4. joulukuuta 2013

Dream a little dream of me

Tämänaamuisen sählingin perusteella näyttääkin kyllä siltä, että saan vain uneksia Robbien näkemisestä toukokuussa Helsingissä. Musta on tullut vuosien varrella jo ihan taitava keikkalipunmyynnin aiheuttaman stressin ja jännityksen hallinnassa ja pilettien hoitamisessa isommallekin väelle, mutta tämän aamun faniennakkomyynti ei totisesti mennyt kuin Strömsössä.

Long story short, olin päivittämässä sivua toki jo hyvissä ajoin ennen yhdeksää, mutta nyt tilanne on se, että ennakkomyynnin liput meni jo enkä mää saanu mittää. Tilanteen selvittämiseksi soitin Lippupisteeseen ja sieltä varmistivat pomoporrasta myöten, että meidän hinkumat inner pit -eturiviliput olivat kaikki myynnissä tänään, mutta niitä oli niin minimaalisen vähän, että ne menivät välittömästi. (Onneksi olkoon, jos siellä on joku joka sellaisen sai!) Ei siis auta kuin yrittää uudestaan maanantaina, kun virallinen lipunmyynti alkaa - ja sitten alkaakin olla jo ihan sama, millaisen lipun saa, kunhan se oikeuttaa pääsyyn hallin seinien sisäpuolelle. :D

Viime yönä julkaistusta uudesta musavideosta voi olla montaa mieltä (no kun kysyit niin minä olen esimerkiksi sitä mieltä että olisin halunnut nähdä Robbien herkemmissä tunnelmissa duettokumppaninsa Lily Allenin kanssa) mutta biisihän on klassikkokamaa ja aina ihana. Tämän tahtiin hengittelen nyt syvään ja yritän pysyä rauhallisena maanantaita odotellessa. Saa pitää peukkuja! :)

5 kommenttia:

  1. Itse yritin kanssa lippuja, enpä saanut kun tarkistin jotain karttakuvaa - hyvä minä! :( Harmi kuulla, että nuo innerit on kaikki nyt sitten myyty, ehkäpä sieltä kenttäpaikka voisi kuitenkin irrota..no, pääasia että pääsee paikalle! Kesällä oltiin Tallinnassa eturivissä, sillä muistolla selviää tästä pettymyksestä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jepulis, tavallisia kenttäpaikkoja mekin nyt sitten kaiketi yritetään. Tallinnan eturivimuistot tosiaan kantaa pitkälle, mutta olishan se sama euforia ollut aika ihanaa päästä kokemaan uudestaan! :)

      Tsemppiä maanantain ruljanssiin!

      Poista
    2. Sanos muuta..Stressiä pukkaa päälle :D Mutta onnea myös sinne! :)

      Poista
    3. Voidaan ehkä lohduttautua sillä, että tuolla inner circlessä voi joutua katselemaan paljon Robbien selkää jos siellä on vaan muutama ihminen ja toisella puolella sitten koko muu areena :D

      Poista
  2. Heips! Mä sain eilen sellaista tietoa, että inner pit-lippuja tulisi myyntiin vielä maanantainakin.. (live nationista kerrottiin niin).. kannattaa vielä tarkistaa asia. Voi tietty olla, että ovat muuttaneet asian. Mä olisin saanut Helsinkiin vain jotkut yläkatsomoliput joten ostin liput Tukholmaan ja onni oli myötä, pääsin inner pittiin :)
    Pidän peukkuja sulle, että saat vielä (hyvät) liput Helsinkiin! Kyllähän niitä sitten huuto.netistä ainakin saa aika suolaiseen hintaan...
    terv. aiemminkin kommentoinut Robbie-fani (siitä Williams-sukunimen käytöstä silloin kommentoin)

    VastaaPoista

Sano sää kans!