Maailman karuin kaupunki on tänään kauniimpi kuin milloinkaan

Ja kyllä se Helsinki olikin viikonloppuna kaunis. Aurinkoinen ja luminen, tanssiva ja soiva, herkullinen lähes ähkyn partaalle, perjantai-iltaa kupliva skumppalasi ja Pete Parkkonen lavalla valkoisessa smokintapaisessa, sunnuntaibrunssin ikkunan takana jyrisevä raitiovaunu Viiskulmassa.

Mutta viikonlopun kauneimpia oli silti nää tytöt.

Pyhällä Kolminaisuudella on yhteistä taivalta takana jo kunnioitettavat yksitoista ja puoli vuotta, sieltä yliopiston fuksisyksyn tutor-ryhmästä asti. Yli kolmasosan elämästäni olen siis saanut olla kolmasosa tätä ihanaa yhteenliittymää, joka on vuosien varrella asunutkin yhdessä erilaisissa komboissa niin Turussa, Ivalossa kuin Pariisissakin.

Nykyään vain osutaan logistisista syistä samaan paikkaan valitettavan harvoin: kun yksi asuu Luxemburgissa, toinen muuttaa kohta Amerikkaan ja kolmas (eli minä) heiluttaa vuosi toisensa jälkeen Turun lippua, tilanne on tällä hetkellä se, ettei tosiaan tiedetä, milloin seuraavan kerran nähdään kaikki kolme. Monsterin kanssa toki treffaillaan täällä Turku-Helsinki-akselilla aika ahkerasti, mutta koko kolmikon tapaaminen on aina juhlahetki. Ja nyt saatiin hengailla kiireettä lähes kokonainen viikonloppu, ihanaa!

Tänään alkanut viikko on taas ahdettu täyteen enemmän töitä kuin yksi freelancer oikeastaan ehtisi tehdäkään, mutta rennon viikonlopun jälkeen vielä tavallistakin iloisempi Duussi keittää uuden kupillisen Tension Tamer -teetä ja sanoo että kyl tää tästä. Kiitos viimeisestä, puput rakkaat!

(Note to self: jos olet muutenkin porukan pisin, älä seiso ylimpänä ylämäessä.)