahtavan tilaisuuden - ja me muut saatais sitten fiilistellä Lontoon tunnelmia hänen kauttaan! Epäusko ja harmitus iski kuin lekalla päähän, kun luin, miten oli käynyt.
Siispä Piu ja muut, tänään vapaavalintaista juhlajuomaa huiviin, Yle Areena auki ja bileet pystyyn! :)
Viimeinen treeni vanhalla saliohjelmalla: check.
Perjantaisiivous: check.
Siideri jääkaapissa illan Vain elämää -päätösjakson ohessa hörpättäväksi: check.
Lähden kohta katsomaan nykytanssia, mutta ensin katson vielä kerran kun marsut syö vesimelonia! Iloista iltaa! :)
sitten kotiin katsomaan hepun kanssa leffaa. Revolutionary Road nyt ei ehkä ollut se kaikkein valoisin valinta - itse asiassa siitä jäi sekavan ikävä olo.
Sekavan ikävän olon taltutuskaava: kuivaan kyyneleet, keitän lisää kaakaota ja menen takaisin hepun viereen sohvalle.
.JPG)
.JPG)
