Lääkärin määräys

Onnea on lääkäriystävä, joka lähtee kolmeviikkoisen pikku tyttönsä kanssa päiväkävelylle ja piipahtaa matkan varrella tuomassa ulkomaille suuntaavalle Duussille reseptillisen kolmiolääkkeitä (muutenhan tässä pärjäillään, mutta yöt on välillä kipeitä) ja lautasellisen itse leivottuja muhevia raparperimuffinsseja.

Ai että pitää syödä lääkkeitä ja muffinsseja? Käskystä, rouva tohtori!

Think pink

Maanantaihin pieni ajatus ja suuri kimpullinen kauniita kukkia, olkaa hyvät.

Arrivederci!

Tää lähtis tänään Italiaan. Matkaseurana heppu, jolla on vielä lentomatkan verran aikaa opetella sanomaan vieraalla kielellä muutakin kuin per favore, grazie, cazzo merda (katso merta!) ja vaffanculo. Ei sillä, etteikö noillakin jo pärjäisi pitkälle.

Heihei sateisen harmaa Turku, Rooman aurinko odottaa! Toinen matkaseuralaiseni, välilevynpullistuma, pakottaa sen normaalin suurkaupunkipinkomisen sijaan hortoilemaan helteessä hitaasti ja pysähtelemään vielä tavallistakin useammin jätskille ja viinille ja pizzalle ja tiramisulle. Voi harmi.

Aion inspiroitua vastaantulevista ihmisistä, raahata hepun vähintään joka toiseen kirkkoon, huokailla vanhan arkkitehtuurin edessä, nostaa katseen kohti taivasta, puhua italiaa kovaan ääneen ja koko ajan vaikka taivutusmuodot menisivätkin vahingossa miten sattuu, skoolata vähintään kerran päivässä, käydä Napolissa moikkaamassa au pair -perhettä, ostaa lierihatun ja kauniita alusvaatteita, mykistyä jälleen kerran Pantheonista, olla stressaamatta siitä mitä pitäis nähdä ja tehdä, olla suorittamatta, olla vaan.

Ciao, ci vediamo dopo! :)

Ma da quando ci sei tu, tutto questo non c'è più

Ostin tänään kengät. Kävelykengät. En tiedä, koska viimeksi mulla on ollut kävelykengät. Viime vuosina on ollut vain tennareita ja korkkareita ja maihareita ja saappaita. Nyt kuitenkin on tuon kipiän selänkin kanssa semmoinen tilanne, että tuli tarve järkevän matalalle korolle.

Vagabond teki sen taas. Code-malli on nettisivujen selostuksen mukaan "Classic leather shoe with a masculine touch. A fine look with few details and discreet lacing." Yes, please. Sounds good.

Kenkien kaveriksi ostin viininpunaliilat Wolfordit ja paketillisen Compeed-laastareita. Kohta pakkaan koko satsin matkalaukkuun, johon kiinnitetään huomenna lentokenttätarra jossa lukee HEL-FCO.

Draw a stickman

Kahvitauon paikka? Luovuus nollassa? Mieli musta?

Piirrä tikku-ukko! :)

Vitsit miten hyvälle tuulelle tulin äsken muutaman minuutin lapsellisesta tikku-ukkoleikistä. Tuossa sivustossa on kyllä jotain taikaa: että piirtäminen voi tuottaa näin suurta iloa ihmiselle, joka menee paniikkiin heti kun kynällä pitäisi tehdä jotain muuta kuin kirjoittaa.

Luovuutta ja mielikuvitusta. Sitä olen viime aikoina kaivannut elämääni lisää noin yleisestikin. Jokainen ryppyotsaton hetkeen heittäytyminen vapauttaa ja vie hyvään suuntaan eteenpäin - vaikka se sitten olisikin "vain" hölmöä tikku-ukkojen piirtelyä. :)

Into each life some rain must fall

Astetta valoisampaa näkökulmaa sadekeskiviikkoon päivän Hesarista.

Kamut = ihanat! :)

Tiistain kivalista

Mulla on teessä inkivääriä, porkkanoissa rakuunaa, mielessä matkakuume, Facebookissa uusi synttäreillä otettu profiilikuva josta yhdellä kamulla tuli mieleen Audrey Hepburn (joku on muuten joskus ennenkin sanonut samaa! en voi ymmärtää! kai mussa ja Audreyssa sitten on jotain samaa ajatonta eleganssia! ei saakeli sentään!), hakusessa täydelliset jodhpur-nilkkurit, illalla oman nykäriryhmän treenit konservatoriolla ja harkinnassa että lähtiskö sitä moikkaamaan Victoriaa ja Danielia puolenpäivän aikaan kirjastolle.

Mitä kivaa sulla on tänään? :)

[kuvat: 1 + 2 via weheartit]

Edes vähän aikaa ympärillä kaikki hengittää

Sarjassamme "länsimaisen ihmisen ahdinko": kun järjestää 30-vuotissynttärit, eikä oikeesti tarttis lahjaks yhtään mitään, mutta jotain pitää keksiä kun kaikki kuitenkin kysyy että mitä sää haluut.

Pienen pähkäilyn jälkeen kirjoitin lopulta kutsuun, että paras lahja on se, että tulet paikalle ja annat minulle halauksen. Mut että jos nyt vältsysti joku haluaa jotenkin muuten muistaa, niin a) lava on vapaa esityksille ja b) Rooman-matkakassa ottaa vastaan kolikoita jäätelöostoksia varten. Ja niinpä vain molemmat lahjatoiveeni toteutettiin aivan ylen määrin! Illan mittaan kuultiin paljon kaunista laulantaa ja soitantaa, ja eurojakin ropisi niin runsaasti, että Roomassa odottaa melko messevät jätskiähkyt. Jes.

Yksi illan vielä näin jälkikäteenkin herkistävimmistä hetkistä oli se, kun Jenni astui estradille muusikkoaviomiehensä kanssa. (Blogatkaa, ihmiset! Elämäänne saattaa tupsahtaa niin ihania ihmisiä ettette uskokaan. Kamerankin takana muuten hääri yksi alun perin blogin kautta tutustuttu ystävä - kiitos Antti!)


Jenni ja Olli eivät sitten tyytyneet yhteen lahjaan, vaan antoivat kokonaiset kolme. Pullo proseccoa, kutsu illalliselle Roomassa (satutaan olemaan reissussa yhtä aikaa) ja kaksi kaunista itse kirjoitettua laulua. Pakahduttavan onnellinen hetki. Miten voin kyllin kiittää?

Sun rakkautesi on myrskyn silmä

tyyni paikka, vaikka ympärillä maailma myllertää

kun olet lähelläni, en muuta kuule enkä nää

Sun rakkautesi on myrskyn silmä

edes vähän aikaa ympärillä kaikki hengittää

en edes uskaltaisi elämältä pyytää enempää

pelkkä ajatuskin siitä, ettet olisikaan siinä, hirvittää

En voinut vilkaista pöydän toisella puolella istuvaan heppuun päinkään, jotta en olisi pilannut herkkää esitystä rääkymiselläni. Niinpä nieleskelin kyyneleet alas viinin mukana. :)

Vaikka eipä se toinenkaan biisi ollut yhtään armeliaampi tälle itkupillille... :D Kun sanoissa kerrotaan, että ilo tanssii kepein askelin, ja laulamassa on ystävä, joka myöskin tietää, miltä tuntuu kun ei enää voi tanssia kepein askelin... nii. Mutta niin raihnaisia ei olla etteikö halirutistaminen onnistuisi. :)

Olen onnellinen, mitä sä luulit

Niin onnellinen, että vieläkin vähän itkettäis. :)

Eilen sain pidätettyä kyyneleitä kaikkien ihanien lauluesitysten ja ystävien kauniiden sanojen keskellä siihen asti, kunnes isi otti kitaran kotelosta ja alkoi laulaa Wonderful Tonightia. Siinä kohtaa aukes hanat, eikä niitä meinannut enää loppuiltana kiinni saadakaan. :D

Juhlat olivat kaikin puolin onnistuneet, tunnelmalliset, hilpeät ja kuulemma mun näköiset - mikä tarkoitti tällä kertaa sitä, että koska raihnainen päivänsankari itse ei juurikaan pystynyt panemaan jalalla koreasti, muutkaan eivät villiintyneet loppuillasta sankoin joukoin tanssilattialle. Mutta hyvä niin, oli vähintään yhtä hauskaa vain rennosti lipitellä vinkkua ja saada jutella rauhassa sellaistenkin ystävien kanssa, joita en ollut nähnyt pitkään aikaan. Itse en ottanut bileissä ainuttakaan kuvaa, koska halusin tallentaa ainutkertaiset hetket muistikortin sijaan ihan vain vanhanaikaisesti omaan mieleeni. Odottelen, että yhden ystävän kunnon järkkärillä napsimat kuvat ehtivät jossain vaiheessa mulle asti, niin puran juhlia vaikka niiden yhteydessä hiukan tarkemmin tännekin. Nyt oon vielä niin kyynelissäni kaikesta ihanasta, etten meinaa saada järkevää sanaa suusta!

Tänään väsyneet ja nälkäiset juhlijat jonottivat jo ennen kahtatoista auringon häikiessä silmiä Blankon ovella. Brunssilla vierähtikin sitten huomaamatta hyvässä seurassa kolme tuntia, eli just niinku pitääki. Ruoasta ei oo kuvia koska söin sen. :D

Eikä juhlat suinkaan loppuneet vielä tähän - kohta lähdetään jokirantaan katsomaan Turun päivän mun kolmekymppisyyden kunniaksi paukkuvaa ilotulitusta! Valoa ja värejä sinunkin sunnuntai-iltaasi. :)

Ei mittä pilei tänäpä olis?

Ilmapallot puhallettu, äänentoistolaitteet viritetty, Koulun iso juhlasali katettu, Spotify-soittolistat laadittu, kynnet lakattu, kemuperhoset rundaa mahassa, jännittävät ohjelmanumerot plakkarissa, skumpat jääkaapissa viilenemässä ja karmee kenkäkriisi edelleen päällä.

Tänään juhlitaan 30-vuotissynttäreitä! Mun! :)

Your body is a wonderland

Kun eilen rauhoittavan fyssarisession päätteeksi alettiin katsoa mulle kalenterista seuraavaa hoitoaikaa, löydettiin sopiva vasta kolmen viikon päähän; itse suuntaan tässä välissä Roomaan, ja fysioterapeuttini mindfulness-kurssille. Viikko Kreikassa pysähtymistä, läsnäoloa, itsensä ja muiden kuuntelemista ja tutustumista niihin tekijöihin, jotka ohjailevat elämän näyttämöä (vai miten se nyt siinä esitteessä sanottiinkaan) - maistuis varmaan sullekin.

Kotiin päästyä heppu hellitteli ohimennen lempinimellä pyylevä. Tuosta pahaa tarkoittamattomasta heitosta alkoi surrata päässä ajatus jos toinenkin. Miksi se tuntuu musta ikävältä ajatukselta, että olisin pyylevä? Kun kerran muita ihmisiä ei missään määrin arvota sen mukaan, minkä kokoisia tai näköisiä he ovat, miksei 30-vuotias nainen osaa suhtautua itseensä samoin? Järjestetäänkö jossain bodyfulness-kursseja?

Miten paljon omaan kehonkuvaan on vuosien varrella vaikuttanut tanssiharrastus, se että viettää kaikki illat suurten peilien edessä, että opettaja huutaa maha sisään, että kropan muotoa ja liikkumista tarkkaillaan koko ajan, että ystävät ympärillä vertailevat litteitä vatsojaan ja hauiksiaan? Tai se, että kasvoin naiseksi asuen kahdestaan isäni kanssa, joka on pelkkää luuta, nahkaa ja lihasta ja jonka rasvaprosentti pysyy nollassa vaikka se söisi miten paljon sipsejä, ja että jossain vaiheessa en enää mahtunutkaan isin farkkuihin? Ja edelleen - miksi tällaiset ajatukset pyörivät mielessä vielä 30-vuotiaanakin?

Uusi ystäväni välilevynpullistuma on tietysti heittänyt peliin oman ovelan kierrepallonsa. Tiedostan, että selän paranemista ei varmasti yhtään edesauta se, että mun ei tee tällä hetkellä mieli tutustua kipeästä vieraaseen kroppaani. Tuntuu ihan kamalalta, kun liikkujan keho ei yhtäkkiä enää toimikaan niin kuin se on aina toiminut. En saa suorilta jaloilta käsiä ranteita myöten lattiaan ja päätä polviin, en pysty menemään pumppiin laulamaan biisejä mukana, en voi hypätä ilmaan enkä kieriä lattialla enkä edes yrittää uusia akrobatiatemppuja... eikä kukaan osaa kertoa, koska voin taas tehdä tuota kaikkea. Tai voinko edes.

Väkisinkin olen miettinyt, mitä elämä tässä yrittää mulle opettaa. Halunnut löytää tähän jonkin lempeämmän selityksen kuin "no, paskaa tuuria". Tässä kohtaa pohdintojani heppu kerran totesi, että sä siis mieluummin ajattelet että toi on joku lahja Jeesukselta kuin myönnät että se on tullut ehkä liiasta treenaamisesta? No Jeesukseen en usko, mutta muuten joo. :D

Olen toistaiseksi päätynyt pohdinnoissani siihen lopputulemaan, että jos jonkin opetuksen voin tästä sairastelusta saada, olkoon se tämä: tärkeämpää kuin se, miltä kroppa näyttää, on se, miten se toimii. Tylsä homma, että tuollaiseen itsestäänselvyyteen joutuu hakemaan ymmärrystä näin kipeää kautta.

Otan tänään uimareissulle (jonne aion ehtiä vaikka se olisi viimeinen tekoni) mukaan hyväntuoksuisen kosteusvoiteen. Saunan jälkeen silittelen hartioita, käsivarsia, vatsaa, reisiä ja sääriä. Omia ja ihania. Enää pitää päättää, haluanko tuoksua mustikalta, mintulta vai kaurakekseiltä. :)

Tea for one

Ainakin tämän freelancerin mielestä melkeinpä parhaita aamuja ovat nämä tällaiset, kun tavallinen työssäkäyvä kansa joutuu lähtemään ulos harmaan sateen ja tuulen armoille, mutta itse saa jäädä katselemaan hurrikaani Katian jälkimaininkeja turvallisesti sisätiloihin. Villasukat jalassa on lämmin tepsutella työpisteen ääreltä keittiöön keittämään aamuteetä, ottaa kaapista iso punainen muki ja kaivaa Lauran taannoin lahjaksi askartelemasta sydämellisestä puulaatikosta esiin pussi Duussin virallista syksyteetä: omenaa, kanelia ja rusinaa. Sekaan lusikallinen hunajaa ja loraus kevytmaitoa.

Vaikka täytyyhän munkin sentään uskaltaa tänään laittaa nokka hetkeksi ovesta ulos; kaupasta pitää hakea kanttarellipiirakka-ainekset, ja illalla käväisen fysioterapeutin hoidettavana. Aamut ovat muuten valjenneet nyt viimeisen viikon ajan kovasti parempina, kun McKenzie-terapeutti löysi mulle asennon, jossa olen pystynyt nukkumaan lähes kokonaisia öitä. Jos ei ole koskaan kärsinyt hereillä pitävistä säryistä tai muuten unettomuudesta, on mahdoton kuvitella, miten raskasta on, kun ei pysty nukkumaan - en itsekään tiennyt ennen tätä välilevynpullistumaa. Monta viikkoa kesän mittaan meni niin, että nukuin yöt pisimmillään puolentoista tunnin pätkissä, eikä uni tahtonut enää tulla kun kipuun kerran heräsi. Nyt koisaan onnellisena kolme tyynyä vatsani alla: se, että naama alaspäin vietetyn yön jälkeen turvonneiden pussien reunustamia silmiä joutuu availemaan aamulla hetken jos toisenkin, on pieni hinta siitä, että nukun.

Nyt lisää teetä. Keitähän sinäkin kupillinen sadepäivän iloksi. :)

You have been loved

Saatiin hepun kanssa lauantaiaamupäivänä hiukan touhua ja tohinaa tänne kahden aikuisen rauhalliseen kaksiokotiin, kun Laura-ystäväni pesueineen tupsahti kylään. No aviomies kyllä istui iisisti sohvalla kaffea ryystäen :D mutta kaksi pikkuista pojanveijaria, ikää viis ja kaksjapuol, vipelsivät leikeissään menemään. Suklaamuffinssitahroja valkoisella tuolilla, melkein teeveetason kulmaan kolahtanut pieni pää, ei Veikka älä koske siihen, semmoista se on. :)

Laura toi poikien lisäksi mukanaan muutakin ilahduttavaa, nimittäin synttärilahjan. Lahjan, jonka avatessani purskahdin itkuun. Kattokaa nyt.

Ihan mahdottoman onnellista, että tällaisella naisihmisellä, joka istui varmaan jossain nurkassa syömässä suklaata kun muille jaettiin kädentaitoja, on tuollainen ystävä jolla on taito totisesti hyppysissä - ja intoa muistaa aina jouluisin ja synttärein itse tehdyillä ihanuuksilla. Laura täyttää itsekin 30 vielä syyskuun aikana, ja nyt mua jo jännittää, onnistuuko oma lahjani ilahduttamaan lähellekään yhtä paljon...

Mutta onneksi ystävyys ei ole kilpavarustelua. :)

And the innocent are getting over being old tonight

Ssshh! Paljastan teille nyt salaisen reseptin täydelliseen sunnuntai-iltaan.

Otetaan alle parin tunnin aamupäivätreenit Burlesque-henkeen upeiden tanssikisumisujen kanssa - niin paljon kuin tämä selkävammainen hinkuaisi itsekin lavalle, on silti ihanaa saada olla mukana meiningeissä edes treenauttajan roolissa - ja reilun puolen tunnin uimapöräys Samppalinnan ulkoaltaassa. Ja sitten...

Aperitiivihetki isin luona. Itse graavattua lohta, pannulla rapeiksi pyöräytettyjä pikku leipäsiä, lasiin drinkki valkoviinistä ja grapasta. Ja sitten...

Perinteiset kolmen tunnin synttärisyömingit Trattoria Romanassa! Alkuun bruschettaa ja salaattia, paitsi hepulle tietysti jättimäinen antipasto misto. Omalle pääruokalautaselleni valitsin (jos blogiin saisi liitettyä ääniraidan, kuulisitte tässä taustalla onnellista huokailua ja maiskutusta) pinaattiravioleja tryffelikermakastikkeessa. Huh! En tajua miten mitään niin hyvää voi olla olemassa! Juhlan kunniaksi tilattiin äitin kanssa vielä jälkkäri-zabaionetkin: jos ruokalistan kuvauksessa sanotaan sokeria kahdelle, miten sellaista vastustat?

Äiti muisteli, että synttärisyöminkiperinne alkoi syyskuussa 1982, siis juhlallisena yksivuotispäivänäni, Trattoria Romanan omistajan Ricon silloisessa ravintolassa Bassissa - samassa kauniissa holvikellarissa voi muuten edelleen syödä hyvin, siinä Aurasillan kupeessa nimittäin majailee nykyään toinen suosikkirafla Blanko. Romana taitaa olla Ricon Turun-ravintoloista järjestyksessään kolmas, ja meidän perhe on muutamaa hassua poikkeusvuotta lukuun ottamatta käynyt juhlistamassa mun synttäriä aina italialaisen ruoan äärellä. Non si mangia per vivere ma si vive per mangiare!

Juhlan ja viinilasillistenkarahvien jälkeen heräämisen bouquet oli tänä aamuna aavistuksen maanantainen - mutta sitäkin paremmalta maistui ananasmehu ja ajatus siitä, että kahden viikon päästä sunnuntaina saan nauttia trattoriaillalliseni Turun Hämeenkadun sijaan Rooman Trasteveressa. :)