Elämä ja kuolema. Yritä nyt sit ymmärtää, mitä järkeä tässä kaikessa on.
Joskus olen juuttunut tuohon kysymykseen pitkäksikin aikaa; nyt, jos se ilmestyy ajatuksiin, sen yli pyyhkäisee vauhdilla toinen. Tämä. :)
12. toukokuuta 2013
Kaikki päättyy joskus, viikkokausia oli satanut
Tässä viimeisen neljän päivän aikana on ollut kolme sellaista tilannetta, että ollaan istuttu rakkaiden ihmisten kanssa pöydän ääressä, höpötetty ja naurettu ja sitten onkin siirrytty puhumaan surullisista asioista, niistä joista kirjoitin pienenä päiväkirjaan reissussa ystävän sukulaisten luona että noi aikuiset puhuu vaan sairauksista ja kuolemasta, en kestä kuunnella.
Elämä ja kuolema. Yritä nyt sit ymmärtää, mitä järkeä tässä kaikessa on.
Joskus olen juuttunut tuohon kysymykseen pitkäksikin aikaa; nyt, jos se ilmestyy ajatuksiin, sen yli pyyhkäisee vauhdilla toinen. Tämä. :)
Elämä ja kuolema. Yritä nyt sit ymmärtää, mitä järkeä tässä kaikessa on.
Joskus olen juuttunut tuohon kysymykseen pitkäksikin aikaa; nyt, jos se ilmestyy ajatuksiin, sen yli pyyhkäisee vauhdilla toinen. Tämä. :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tuli mieleeni. Lapsena aina tuskastelin, kun olimme äidin kanssa jossain kyläilemässä ja lähdön hetkellä äiti lähti kiertelemään tädin kanssa pihaa. Joka ikinen puska ja kukkapenkki piti katsastaa ja puutarhanhoitovinkit vaihtaa. Ja minä steppailin tasajalkaa ja huusin: "ÄITI LÄHETÄÄN JO!!!"
VastaaPoistaViime kesänä huomasin olevani ystäväni pihassa samassa tilanteessa. Hidasta kävelyä kukkapenkistä toisen luo, ihmettelyä, kyselyä ja ihastelua. Kaikki samoin, kuten äitini teki, tosin ilman lapsia. Kai sitä nyt sitten ollaan aikuisia.
Niin ollaan. :)
Poista