28. helmikuuta 2014

Perunoiden ja puistossa istumisen tärkeydestä

Kävin tiistai-iltana Turun kaupunginteatterissa (joka muuten muuttui vuodenvaihteessa kunnallisesta teatterista osakeyhtiöksi) katsomassa omaistenkenraalissa Päällystakki-näytelmän, joka saa varsinaisen ensi-iltansa tänään. Vaikka olenkin sinänsä puolueellinen arvostelemaan mitään sellaista, missä isi on mukana, uskon silti voivani todeta suht objektiivisesti, että on muuten hyvä biisi.


Gogolin klassikkoon perustuvassa ajankohtaisessa uudelleentulkinnassa hiljainen mies ja vaatimaton työmyyrä Akaki Akakijevitš asuu Suomessa. Lainaus teatterin sivuilta:

Jo lapsena virkailijalta näyttänyt mies toteuttaa kohtaloaan pankkivirkailijan uuvuttavassa toimessa talousvaikeuksien keskellä rimpuilevassa Suomessa. Onnesta ja rakkaudesta työpaikallaan syrjitty Akaki voi vain haaveilla. Eräänä päivänä hän kuitenkin vakuuttuu siitä, että uusi, tyylikäs päällystakki voi muuttaa hänen elämänsä suunnan. Tämä päätös vie Akakin seikkailulle läpi suomalaisen työelämän huononemisen ja kansainvälisen talouselämän käsittämättömien käänteiden.

Niin paljon kuin suurista musikaalituotannoista ja pauhaavasta viihdekoneistosta nautinkin, oi että oli ihanaa nähdä pitkästä aikaa kunnollista, oikeaa teatteria! Näytelmä onnistui sekä naurattamaan että itkettämään. Ensimmäinen puolisko on kohtalaisen vauhdikasta ja tiiviisti taimattua kohellusta, mutta toiselle puoliskolle ehdittäessä rytmi ja sävy muuttuu kutakuinkin täysin. Isi totesikin yhteisessä teatterinjälkeisessä purkuhetkessämme Tintån viinilasien äärellä, että niin - ensin pitää saada yleisö viihtymään, jotta se jaksaa kuunnella tarinan loppuun asti. Koska siellä sitä tulee, sitä asiaa, joka puristaa rintaa ja saa miettimään, miten ja miksi elämän nallekarkit jakautuu tässä maailmassa niin epätasaisesti ja sattumanvaraisesti. Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin.

Vaikka mä nyt tietysti onnistun liikuttumaan jo pelkästä teatterissa olemisesta, siitä kokemuksesta, kun yleisö jakaa näyttelijöiden kanssa yhteisen tilan ja hetken, siitä taiasta, jota ei voi kokea vaikuttavimpaakaan elokuvaa katsoessa. No, kyllä te tiedätte.

Ensemble pelaa lavalla hienosti yhteen, jokainen näyttelijä (pääroolin Kimmo Rasilaa lukuunottamatta) ehtii hypätä esityksen aikana useampiin saappaisiin, ja ryhmätyö korostuu näytelmän ratkaisussa jakaa kertojan osa kaikkien näyttelijöiden kesken. Ja nämä näyttelijät osaavat, muuten, myös musisoida!

Päällystakki siis ensi-illassa tänään, kevään viimeinen esitys 3.5. Vahva suositus. :)

2 kommenttia:

  1. Nyt tuli jostain syystä sellainen olo, että täytyy kertoa Sinulle kuinka paljon blogistasi tykkään. Voi olla että kuohuviinillä on osuutta asiaan (krhm, kello on vasta kuusi...), mutta niin se on, että TYKKÄÄN!

    Harvoin kommentoin, koska jotenkin tuntuu että sun jutut ei edes kaipaa kommentteja, nyökyttylen ja hymyilen vaan itsekseni aina niitä lukiessani. Ihanaa perjantaita just sulle. :)

    -Meg

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aavistatkohan lainkaan, Meg, miten ilahduin kommentistasi!

      KIITOS! :)

      Poista

Sano sää kans!