Madde och jag

Kun ensi kevään morsian kuulee, että myös Ruotsin Madeleine on menossa kesällä naimisiin, pikku paineilta ei voida välttyä. Ote eräästä taannoisesta keskustelusta:

Duussi: Apuaa miten meidän häistä voi ikinä tulla hienommat kuin Maddella?
Heppu: Yritä vain olla vähän kauniimpi kuin Madde.

Ja niin typerä kysymys sai arvoisensa vastauksen.

En tietenkään lähde kilpailemaan häiden järjestämisessä Madden tai muiden morsioiden kanssa. Tärkeintä on, että olen hääpäivänäni sisältä onnellinen; eiköhän sieltä jotain säteitä heijastu ulospäinkin. Mutta ehkä nätistä mekostakaan ei sentään ole haittaa? :)

Kyllä vain, hääpuvun metsästys on alkanut! Piipahdin viime tiistaina äitin kanssa täällä Turussa Fiancéessa, ja lauantaina kiersin kahden kaasoni kanssa Helsingin putiikkeja. Herranjestas mikä upottava suo! Rekkikaupalla upeita mekkoja, joista osa on toki selkeästi out of my league joko rusettihörsellyksen määrän ja/tai hinnan takia... Mutta pitihän sitä Morsmaikussa sovittaa juuri siksi sitä yhtä ihanaa pitsiunelmaa, jolla oli hintaa rapsakat 2 300 euroa. :)

Hommaa helpottaisi huomattavasti, jos mulla olisi tarkka mielikuva siitä mitä haluan. Ennen sovitusrumbaan lähtöä listasin hääsuunnittelukirjaani muutamia avainsanoja: veistoksellinen, hillitty, avoin selkä, ei kermakakkuvannehörsötys, ei huntua, ei laahusta, leikkaus oikeaan kohtaan vyötärölle... Mutta kun kokeilee erilaisia pukuja, yhtäkkiä moni toisenkintyyppinen alkaa näyttää mahdolliselta.

Kun kerran omat mieltymykseni ovat selvästi aika epäselvät, valintaa ohjaa toistaiseksi lähinnä hepun toive siitä, että puku olisi ihonmyötäinen. Koska täytyyhän häissä kuulemma (suora lainaus) esitellä vaimon muotoja. :D Minä, joka yleensä lähinnä pyrin saamaan naiselliset kurvini vaatteilla piiloon, yritän ymmärtää, että jos kerran kropassa on tiimalasimaisia ulottuvuuksia, niitä on suotavaa jopa korostaa! Hepun toive sulkee pois löysästi laskeutuvat kevyet kreikkalaishenkiset mekot, jotka kieltämättä olisivat viileydessään tuhannesti mukavampia kuin hiostavat pönköt... Eikä nyt sillä, ettenkö ihan itse lopulta päättäisi, mitä päälleni laitan. Haluan kuitenkin ottaa huomion myös sulhasen toiveet, jotta tämä ei hääpäivänä ajattelisi, että "oi kuinka ihana ja kaunis vaimoni onkaan, mutta on sillä vaan kaamee kolttu". :D

Onhan hepun näkemyksessä toki järkeäkin: lauantain sovitusreissulla taisin itsekin ihastua eniten erääseen Stilissimasta löytyneeseen pariisilaisen(!) Cymbelinen mekkoon, joka nosti napakasti esiin vyötärön, lantion ja selän kaaren. Liikkeessä ei ikävä kyllä saanut ottaa kameraa esiin eikä puvusta löydy kuvaa netistäkään, mutta se tuntui hyvältä kompromissilta sekä omistani että sulhasen toiveista: laskeutuva, veistoksellinen vesiputousselkä (myös edessä samanlainen, mutta ei liian avoin) ja tiukasti kurveja myötäilevä alaosa. Tunsin itseni mekossa kauniiksi, mikä kai on koko homman pointti - mutta istuminen siinä nakinkuoressa olikin sitten astetta haastavampaa. :D Sen sijaan tuossa kuvan Fleur d'Orangen vähemmän piukeassa mekossa kaikenlainen liikkuminen ja kyykistely sujui niin näppärästi, että tykästyin siihen ihan yllättävän paljon. Hintakin olisi vielä pienen pidennyksen jälkeen budjetin rajoissa...

Huokaus tätä pähkäilyä. :) Toisaalta tuntuu tosi pinnalliselta edes harkita ryhtyvänsä hermoilemaan yhden vaatteen takia, mutta toisaalta - kyseessä on kuitenkin elämäni suurin, ainutkertainen juhlapäivä, joten on kai luonnollista toivoa, että löytäisin mekon, jossa sekä tuntisin oloni omaksi itsekseni että olisin ulkoisesti tunnistettavissa juhlien emännäksi. Haastavinta taistoa käydäänkin paraikaa pääni sisällä, kun yritän sisäistää, että omissa häissäni mulla on lupa laittautua enemmän kuin juhliin yleensä, saan hehkua ja hihkua, saan olla se jonka kanssa kaikki haluavat ottaa yhteisvalokuvia. En ordinary, vaan extraordinary. :)