You are the one for me, for me formidable

Ei ole montaa parempaa tunnetta kuin se, kun onnistuu yllättämään rakkaan ihmisen iloisesti! :)

Heppu täyttää ensi viikolla 31, ja olin kaikessa hiljaisuudessa valmistellut eilisillaksi pikku istujaiset juhlan kunniaksi. Etukäteen kerroin sankarille vain, että housut on oltava jalassa neljän maissa ja kuudelta viimeistään täydessä tällingissä. Kun ovikello ensimmäisen kerran soi, heppu löysi rappukäytävästä ihmetyksekseen vieraan miehen. "Täälläkö ne juhlat on? Minut on tilattu tänne kokiksi."

Turun Viinipruuvarien puheenjohtaja (meniköhän oikein) ja monelle tuttu mies aikoinaan Ruisrockin puikoista, Rainer Koskihan se siellä! Olin kuullut, että äitini vanha kaveri Rainer tekee tilauksesta illalliskotikäyntejä, ostaa ainekset, kokkaa ruoat, maistattaa viinit ja kertoo tarinat. Niinpä päätin tänä vuonna lahjoa heppua materian sijaan iloisella ja ikimuistoisella hetkellä parhaiden ystävien seurassa. No se hetkihän venähti herkkujen äärellä yli kuusituntiseksi. :)

Kokki loihti lautasille burgundilaisen illallisen, jonka ohessa maisteltiin tietysti alueen omia viinejä - joita kuulemma löytyy Alkosta ainakin parikymmentä. Meillä juodaan harvoin ranskalaista, joten oli kivaa päästä testailemaan uusia viinituttavuuksia. Ja se ruoka... siis huh! Yhden kaverin kommentti kiteytti kaiken: en muista, koska viimeksi olisin syönyt näin hyvin.

Alkupalaksi tarjottiin kir royal -aperitiivin jälkeen salade verte aux lardons et aux croutons, vihersalaatti lämminsavustetun pekonin ja leipäkrutonkien kera. Yksinkertaista, mutta hullun hyvää - ehdottomasti pitää tehdä joskus itsekin. Salaatin jälkeen pöytään saapui toinen alkupala, iso lautasellinen cuisses de grenouille au vin blanc eli sammakonreisiä valkoviinissä. Kukaan seurueesta ei ollut ennen maistanut jansmakkoa, joten vähän jännää oli! Jos sammakkoannos tulee ravintolassa vastaan, ei kannata suotta arastella; liha on aika neutraalin makuista, sellaista kiinteää, kanamaista.

Pääruokana pöytään kannettiin Sarpaneva-padassa kolme tuntia porissut queues de boeuf à la vigneronne, häränhäntäpataa viinitarhurin rouvan tapaan - niin ikään uusi tuttavuus. Häntäliha oli hautunut punaviinipullollisessa mmmureaksi, ja voissa paistetut tummat viinirypäleet pääsivät nekin omalle kokeilulistalle, toimivat takuulla mainiosti salaatinkin seassa. Ja sitä puhtaiden makujen paraatia, kun lautaselle jääneen liemen kietaisi lopuksi leipäpalaan!

Pääruoan jälkeen maisteltiin kuutta erilaista juustoa, sekaan mahtui sekä pastöroituja kiinteähköjä että pastöroimattomia pehmeitä juustoja. (Vaikka viime yönä ennen nukkumaanmenoa uhosin maha pinkeänä, että mä en syö enää ikinä, tulipa muuten tänään aika mojovat aamiaisleivät kun ne päällysti eiliseltä jääneillä juustoilla...) Kaiken päälle maiskuteltiin vielä tujusta tummasta suklaasta tehty mousse au chocolat - joka tosin vaahtoa enemmän muistutti tiiliskiveä - jonka kyytipoikana makea jälkiruokaviini toimi paremmin kuin hyvin.

Sanoinko jo: siis huh! En tiedä, miten vieraat ikinä selvisivät kotiin asti, me isännät oltiin illallisen päätteeksi niin kanttuvei ettei oltais pystyttykään kävelemään ruokapöydästä sänkyä pidemmälle. :D

Tyhjien astioiden raukea asetelma ihanan juhlaillan jälkeen toi hymyn huulille. Ystävät, hyvä ruoka ja viini, taustalla laulava Charles Aznavour - elämän suurimmat nautinnot ovat lopulta aika yksinkertaisia. Ainakin Ranskassa. :)