23. helmikuuta 2014

Viikon 8 herkut

Tjaajaa, onpas mukava päästä kohta (vielä hetki pitää tehdä töitä mutta sitte) kellahtamaan unille, kun takana on taas yksi herkullinen viikko. :)


Keskiviikkona kävin hepun kanssa lounaalla Di Trevissä. Tykkään paikasta kyllä hullun paljon, sekä päiväpiipahduksien kohteena että illallisravintolana. Tällä kertaa ei nyt sentään oltu niin ihania että oltais otettu kuplivaa ja keksejä kesken keskiviikon, mutta oli tuo lounasannoskin niin ihana että tuli aivan rehellinen ähky. Sitruunaista kanaa ja bataattiranskalaisia, ja sanoinko jo että bataattiranskalaisia? Annoksessa oli muuten myös bataattiranskalaisia. Bataatti on parasta.


Parasta on myös Gaggui. Toisella visiitillä torstaina lautaselle päätyi gaggu nimeltä Nro1, jossa oli ainakin suklaata, voikreemiä ja vadelmaa. Gagguseurana oli yksi ystävä, yksi kaksijapuolivuotias nuori neiti ja yksi karhu. Pieni kahvila oli jälleen ihan täyteen ammuttu, ja pöytien varailu sujui jopa hiukan kenkuissa tunnelmissa, mutta ei kukaan nähdäkseni kovin kauan joutunut seisoskelemaan paikkaa odotellessaan. Sopu sijaa antaa, ja gaggu piristää mieltä. :)


Eilen juhlittiin Luxemburgiin muuttavien ystävien läksiäisiä hohtominigolfin, pronssilätkän ja saunomisen merkeissä, ja yöllä päädyttiin Blankoon juomaan vähän mojitoja. (Olisin päätynyt myös tanssilattialle, jos siellä olis ollut yhtään tilaa...) Blankossa ei oikeastaan tule käytyä illanviettomielessä kuin pari kertaa vuodessa tuolla tietyllä porukalla, koska harvemmin tällainen kääkkä enää viihtyy niin tupaten täydessä kuppilassa. Mutta alkujärkytystungoksen hiukan helpotettua olihan taas hauskaa! Ja tänään muuten hiukan maistui hepun loihtima purilaisateria!

2 kommenttia:

  1. Mää sidden dyggään däsdä viikon hergud -osiosda, vaig migä yllädys se ny sid muga on go oon dällainen hergguberse iddegin :) Pusbus sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii! :)

      Joo, tän aion kyllä ottaa jonkin sortin tavaksi. Viime viikko jäi taas välistä, kun suurimmat herkkuhetket oli lakupatukka, tai kaks, tai kolme, ja hepun tekemä simpukkapasta, josta ei tullut mieleenkään ottaa kuvaa koska se piti heti syödä pois. Mutta herkkujen kannalta otollisista viikoista on tarkoitus jatkaa raportointia blogiinkin!

      Poista

Sano sää kans!