Pariisin kevät(takki)

Pariisin vuorotellen aurinkoisessa, vuorotellen sateisen koleassa huhtikuussa varsin toimiva takkivalinta oli klassinen beige trenssi. Saavuin kaupunkiin harmaassa pussiparkassani, mutta trenssin ostin paikan päältä heti ekana päivänä - jostain blogista olin lukenut vinkin, että Uniqlosta löytyy edullisia perusmalleja. Sovitin ensin mustaa, mutta heppu kannusti kokeilemaan myös vaaleaa versiota. Ja yhtäkkiä se turvallinen musta näyttikin ihan ankealta ja tylsältä.

Kun maanantailounaan jälkeen erottiin La Coupolen edessä Luxemburgissa asuvan ystäväni kanssa, hän totesi, että me hepun kanssa sovitaan kyllä hyvin paikalliseen tyylikkääseen katukuvaan. Jos niin, niin koska beige trenssi.

Kun mummi näki takin ylläni puolitoista viikkoa sitten, hän tokaisi enempiä miettimättä: ihan kamala, kakinvärinen, miten sulla tommonen, noitahan oli silloin viiskytluvulla, voi kamala sentään.



Seuraavana sunnuntaina, sillä aikaa kun oltiin leffassa, mummi oli yrittänyt soittaa kaksi kertaa. Soitin takaisin. Ei mulla muuta, mutta jäi vaan niin paha mieli kun sanoin niin ikävästi siitä sun takista. Voi mummi. Ei takki pahoittanut mieltään, enkä minä.

Koska tiedän, että se on klassikko.