Markin äänellä on muhun joku ihmeellinen vaikutus. Don't get me wrong, niin on tietysti muillakin Take That -äänillä, mutta Markin tunnistettavan erikoinen soundi jotenkin osuu muhun. Sellaisissakin TT-biiseissä, joissa liidiä laulaa joku muu, kun erotan Markin äänen taustalta stemmoista, tulee aina lämmin ja pörheä olo ja alkaa hymyilyttää. :)
Puhumattakaan herran omasta matskusta... Mark ehti julkaista TT:n tauon aikana kolme soololevyä, jotka on kyllä jääneet omasta mielestäni aivan liian vähälle huomiolle esmes Robbien supermenestyksen rinnalla. Ihan älyttömän hyviä biisejä.
Mä niin toivon, että Mark saa elää ja laulaa vielä ainakin toiset nelkyt vuotta. Oisko hieman siistiä 70-vuotiaana ryppyisenä mummelina fanittaa 80-vuotiasta ryppyistä kääpiötä!
...saattoi kuulostaa vähän oudolta. :D
Alta Abbey Road -liveversiona löytyvä The Garden on Take Thatin kauneimpia ja sanomaltaankin vaikuttavimpia biisejä. Markin ääni vetää heti alusta mukaan kuuntelemaan tarinaa, jota jokainen vuorollaan vie eteenpäin, ja Mark kokoaa taas lopuksi paketin yhteen. Brilliant.
Eikä muuten oo ihan yks eikä kaks niitä Thattereita jokka haluais tuon päivänsankarin kanssa makoilla siellä puutarhassa. :D
Voihan kääpiö! Mulla meni aika kauan, että totuin Markin ääneen, kun se on niin outo, enkä ole siksi aiemmin pahemmin kuunnellut Markin soolojuttuja (paitsi näitä sun linkittämiä videoita oon kattonut). Mutta nyt oikein kuuntelemalla kuuntelin Spotifysta ja oon sanaton. Nää levyt saa paikan mun levyhyllyssä pian! :)
VastaaPoistaThe Garden on mulle tosi tärkeä biisi, ja mulla menee aina kylmät väreet kun kuulen sen. Mulla oli vähän vaikea loppuvuosi, ja sain itteni hymyilemään aamuisin lukemalla herätyskellon vieressä olevalta lapulta sanat "This is the life we've been given / so open your mind and start living". (Ja mulla on muuten semmonen fiksaatio, että jos vahingossa esim. avaan hanan tai muuten kolistelen Jasonin osuuden aikana, niin mun on pakko kelata taaksepäin niin että kuulen sen :D)