15. lokakuuta 2012

Laulan, koska laulattaa, laulan, koska laulan

Kuten lokakuun kalenteripostauksessa taisin mainita, mulla oli vastuullani meidän toissapäiväisen luokkakokouksen kokoaminen. Pieni hermostelu järjestäjän osalta taitaa kuulua asiaan, mutta niin vain se oli tällä(kin) kertaa ihan turhaa - lauantai-ilta onnistui yli odotusten! Meidän ja rinnakkaisluokan porukkaa pyöri illan aikana pelipaikoilla yhteensä noin 30 hengen verran, ja saatiinpa mukaan myös ihka aito kuokkavieras tekemään bileistä täydelliset. :)

mää ja Minni kultapaljeteissamme

Alkuillasta piipahdettiin ensin ala-asteella, jossa lauleltiin ja soiteltiin entisten musiikinopettajiemme kanssa. Nuottienlukutaito on nakutettu selkärankaan, kaikki osasivat edelleen synnyttää jonkin lauluäänen tapaisen ja saivat myös säveliä irti erilaisista pimputtimista ja rämpyttimistä. Aika mahtava bändi! Musatunnin jälkeen tehtiin kierros yläasteella meidän entisen luokanvalvojan johdolla (no onpas hienosti rempattu, ei meidän aikaan vaan tämmöstä).

Loppuillaksi olin varannut meille yksityiskäyttöön Aboa Vetus -museon yhteydessä olevan ravintola Aulan. Ruokailun osalta jännitin illan onnistumista ehkä eniten; tiesin kyllä, että miljöö on ihan mahtavan hieno ja Tintåsta tuleva buffet taivaallisen hyvä (en ihan heti unohda sitä brownieta mascarponevaahdolla kuorrutettuna, söin kaksi), mutta pelkäsin, olisiko tila meidän porukalle liian avara ja kolkko, ja saisimmeko lopulta kasaan vaadittavan määrän ihmisiä. Aulan nimittäin saa käyttöönsä ilman tilavuokraa kera tarjoilijoiden, jos ruokailijoita on vähintään 25, ja meidän pääluku lauantaina oli lopulta 26 - huh. Kaikki toimi illan mittaan tosi mukavasti ja asioista sopiminen sujui mutkattomasti, joten voin ehdottomasti suositella Aulaa tämäntyyppisiin ja isompiinkin tilaisuuksiin. Mutta jos flyygeliä haluaa soittaa, siihen pitää muistaa pyytää etukäteen lupa. ;)


Mikäli en ihan väärin tulkinnut sitä kaikkea naurunremakkaa, yhteislaulun loilotusta, lämpimien halausten määrää, vielä jatkojen jatkoille lähteneen porukan vauhtia ja Facebook-seinälleni juhlien jälkeen ilmestyneitä sydämiä, ilta oli muistakin kuin minusta ihan hillittömän ihana. Noi tyypit, ihan jokainen, on ihmeellisen tärkeitä edelleen, vaikka yhteys olisi katkennut jo vuosia sitten. Monen kanssa juttu silti jatkui aivan kuin mitään taukoa ei olisi välissä ollutkaan, mikä oli tietysti erityisen kivaa. Ja entäs noi "20 vuotta myöhemmin" -kaverikuvat! Yhtäkkiä me ollaan jo aikuisia! Siis mitäh! :)


Ihmeellistä, miten tiettyjen ihmisten seurassa ja tietynlaisissa tilanteissa päälle vyöryy edelleen ihan samanlaisia oloja kuin silloin nuorena. Ihanaa, miten iltaan etukäteen kenties aavistuksen epäluuloisesti suhtautuneetkin lähtivät kotimatkalle hilpeyden vallassa (pus Heli). Pakahduttavaa, miten kaikille vanhoille koulukavereille toivoo elämässä pelkkää hyvää - se porukka ei todellakaan ole ollut yhdentekevä.

[Kuvat Minniltä, kiitos kaunis!]

9 kommenttia:

  1. Voi teittiä aikuisia - ja viimeisessä kuvassa viel lapsettaa !

    VastaaPoista
  2. no kyl! vieläkin on hyvä mieli.

    VastaaPoista
  3. Kiitos, että linkkasit Helin blogin, sehän on mitä mainioin!

    VastaaPoista
  4. No ny vasta ehdin katsomaan. Ai että on hienot kaverikuvat! Mulle kans.
    -manni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on hienot että! Pyysin jos kameroiden kanssa heiluneet laittais kaikille muutaman kuvan illasta, mutta ei ole vielä kuulunut...

      Poista
  5. Heh, katoin että onpa tutun näköinen tyttö kuvissa, suoritin pienimuotoisen stalkkauksen FB:ssä ja jep, me oltiin Minnin kanssa samalla luokalla lukiossa :) Pieni Suomi.

    VastaaPoista

Sano sää kans!