9. elokuuta 2012

You used to be alright, what happened?

Jokohan se olisi aika, näin kaksi kuukautta Performing Arts -SM-kisojen jälkeen, esitellä täällä blogissakin mitä saatiin aikaan mun tanssityttöjen kanssa viime vuonna. Tein siis ensimmäisen ikioman koreografiani seitsemälle ihanan taitavalle Dance Studio Funkyn mimmille, jotka kisasivat kesäkuun alussa Tampereella aikuisten pienryhmäsarjassa - ja pärjäsivät paremmin kuin itse uskalsin toivoa (tai kuin kukaan muu varmasti uskoi)! Päästiin alku- ja välierien kautta semifinaaliin asti, ja sijoituttiin 55 joukkueen sarjassa jaetulle 8. tilalle. Taakse jäi muutama sellainen biisi, joista tykkäsin itse tosi kovasti, ja meidän edelle meni vain 7 finalistiryhmää. Lähellä siis oli meidänkin finaalipaikka... :)

Jos nyt selkävaivojen joskus täytyy ihmiselle iskeä, niin mulle ne iskivät oikeastaan aika sopivaan kohtaan: nyt tuntui hyvältä hetkeltä ottaa askel lavalta sen taakse, tanssijasta koreografiksi. Lähdin työstämään biisiä erittäin nöyrältä pohjalta, koska mitään varsinaista koulutustahan mulla ei aiheeseen ole, muuta kuin se, että olen tanssinut koko ikäni. Mulla kuitenkin on tiettyjä musikaalisuuteen, tarkkuuteen ja visuaaliseen sommittelusilmään liittyviä ominaisuuksia, jotka tulevat tarpeeseen etenkin kisakoreografian teossa.

Performing Arts -sarjahan yhdistää show-, nyky- ja jazztanssin - yhdessä kolmen minuutin kisabiisissä voi siis tapahtua käytännössä katsoen mitä tahansa. Kisoissa ei varsinaisesti ole mitään pakollisia elementtejä (samaan tapaan kuin vaikka taitoluistelussa täytyy olla tietyt hypyt jne.), mutta pisteitä ropisee tanssijoiden taitavuuden lisäksi esimerkiksi tilankäytöstä, kuvioista, kaanoneista, akrobatiasta, musiikin, asujen, liikkeen ja ilmaisun luoman kokonaisuuden yhtenäisyydestä sekä nykytanssissa lattiatyöskentelystä ja showtanssissa mahdollisesta rekvisiitasta. Tämä onkin juuri se, joka pohjimmiltaan erottaa "taiteellisen" tanssiteoksen ja kisabiisin: hyvä teos ja hyvä kisabiisi kertovat molemmat katsojalleen tarinan, mutta jotta esitys pärjäisi kisoissa, siinä on oltava myös tiettyjä koreografisia elementtejä.

Kuulostaa ehkä ikävän kahlitsevalta (jos kerran pyritään taiteellisestikin korkeatasoiseen lopputulemaan, mitä järkeä on antaa luovuudelle ennalta määriteltyjä rajoja?) ja niin se tavallaan onkin... mutta totta puhuakseni kisasysteemi luo itselleni koreografina turvallisen aitauksen, jossa toimia. Johtuu varmaan osittain siitä, että olen hommassa vielä niin noviisi enkä uskalla päästää mielikuvitustani täyteen lentoon, mutta uskoakseni suurelta osin myös ihan perusluonteestani. Tiedostan nimittäin, että vähän samasta syystä olen kääntäjä enkä esimerkiksi kirjailija - kääntäjänä kirjoitan uutta tekstiä alkutekstin luomissa valmiissa raameissa. Samalla tavalla SM-kisojen ehkä kaavamaiseltakin tuntuva pärjäämisen resepti antaa kehyksen, jonka sisälle yritän sitten mahduttaa omat visioni.

Tässä kohtaa täytyy tosin korostaa sitä, että itselleni koreografina ja valmentajana kisamenestys tuli tärkeysjärjestyksessä vasta paljon joukkueen mahtavan yhteishengen ja antoisan yhteisen matkan jälkeen. :) Halusin tehdä biisin, johon olisin itse tyytyväinen ja jota tytöt tykkäisivät tanssia, ja onnistuin siinä. Se oli ehdottomasti suurin palkintoni - vaikka totta kai kisoissa pärjääminen tuli huippuna bonuksena päälle!

Luulen, että moni ulkopuolinen varmaan ihmetteli viime vuoden aikana, miten pystyn tekemään koreografiaa, jos kerran en voi itse tanssia. No, ei se ihan helppoa ollutkaan. :) Totta kai heiluin itsekin sen minkä pystyin, mutta paljon työtä tein myös pääni sisällä, tavallaan näin miten tanssi etenee. Tämä vaati tietysti tanssijoiltani hurjasti kärsivällisyyttä, kun jouduin testaamaan heillä lähes kaikki liikkeet - kun en itse voinut kokeilla, miten ne täysillä tehtyinä toimivat, yhdistyvät toisiinsa ja mahtuvat musiikkiin. Monesti kävikin niin, että kun tytöt kokeilivat jotain uutta liikerataa tai sarjanpätkää, nappasin joltakulta sellaisen version, joka ei näyttänyt ihan samalta kuin mielikuvissani, mutta toimi paremmin. Koreografiaa siis rakennettiin koko ajan tiiviisti yhteistyössä - se oli alun alkaenkin ajatukseni, en halunnut olla mikään diktaattori.

Mulla oli kuitenkin mielessä melkein heti jo syksyllä treenejä aloiteltaessa selvä dramaturginen rakenne. Tein biisiä ylipäätään tosi musiikkilähtöisesti: ensin löysin sopivan kappaleen, johon haluan tehdä koreografian (Radioheadin 15 Step), sitten vasta ryhdyin miettimään liikettä. Koska biisi oli minuutin liian pitkä, nappasin välistä muutaman pätkän pois, mutta niin, että lyriikat pysyivät loogisina. Halusin myös yhdistää liikkeen sanoihin aina kun mahdollista, tästä esimerkkeinä vaikkapa alun how come I end up where I started, how come I end up where I went wrong jossa tanssijat lähtevät kaksi kertaa liikkumaan piiristä ulospäin, mutta palaavat taas takaisin lähtöasetelmaan, ja toisen kerran laulettava won't take my eyes off the ball again jossa yksi tanssijoista löytää lattialta kadoksissa olevan mielenrauhan (kuulostaa aavistuksen pölöltä näin auki kirjoitettuna...), heittää sen "pallona" rivin yli, ja muut seuraavat sitä ensin katseellaan ennen kuin ampaisevat perään. Lisäksi yritin kuvittaa liikkeellä musiikin rytmillisiä vaihteluita - biisihän menee tavallista hankalammassa tahtilajissa 5/4, ja taustalla on vuorotellen tiukasti hakkaavaa rytmiä ja pehmeämpiä, melodisempia hetkiä.

Näin jälkikäteen katsottuna olen koko ajan vain ylpeämpi tekeleestäni. :) Joillekin tanssijoilleni laskuissa pysyminen (joka oli tässä biisissä aivan olennaista) oli vaikeampaa kuin toisille, ja ylipäänsä tytöt ovat tanssitaustoiltaan niin eri tyylisiä, että olen mahdottoman tyytyväinen siihen, miten yhdenaikainen ja -näköinen paketti saatiin kokoon niin heterogeenisistä lähtökohdista. Vuosi oli ihan älyttömän opettavainen, antoisa ja hauska. Heti kisojen jälkeen kiiteltiin tyttöjen kanssa toisiamme puolin ja toisin ja sydämet sinkoilivat Facebookin melkein tukkoon, mutta vielä kerran (tiedän että ainakin osa teistä käy täällä!): KIITOS, ihanat. En olis pystynyt tähän ilman teitä. :)

Perinpohjaisen selostuksen jälkeen se oleellisin, olkaa hyvät: Peace OFF Mind! (Valitse asetukseksi isoin HD ni näkyyki jottai.)

1 kommentti:

  1. Mää vaan ajattelin sanoa, että selvää kirjailija-aineista :)
    -manni

    VastaaPoista

Sano sää kans!