30. lokakuuta 2012

Hip & hop until you drop

Kappas! Viikon blogitauko. Pahoittelut, mutta näin saattaa käydä, kun ensin matkustaa pariksi päiväksi Helsinkiin ja kotiin palattuaan sairastuu vatsatautiin. En ole vieläkään ihan terävimmilläni, mutta henki pihisee jo sen verran, että jaksan naputella jonkinlaisia sanoiksi tunnistettavia kirjainyhdistelmiä tietokoneen ruudulle.

Voi olla, että liikkeellä on ärhäköitä syyspöpöjä, mutta mä kyllä sairastuin ainakin osittain myös siitä, että Katrin putosi torstaina Dancesta. :( Byhyyyh! Itku pääsi Peacockin katsomossa, kun tulos selvisi. Katrinin ja Jeffreyn hoppi oli tykkien tykki - vielä tykimpi kuin edellisen viikon veto Konstan kanssa - mutta niinpä vain kävi parin tie pudotukseen ja tanssimaan henkensä edestä.

Flash toistinta ei löytynyt.
Flash toistinta ei löytynyt.

Kun viisi tanssijaparia seisoi lavalla odottamassa yleisöäänestyksen tuloksia, sanoin vieressä istuvalle Monsterille, että pelkään eniten Hazan ja Katrinin joutuvan kaksintanssitaisteluun. Ja niinhän siinä sitten kävi. Jotenkin arvasin, että tuomarit valitsevat jatkoon teknisesti taitavamman, monipuolisemman, ammattimaisemman ja kokeneemman Katrinin sijaan nuoremman ja ehkä tv-ohjelman mittapuulla yllätyspotentiaalisemman Hazan, jolle varmaan kehittyy syksyn mittaan jännittävämpi kasvutarina. Tuomari Merja Satulehdon kommentti jälkipuintivideolla korosti sitä, että tässä tehdään televisioviihdettä: yksi syy ratkaisuun oli se, että kisassa vielä mukana olevien Riian, Kiiran ja Nooran tanssitausta on samantapainen kuin Katrinilla (jazz, nykäri, show), kun taas Haza on kisan ainoa street-tyttö.

Vääryys, sen minä vain sanon! Mutta jos tässä kerran näin piti käydä, ihanaa sentään että Katrin pääsi viimeiseksi tanssimaan "veljensä" Jeffreyn kanssa. :) Olis vaan ollut niin hienoa, jos Katrin olis päässyt vielä näyttämään osaamistaan vaikka jossain lyrical-duossa; nyt yleisön käsitys tuosta kaikkein omimmasta alueesta jäi vain ryhmäkoreografioiden ja pudotussoolojen varaan. Vaikka nehän neiti tietysti handlasi aivan ammattilaisen otteella.

Hyvä Katrin rakas sä oot paras. Toivottavasti pieni punapää nähdään lavalla taas pian - Dance poikii ihan taatusti mielettömiä työtilaisuuksia!

Niin ja ketäkö meitsi kannustaa tästä eteenpäin? Hmm... kyllä mun ääni taitaa mennä Hazalle. Sen verran mitä olen Hazan kanssa jutellut, tyttöhän on aivan ihana ja - mikä on Dancen kannalta tietysti paljon tärkeämpää kuin luonne - tietää ja myöntää rehellisesti omat vahvuutensa ja heikkoutensa tanssijana. Sitä paitsi: niin kauan kuin Haza on kisassa mukana, mulla säilyy edes teoreettinen mahdollisuus saada katsoa Dancea torstai-iltaisin kotisohvalla vaikka Katrin nyt tippuikin, koska hepunkin mielestä Haza on (suora lainaus) nättikaunis. ;)

3 kommenttia:

  1. hei mihinkään liittymättä - membersillä on niitä sun nudie-farkkuja kovassa alessa :) jos sattuisit TARVITSEMAAN uusia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa tommone, Members onkin mulle uusi paikka. Kehtaakohan sitä rekisteröityä... varsinkin kun heppu lähetti sulle terkkuja että en kuulemma tarvitse uusia farkkuja :D

      Poista
  2. Oli kurja hetki kun Katrin tippui, oli nimittäin vakuuttanut ainakin minut ihan silkalla taidolla (eikä siis olemalla sun kaveri :D)

    Oli siinä jotain hienoakin: minusta näytti, että Katrin otti tiedon vastaan tyylikkäästi. Tai ainakin siltä se näytti silloin kun itse pystyin katsomaan ruutua.

    VastaaPoista

Sano sää kans!