1. helmikuuta 2014

See the times are changing, I'm sure of nothing that I know, except this is us and this is love and this is where I'm home

Kato moi! :)

Tammikuun Photo a day -kuvakimaran kokoaminen oli hyväntuntuinen huilitauko "oikeasta" bloggaamisesta, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että ajatukseni Duussilan jatkosta eivät kyllä seljenneet oikeastaan pätkän tippaa. Tai juu, sen verran kyllä, että bloggaaminen jatkuu, mutta edelleenkään en tiedä, millaiseen Duussilaan haluan avata oven ja vierailijat kutsua.

Ongelma tulee ehkä siitä, että en keksi enkä halua sijoittaa blogiani minkään muun määritelmän alle kuin että tämä on fiilisblogi. Mutta ne hyvät fiilikset, joita täällä jakaisin, ovat usein sittenkin liian henkilökohtaisia - tai sitten hetket vain ovat aivan liian hyviä siihen, että tulisi mieleenkään pilata niitä kaivamalla esiin kamera tai tietokone. Saiskohan tähän probleemaan helpottavaa balanssia ostaa jostain?

En siis vieläkään ihan tiedä, miksi kertoisin täällä nyt esimerkiksi sen, että me tehtiin tänään kaupat vuonna 1958 valmistetusta Ilmari Tapiovaaran mustasta Mademoiselle-tuolikaunottaresta, ja kotiin päästyä heppu istahti siihen ja soitteli kitaraa ja mua ihan itketti kun tuli niin onnellinen olo. Ja sen, että joudun tekemään tässä tänään hiukan töitä, mutta se ei haittaa koska työpöydällä palaa kynttilä ja tammikuu oli työrintamalla niin hiljainen että viikonlopun kiirelisät tulevat ihan tarpeeseen. Ja sen, että lauantaifiilis on nyt hieman hyvä, koska lasagne otetaan uunista ihan näillä näppäimillä ja illalla tulee Putous ja UMK-finaali. Ja miksi oikeastaan jakaisin tämän yhden Emeli Sandé -lemppareistani, jonka sanoista otsikkokin löytyy.



Ehkä ainakin siksi, että tykkään lukea vastaavanlaisia pientenkin hetkien kuvauksia toisten blogeista ja ilahtua siitä, että saan tutustua hienoihin biiseihin linkkausten kautta. Että josko saisin itsekin jonkun hymyilemään niin kuin moni muu bloggaaja saa mut tekemään. (Ja sinä senkin Heli sanoit että mun blogi on kuin Kaikki mitä rakastin mutta pienemmin ja intiimimmin, ja se osuu aika korkealle listalla kauneinta mitä minulle on koskaan sanottu.)

Siinä olkoon toistaiseksi riittävästi syytä. :)

2 kommenttia:

  1. Ihania pienia hetkenkuvauksia. Ihanat ovat myös hyvät tuolikaupat ja kitaraa soittava mies <3.

    VastaaPoista

Sano sää kans!