Take a chance 'cause you might grow

Kyllä se vaan niin on, kuulkaas, että pikku hikitreenin ja kevättä säihkivän auringon yhdistelmällä on ihmiseen ihmeen piristävä vaikutus.

Muistan lukeneeni joskus jostain fitblr-blogista sellaisen ajatuksen, että punttisali on yksi niitä harvoja paikkoja maailmassa, joissa todellisuus usein ylittää odotukset. Ei ole kerran eikä kaks kun mullekin on käynyt niin, että olen raahautunut salille väsyneenä sillä asenteella, että no tänään en kyl jaksa sykkiä yhtään täysillä, mutta tehdään nyt ees jotain ja sitten olenkin päätynyt rempomaan ihan tuntuvan treenin.

Tänään päivä alkoi epämääräisen herkällä mielellä ja väärällä jalalla - ei mitään dramaattista, mutta pari asiaa lyhyen ajan sisällä veti vähän suupieliä ruttuun (asia 1: tein kuulovammaistekstejä huomiseen Inhimilliseen tekijään, jossa keskustellaan leskeydestä - yleissävy on kylläkin toiveikas, mutta kun yksi keskustelijoista jäi leskeksi 33-vuotiaana niin eihän se paljon naurata) (asia 2: olin unohtanut ostaa hepulle aamiaismaitorahkaa ja aiheutin täten pettymyksen tulevalle aviomiehelleni, ei koskaan hyvä juttu). Kalenterissa luki kello 14 salitreenin päivityssessio personal trainerini kanssa, mutta punttikselle tahnustaessani olo ei ollut mitenkään erityisen vaffa.

Mutta hoplaa! Niin se vain ensimmäisiä leuanvetoja ähistessä (toki siinä avustetussa laitteessa) alkoi fiiliskin kohota riman yli, ja puoltatoista tuntia myöhemmin lähdin salilta ihan voittajana. Vauhtisammakon Mikko oli löytänyt taas uuden läjän just mulle hyviä liikkeitä: edellistä saliohjelmaa en jostain syystä saanut tuntumaan omalta, mutta viime viikolla Impparissa uimareissujen oheen tehty treeniohjelma ja tämä tämänpäiväinen ovat nyt niin mahtavaa kamaa, että eihän tässä malttais välissä mitään lepopäiviä pitääkään.

Siinä on nimittäin vissi ero, tuntuuko liike silleen hyvällä tavalla ilkeältä vai oikeasti ilkeältä, siltä, että joutuu käyttämään energiaa suorituksen kannalta epäolennaisten lihasten (tai selän kestämisen) miettimiseen. Esimerkiksi tempausta mun oli hurjan vaikea saada toimimaan omaan kroppaani, mutta kun kokeiltiin samantapaisena liikkeenä rinnallevetoa ja ylöstyöntöä (clean & jerk?), se lähti sujumaan heti kerrasta.

Moni varmasti saa salitreeninsä sumplittua ihan ominkin voimin (sic), mutta mulle personal trainerista on ollut suunnaton apu. Ensinnäkään en olisi uskaltanut yksin lähteä selkävaivailun jälkeen treenaamaan uusia juttuja - on ollut paljon turvallisempi olo, kun ammattilainen on ensin tsekannut tekniikat kuntoon ja testannut, mitkä liikkeet ylipäänsä toimivat puolivaivaiselle kropalle. Toiseksikin mua potkii matkan varrella paremmin eteenpäin, kun joku vähän tsemppaa vieressä. ("Sullahan alkaa jo erottua hyvin noi käsivarren lihakset!" "No nyt on tekemisen meininki!") Ja kolmanneksi tunnistan oman luovuttajaluonteeni: ilman jonkun toisen laatimaa treenirunkoa heittäisin hanskat naulaan jo paljon ennen kuin kroppa oikeasti hyytyy. Just eilen mietin spinningissäkin, että eihän mun tulis itsekseni mieleenkään polkea kolmea varttia sellaista tahtia, mutta kun joku kertoo mitä tehdään, sitä yrittää vain painaa loppuun asti. Ihmiset on toki tässä suhteessa erilaisia: toisille tällainen auktoriteettiajattelu sopii, toisille (hei heppu!) ei sitten yhtään.

Jos tunnistat itsesi ensimmäisestä joukosta, voin kyllä suositella PT:n palkkaamista. Itselläni on siis kokemusta vain Vauhtisammakosta - lisää aiheesta voi lukea esimerkiksi Mona's Daily Style -blogista (jonka kirjoittaja on käsittääkseni tehnyt heidän kanssaan yhteistyödiilin, oonko onneton bloggaaja kun eihän mulle oo tullu tommonen mahdollisuus edes mieleen...).

Mutta niin. Tärkeintähän on kuitenkin se, että liikkuminen on kivaa. Kreisin punttihilpeilyn mallia näyttävät nämä jätkät. :)