Sunnuntaisuklaat

Voisihan se varmaan olla toisinkin kuin niin, että vielä 31-vuotiaana ihmisellä on oltava niin ehdoton suhtautuminen karkkiin, että se on joko tai: kaikki tai ei mitään, ihan hillittömästi karkkia tai ei yhtään. Tai no siis, kyllähän mä otan jos tarjotaan (erityisesti lakritsaa, Marianneja ja Mariminttejä - mutta heppu saa syödä omat lempparinsa kettukarkit ihan ylhäisessä yksinäisyydessään, niihin en koske) mutta kotiin en osta karkkia. En voi, koska söisin kaiken heti, sitten olis paha olo ja sitten menisin ostamaan lisää.

Mutta suklaa ei tietenkään ole karkkia. Ei tietenkään, jos ei hotkaise kerralla puolta levyä maitosuklaata, vaan syö joka päivä muutaman palan tummaa suklaata, prosenteiltaan vähintään seiskalla mutta mieluiten kahdeksikolla alkavaa.

Maraboun premium-minttu on ollut mun helmikuun jumisuklaa. Ihan taivaallista, ohut levy ja isot palat. Niin hyvää, että melkein tahtoo lipsahtaa nautiskelun sijaan karkinsyönniksi. ;)