9. heinäkuuta 2012

Para-para-paradise

Freelancer-elämän parhaita puolia: liikkuva toimisto. Tänä aamuna läppäri, piuhat, kuulokkeet, dongle ja mokkula matkasivat kassissani bussilla, taksilla ja yhteysaluksella Paraisten ja Nauvon kautta pariksi päiväksi ulkosaaristoon. Niinpä, tulla nyt rikkomaan saaren rauha ja hiljaisuus tietokoneen hurinalla ja näppiksen nakutuksella ja ylipäätään edes ajatuksella kaupungin töistä - mutta jos kerran töitä täytyy tehdä ennen kuin lomalle pääsee, onhan se aika luksusta saada tehdä niitä tällaisissa maisemissa. (Powered by aurinkopaneeli.)


Kyl mää sen sanon et täällä vaan ihmisen kelpaa. Kun verannan pöydän ääressä istuessaan nostaa katseen ylös ruudusta ja vilkaisee vasemmalle, näkee tämmöisen maiseman. Puut, kalliot ja meren, jonka hyrskyt ja tyrskyt ehtivät jo ihanasti kastella hiukset suolaisiksi aamupäivän verkkojenlaskureissulla.


Päiväverkkojen saalis, 11 ahventa, kävi rannassa savustumassa ja maistui käsittämättömän hyvältä. Asiat ovat täällä jotenkin ihanan yksinkertaisia. Eikä tarvitse kolmeen päivään katsoa peiliin - ellei sitten halua nähdä miltä näyttää kun hymyilee. :)

1 kommentti:

  1. Oi, olen kateellinen. Asuin koko viime kesän mökillä, kun olin saaristokaupassa töissä, ja oli kyllä ihanaa työskennellä semmosessa ympäristössä. Niin paljon helpompi rentoutua työpäivän jälkeen.

    Varmaan tarpeeton toivotus, mutta sanonpa silti: nauti! :)

    VastaaPoista

Sano sää kans!