Everything changes but you

Tässä muuttoon orientoituessani olen yrittänyt iskostaa päähäni ajatusta, että nyt olisi loistava hetki luopua kaikesta turhasta. Niin kuin jostain luin, kaikkien kodin tavaroiden tulisi olla sellaisia, että niille joko keksii käyttöä tai niitä pitää erityisen kauniina. Käy järkeen, vai mitä? Heppu on erittäinkin hyvä luopumaan tavarasta, jota minä taas ihmeen paljon tykkään hamstrata... En itsekään viihdy sälää täyteen tumpatussa kodissa, vaan nautin avaran tilan tunnusta, mutta hepun mielestä meillä on silti aina kamalan sekaista koska maisterin tavaroita on siellä täällä. (Sitten perheelliset ystävät tulevat kylään ja nauravat, että ai sekaista.)

Aivan erityisesti hepun sielua on korventanut eräs matkalaukku, jota miehekkäät lihakset ovat joutuneet raahaamaan parissa viime muutossa eestaas vintin ja muuttoauton väliä. Pidin siis lupaukseni ja kävin tänään laukun sisältöä läpi, josko sieltä voisi heittää jotain pois.

No, ei oikeastaan voinut. :D

Mutta kun vastaan tuli aarteita, joiden arvoa ei voi rahalla mitata! Esimerkiksi kirjeitä Take That -fanikirjekavereilta 90-luvulta.

East 17 menköön paskaan! :D En meinannut hirnumiseltani saada papereita pysymään näpeissä, kun luin esiteini-ikäisten englanninkielisiä raapustuksia ja kaipuuta tihkuvia rakkaudentunnustuksia. Miten omistautunutta fanitus jo silloin oli - ja miten oli mahdotonta edes kuvitella, että joskus myöhemmin sama touhu jatkuisi modernin tekniikan avulla kansainvälisissä ympäristöissä reaaliajassa. Fanien Tumblr-blogit ja Facebook-ryhmät, Garyn ja Robbien Twitter-tilit... ja koko ihmeellinen intternetti. Olis pieni Duussi pyörtynyt, jos silloin olis tämän kaiken tiennyt tulevan. :)

Mutta vau, millä vaivalla kirjekuoria silloin koristeltiin! En ymmärrä, miten postinjakajat on aina löytäneet osoitteen sieltä TT-logojen, sydämien ja muun ilotulituksen seasta. :D

Tavallaan aika huolestuttavaa siistiä, että oikeasti lähes 20 vuodessa MIKÄÄN ei ole muuttunut. Paitsi se, että olen menossa naimisiin hepun kanssa enkä esimerkiksi Jasonin. Tai no, ehkä vähän silti Jasonin.

:)

PS. Fangirlauksesta ja julkkisihastuksista kirjoitteli vastikään myös Pupulandian Jenni, jonka rakkaudentunnustus Ryan Goslingille poiki kommenttiboksiin kymmenien kohtalotoverien vuodatuksia samasta aiheesta. Ihastuttavaa luettavaa, kun aikuiset naiset huomaavat yhtäkkiä olevansa aivan pähkinöinä eivätkä pysty selittämään tilannetta millään järjellä! :D Mutta just semmosta se parhaimmillaan on! Ja joo, ymmärrän Jenniä ja muita hurahtaneita itsekin - onhan se Ryan hieno näyttelijä ja aika vetävä kaveri, vaikka olis ihan hiljaa. ;)