6. toukokuuta 2013

Viimeisiä viedään

Nimittäin häälehtiä tässä huushollissa! Eipä liene juuri itua enää ostaa tulevia July/August- tai Summer 2013 -numeroita, kun häät ovat jo takanapäin. Olen nauttinut häälehtien pläräämisestä suurella tyttömäisellä kiljahtelevaan taipuvaisella riemulla ja päästänyt itseni haaveilemaan mahdottomista - mutta myös mahdollisista. Inspiraatiota on toki löytynyt läjäpäin, liikaakin, myös netistä (TJEU: tällä hetkellä yhtä vaille viissataakuvainen Wedding Wonderfuls -boardini Pinterestissä), mutta samalla tavalla kuin edelleen tykkään lukea naistenlehtiä perinteisinä paperiversioina sähköisten sijaan, myös käsissä kiiltelevissä sileissä häälehdissä on ollut ihan oma viehätyksensä.


Selkeiksi lemppareikseni tässä valmistelukuukausien aikana ovat kohonneet kolme lehteä: Martha Stewart Weddings, Brides UK ja You & Your Wedding. Kaksi jälkimmäistä ovat brittilehtiä, Marthan häähörsellykset saapuvat meille tietysti Yhdysvalloista käsin. Englannin häämeiningit ja vinkit ovat tuntuneet jotenkin tutummilta ja sikäli konkreettisemmilta kuin jenkkien, joten tuosta Brides-lehdestäkin olen päätynyt lukemaan nimenomaan UK-versiota.

Niitä harvoja suomalaisiakin julkaisuja olen selaillut, mutta vastaan on osunut jotenkin ihan mahdottoman kökköjä numeroita, joten omaksi en ole päätynyt ostamaan kuin vastikään julkaistun Me Naiset -lehden hääspesiaalin - jossa olikin ihan kivoja idiksiä. Se hankaluushan noissa ulkomaisissa aviiseissa toki on, että kivoihin ideoihin joutuu lähtemään etsimään toteutusta usein muuta reittiä kuin lehdessä mainituista ostopaikoista. Nettishoppailu tietysti toimii kansainvälisessäkin mittakaavassa - saatanpa tässä itsekin odotella pientä lähetystä Englannista... :)


Voi mikä ihana, älytön, kaunis, ihmeellinen häähössömaailma! Saan viettää siinä vielä vajaat kolme viikkoa - kunnes tupsahdan varmasti vähintään yhtä ihanaan, älyttömään, kauniiseen ja ihmeelliseen avioliittomaailmaan. :)

3 kommenttia:

  1. Tahtoo kanssa häälehtiä :P Tän postauksen luettuani tein päätöksen polkea kotiin ison kaupan kautta ja toivottavasti napata mukaan Marthan häälehden :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, saat kyllä multa lehtipinon! :) Kivempi laittaa kiertoon kuin heittää kokonaan pois. Varaudupa kuskaamaan sit häistä ylimääräinen painava kassillinen kotiin! :D

      Poista

Sano sää kans!