Ensimmäinen päivä koreografikoulutusleirin hulinaa takana. Vitsit miten kivaa! Hauskoja tyyppejä, mukaansatempaavia luennoitsijoita, inspiraatiota ja oivalluksia, naurua ja kyseenalaistusta, Varalan urheiluopiston kauniit talvimaisemat... ja kaiken muun hyvän lisäksi täällä syödään koko ajan! :D
Voisin ehkä jossain vaiheessa kertoilla vähän enemmän näistä tämän kevään koreografinhommistani ja purkaa myös huomenna päättyvän koulutuksen antia - olen antanut itseni ymmärtää, että lukijoiden joukossa on tanssiväkeäkin. Täällä leirillä on ollut muun muassa niin huippua, että Bjurströmin Marco onnistui heti aamusta tuomaan kyyneleet silmiin kannustavilla, kipeitä kohtia silittävillä sanoillaan.
Esimerkiksi kahdesta intiaanista kertovalla tarinalla, joka oli karismaattisen puhujan kertomana tietysti vaikuttavampi, mutta jotenkin näin se taisi mennä:
Kaksi intiaania istuu nuotiolla. Illan hämärtyessä vanhempi intiaaneista kertoo nuoremmalle, että hänen sisällään asuu kaksi koiraa, jotka käyvät kamppailua. Toinen koira sanoo, että intiaani on hyvä ja pärjää, toinen taas, että intiaani on epäonnistunut ja huono. Nuorempi miettii kuulemaansa yön yli ja kysyy aamulla: "Kumpi koirista on voitolla?"
Vanhempi intiaani vastaa: "Se, jota minä ruokin."
:)
Marco on kyllä aivan uskomaton persoona. Kävin viime keväänä hänen tunneillaan ja kovasti kaipaan takaisin. Tarkoitus oliskin ensi viikolla taas palata sinne! Yhdeltäkään Marcon tunnilta en ole tullut takaisin muuta kuin hervoton hymy kasvoilla. :D Monesti alkoi liikuttaa hänen kertomansa jutut niin että piti kyyneliä pidätellä. Step Upin kevätnäytöksessäkin muistan itkeneeni vuolaasti jo pelkästään jossain alkuspiikissä, ennen varsinaista esitystä. :D
VastaaPoistaMä olen ainakin utelias kuulemaan kokemuksia tuolta leiriltä. Kaikki tanssijutut ovat enemmän kuin tervetulleita. :)