When you came in the air went out

Hyvät ystävät,

päässäni surraa.

Hääideoita! Sisustusideoita! Tanssi-ideoita! Katse poimii ympäristöstä (ehkä myös varta vasten ostetuista alan lehdistä ja lempparikoreografien YouTube-videoista) vinkkejä ja mieli kehittelee visioita sellaista tahtia, etten meinaa perässä pysyä. Ideat sinkoilevat sinne tänne, kaikki ihanuudet ja värit ja liikkeet ja suunnat kasautuvat päässä päällekkäin vinksin vonksin - ei toivoakaan, että vielä syntyisi mitään oikeita päätöksiä, kunhan sukeltelen uppeluksissa ajatussuossa. Kohta on koossa kolme minuuttia vimmaista askellusta ja huidontaa, uuden kodin työhuoneessa sekametelisoppa liilaa ja turkoosia ja mintunvihreää ja vanhaa harmahtavaa puuta ja paisleytä ja lintuja ja perhosia ja kukkia ja kikottimia, ja kaiken kruununa jokin uskomaton hörsellysräjähdys johon sonnustaudun hääpäiväni aamuna ja heppu ei ole ihan varma kannattiko sittenkään kosia.

Puuh. Saako hengittää välillä?

Parin viikon takaiselta isä-tytär-Tukholman-reissulta löytyi kaiken tämän ideointihoseltamisen keskelle eräs tervetulleen yksinkertainen ajatus tulevaa hääpukua varten. Södermalmin Bruno Götgatsbacken -gallerian Aplace-putiikki pullisteli täynnä herkkuja, mutta sovituskoppiin päädyin vain yhden vaatteen kanssa. Nhu Duongin veistoksellinen Celadine-mekko hohti rekissä kirkkaan valkoisena ja näytti jo henkarissa jotenkin siltä, että tästä vois saada jotain häihin...

...ja kun vedin mekon päälleni, ihastuin ikihyviksi. Samoin isi. Ja ohi kulkenut myyjä. (Tosin ne nyt ihastelee kaikkia vaatteita kaikkien päällä, mutta tällä kertaa ihastelu oli epäilemättä ihan aitoa.)

Jos olisin oikein moterni morsian, olisin ostanut mekon samantien mukaani. Mutta kun tiesin, että heppu toivoo mulle jotain hiukan perinteisempää - ja itsekin olen ajatellut sellaista klassisempaa pitkää mekkoa - tyydyin vain poseeraamaan kännykkäkameralle aika pitkässä kuvakavalkadissa, jonka isi räpsi mahdollista tulevaa ompelijalla soveltamista varten. Alaosa siis saisi olla (tämän hetken ajatuksella...) pitkä, suht kapoinen ja kauniisti laskeutuva, mutta yläosaan voisi hyvinkin kähveltää jotain tuon tapaista. Jostain kohtaa kun olisi kiva vilauttaa vähän ihoakin, ja avoimella selällä kikkailu on noin arkipukeutumisessakin mun juttu enemmän kuin etuvarustuksen paljastelu.

Alkutekijöissään vielä tämäkin suunnittelu, mutta ensimmäinen selkeä idea on vihdoin olemassa! Samalla esittelyssä pukeutumisvinkki selkävammaiselle morsiamelle: korosta sitä osaa vartalostasi, joka on kaikkein eniten kipeä.

:D