19. helmikuuta 2013

She is in motion, she doesn't seem to care

Olen huomannut viime aikoina kuuntelevani musiikkia, etenkin itselleni uusia biisejä, heti alkutahdeista lähtien automaattisen määrätietoisesti sillä ajatuksella että voisko tähän tanssia. Tänään kuulin taas yhden biisin, johon totisesti vois.

Vaikka olen koreografina vielä aivan matkani alkutaipaleella, voin jo näiden ensimmäisten otosten perusteella todeta, että oma tapani ryhtyä rakentamaan koreografiaa on nimenomaan musiikkilähtöinen. Toiset luovat ensin liikettä ja sitten yhdistävät sen musiikkiin, mulle taas musiikki luo kankaan jonka päälle alan maalata liikettä.

Voi kiesus ku tykkään tästä biisistä. Se nyt ei ole mikään salaisuus että Jussun soundista olen tykännyt aina - mutta nyt tykkään myös siitä, että tuttu ääni ei yhtäkkiä kuulostakaan yhtään tutulta. Mutta silti hienolta. Ja entäs tää video!

Bel Vel -ensituntuma: toimii. Levyä odotellessa. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano sää kans!